- Täsmähaku
TURHAAN NÄITÄ PIIRINMESTAREITA SINNE LÄHETETÄÄN, JOS JOKU KISOIHIN MENEE, NIIN MITALISIJAN PITÄÄ OLLA MELKO VARMA, EI SE 12 SIJA OLE MITÄÄN,1-3 PITÄÄ OLLA
EVILÄLLÄ ON LIIAN PITKÄ TUKKA,EI SOVI MUUTA KORVIEN VÄLIIN.
Evilällä ja Palanderilla paljon yhteistä. Kumpikin on kerran tuurilla saavuttanut jonkun mitallin. Nyt sitten pitää esiintyä, kuin maailman omistaja. Evilä ei ole kauan Suomen paras hyppääjä. Loppu häämöttää.
Tuli mieleen kun aikonaan, taisi olla Pentti Salmi, haastatteli itkuista Arto Bryggarea, joka oli loukannut jalkansa olympialaisissa. Artsi ei pystynyt vastailemaan Salmen kysymyksiin, mutta Salmi työnsi vesimelonin kokoista mikrofonia syvemmälle Artsin kurkkuun ja kyseli, että miten nyt tästä eteenpäin. Kyllä nämä urheilutoimittajat ovat sellaisia kummelihahmoja ettei paremmasta väliä.
Herätkää ihmiset, herran tähden! Oli kyllä niin asialliset kysymykset Juuselalla tilanteeseen nähden. Evilän pitäisi mun mielestä muuttaa Kööpenhaminaan ja hommata Ruotsin kansalaisuus. Aivan säälittävä jätkä tuo Evilä. Sanoo, että pomppaa 815 karsinnassa ja sitten pitää muita syytellä: meitä kansaa, koska heti kun nimi on EVILÄ niin odotukset on uskomattomat! Se vielä että pitää ruveta hyvin asioista perillä ollutta Juuselaa haukkumaan oli tosi törkeä ja säälittävä temppu. Myötähäpeä on hirveä.
EN äänestä Evilää seuraavissa eduskuntavaaleissa!
Molemmilla parantamista, Evilällä ja toimittajalla. Toimittajalla meni vähän jankuttamiseksi ja muutenkin olisi pitänyt tiedostaa Evilän hermojen olevan erityisen tiukilla.
Evilä ennen kisoja puhuu tavoittelevansa karsinnoista selviytymistä ja uutta Suomen ennätystä. Kumpikaan ei onnistu, mutta epäonnistumisesta ei saisi muka puhua. Tottakai toimittaja haluaa jututtaa tuloksesta. Niin kauan kun ajatukset on hakusessa ja ei oikein ole mitään sanottavaa, olisi parempi kiertää toimittaja kauempaa.
Pysys vain suunsoittoalalla, urheilijaksi ei ole.
Ei mikään ihme jos hyppy ei kulje kun kisan jälkeen kilahtaa ihan asiallisista kysymyksistä. Ehkä isä-poika tiimi ei pysty valmennuksessa panostamaan riittävästi ihan kaikkiin osa-alueisiin. Miltähän siellä Tommin päässä tuntu ennen viimeistä hyppyä, kun kisan jälkeen oli noin "pihalla". Sama siirtyä viihdepuolelle, ei tuolla päällä urheilla.
Jos kerta hyppää omalla tasollaan ja se taso ei ole lähelläkään sitä, millä voisi voittaa niin kannattaako tuonne kisoihin edes lähteä. Ei muuta ku kotikonnuilla lisää treeniä niin, että se oma taso on voittoluokkaa.
Eiköhän tässä ole loppujen lopuksi kyse koko Suomen (huom. Iso Kirjain) kansan itsetunnosta. Me olemme pieni maa, meillä on huippu-urheilun kärki tosi kapea( vrt. keihäsmies). Sitten kun on henkilö mies/nainen , joka on joskus saavuttanut mitallin arvokisoissa, niin hänen pitäisi vuosikymmenestä toiseen pönkittää meidän Suomalaisten heikkoa itsetuntoa voittamalla taas ja taas ja taas.... Niin meillä ei ole enää Nurmea, Ritolaa, Kolehmaista , Vireniä, Rätyä, Lillakkia,Rautavaarasta puhumattakaan. Koittakaa nyt tajuta: tämän kokoinen kansa ja menestys sen mukainen, katsokaa Kiinaa, Venäjää, Intiaa ja Yhdysvaltoja ja suhteuttakaa urheilumenestys siihen. No osaahan Suomalaiset aina rallia ja Formulaa ajaa....
On kuitenkin Suomen paras pituushyppääjä vaikka kuinka mollaisitte. Ette pääse itse edes neljää metriä.
muistatteko mitä tuo Einstein vastasi 2005 kun kysyttiin miten olet valmistautunut finaaliin. Vastaus oli "puhumalla tuhmia isän kanssa". Tämä eilinen pukaus oli aikalaillla odotettavissa, koska vuoden 2005 saavutus alkaa jo olla sponsoreillekin liian kaukaista historiaa
Testosteroni aiheuttaa agressiisuutta. Mistähän se Evilä on sitä saanut ? Parasta koko kisoissa on Evilän tippuminen. Itserakas. 8 metrinen ei riitä enää missään kisoissa, ei edes kalevan kisoissa.
Kusipää Evil ä.
Ei voi muuta sanoa kuin, että ei hyvää päivää. Tommi-poika oli silminnähden pettynyt ja toisaalta myös tympääntynyt, kun kauden pääkisassa ei homma kulkenutkaan käsikirjoituksen mukaan. - Hyvä Tommi, kun näytit urpolle toimittajalle kaapin paikan. Ehkä olisit kuitenkin voinut ilmaista asian hienovaraisemminkin, mutta kuitenkin, hyvä että edes jollain lailla. Urheilijana olossa on se huono puoli, että ollaan Suomen kansan talutusnuorassa. Kun urheiluliitot ja sponsorit (lue Suomen valtio) maksaa palkan, niin siinä tapauksessa ei juurikaan voi tehdä niin kuin itse haluaa. Aina pitäisi näyttää hymyilevää naamaa, ja olla samanaikaisesti valmiina toimittajien ajojahtia varten.
Turhaa pullistelua Evolältä ja turhaa rahan haaskaamista koko sirkus, YLE:n toimittajat kanssa pakkolomalle turhista hommistaan. Verorahojen tuhlausta ja nekin rahat vaikka nuoristyöhön ja harrasteiden tukemiseen.
76: tämä nuori toimittaja, joka tätä entistä menestyjää haastatteli ei esittänyt yhtään tyhmää tai tarpeetonta kysymystä. Vastaukset sen sijaan oli ala-arvoisia
Eipä ole evilän isin pojalle käytöstapoja opetettu. Kyllä olisi julkinen anteeksipyyntö paikallaan.
eiköhän tuo evilä ura ole nyt nähty
68: No ei tässä varmaan kauaa tätä menoa kestä, että on Suomessakin suotuisat olosuhteet urheilun harrastamiseen!