Mainos

Juttutupa

Onnen tyttö 5.3.2012 15:33 29 viestiä

Oletetaan, että taloudellisesti pärjäät. Järjestätkö bileet vai suretko mennyttä?

Jaa

Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 29 viestiä
1 | 2
Make
6.3.2012 21:44

Jäin 58-vuotiaana ansaitulle vanhuuseläkkeelle, jota olen nyt nauttinut 5-vuotta. Tämä on kyllä ollut elämäni parasta aikaa. Yhtenäkään aamuna ei ole tuntunut siltä, että olisipa mukava lähteä töihin. Noin 6 kk menee mökillä ja toiset 6 kk täällä kaupunkiasunnossa. Lisäksi matkustelen 2-3 kertaa vuodessa ulkomailla ja nautin elämästäni. Yhtäkään eläkepäivää en vaihtaisi pois! Olen varmaan huomattavasti paremmassa ruumiillisessa ja henkisessä kunnossa kuin työaikana.

raataja
6.3.2012 12:54

Olen nyt 71v enkä ole eläkkeellä. Teen työtä 5 päivää viikossa täyspäiväisesti.

muori puun takaa.
6.3.2012 13:40

Työn "sankari"oletko ajatellut että hautaan asti raadat.Eipähän kukaan nuorempi pääse rakasta työpaikkaasi anastamaan.

Päivän selvä asia
6.3.2012 22:58

Olen myös 71 vuotias. ELÄKKEELLÄ, (JO VANHUUSELÄKKEELLÄ). Ensin jäin työkyvyttömyyseläkkeelle hiukan yli 5 - kymppisenä.
En raada pallkatyössä.
Olen näkökannassa, että raskaissa töissä tulee saada eläke jo 55 vuotiaana sekä keveimmissä 60 vuotiaana.
Ne jotkaa po. ikä vaatimusten jälkeen haluavat jatkaa työelämässä - jatkakoon, mutta kuka haluaa ottaa eläkkeen, sallitaan.
Jäin suhteellisen nuorena, tai pääsin tai panivat eläkkeelle. Selkävammainen,
ristiselässä vamma.
Olisin ehkä joihinkin keveisiin töihin pystynytyy, mutta en halunnut viedä nuoremmilta työpaikkaa, sillä nuoret tarvitsevat työpaikkoja, minä pärjään pinelläkin eläkkeellä, kun olen raitis jne... enkä käy vieraissa naisissa...

Lahja tämä on
5.3.2012 17:50

Onnellinen olen.Joka ikinen aamu herään ihan silloin,kun tuntuu siltä.Mikään tai kukaan ei määrää vapauttani.Tämä on niin hanaa,että soisin joskus jokaisen kokevan.

Teräsvaari evp
6.3.2012 22:02

Sama täällä. Onnellinen olen ettei enää tarvi herätä kellon pirinään. Siitä olen nyt nauttinut pari vuotta. Takana on reilut 42 vuotta työelämää ja tunnen ansainneeni ja tienanneeni tämän vapauden. Kaikki keskiarvot, niin työssäoloajan kuin eläkeiänkin olen ylittänyt reippaasti. Saan hyvää, ansaittua eläkettä, josta köyhä yhteiskunta ottaa merkittävän osansa. Ihan kuten työvuosinakin. Olen kiitollinen ja ylpeä omasta työurastani, mutta samalla suren ettei tänä päivänä kaikilla ole tällaista mahdollisuutta.

Tyytyväinen eläkemuori
5.3.2012 17:40

Minä jäin 63 vuotiaana eläkkeelle ja hyvä niin. Olin 10 vuotta pitkäaikaistyötön ja minusta on ihan hyvä, ettei tarvi turhaan käydä työkkärissä leimauttamassa enää korttia, kun eihän minun ikäiselle enää töitä löytynyt. Minä olen ainakin onnellinen ja tyytyväinen eläkeläinen. Eihän se eläke ole suuren suuri, mutta kyllä sillä toimeen tulee, kun ei ole suuria vaatimuksia. Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on vielä työssä käyvä aviomies.

Nordic Man
5.3.2012 16:30

En ehkä bileitä järjestäisi, mutta olisin onnellinen. Toisaalta jaksan kyllä odotella vielä muutaman vuoden.

jep
5.3.2012 16:25

Kyllä 62 vuotias on vielä nuori ihminen ja liika varhainen on eläkeikä. Sanoo pirteä ja toimintakykyinen 72 vuotias. En tosiaan muista ikääni ja monesti vahingossa sanon väärän iän kun ei tunnu vanhalta.

elämää nähnyt
5.3.2012 19:04

Sinulla unohtuu autuaasti se, että työtä on monenlaista ja rasittavuusaste vaihtelee tavattoman paljon. On aloja, joissa hyvin harva pääsee terveenä vanhuuseläkkeelle, vaan sairaseläke tulee usealle ennenmmin vastaan. Tuollainen retosteleminen iällään ja kyvyillään tunuu tarpeettomalta. Kukaan ei tiedä milloin napsahtaa ja olet toisten pyöriteltävänä. Se on monesti nähty.

Ads by google, kommentit jatkuvat alla
65+
6.3.2012 11:11

Ei kai laki pakota ketään jäämään eläkkeelle? Itse jäin 62 vuotiaana varhennetulle työeläkkeelle, kun työn herkkua sain maistella yli 45 vuotta niin mulle riitti. Toisaalta ei harmita yhtään kun 72 vuotiaana olen ollut 10 vuotta eläkkeellä. Kirjoituksestasi paistaa jotenkin, että sinua nyt kaduttaa kun et jäänyt aikoinasi eläkkeelle.

raihnainen
6.3.2012 20:44

Työtä on monenlaista ja sitä eivät helpoissa hommissa olevat tajua. Alkavat sitten uhoamaan ja röykeilemään.

yksilöllinen eläkeikä
6.3.2012 21:19

Valitettavasti vaan on niin, että usein demendian ensioireisiin kuuluu itsensä tunteminen nuoremmaksi kuin onkaan, mutta toivotaan ettei kohdallasi näin ole.

Pitää muistaa, ettei kaikki ole samasta puusta veistetty, eikä ainakaan samoissa töissä elämäänsä kuluttanut. Onhan selvää, että vaikkapa raksalla ikänsä kelilla kuin kelillä työskennellyt, ja raskaita töitä tehnyt on aivan eri asemassa kuin toimistotöitä tehnyt, joten enpä olisi missään suhteessa vertaamassa eläkkeelle haluajia ja haluttomia keskenään. Jokaiselle yksilöllinen eläkeikä sen mukaan mikä on kunto ja halu jatkaa työelämässä.

odottava
5.3.2012 16:07

Jos saa oikean eläkkeen (2000e kk) voisin riemuita,muuten olen maksanut sos maksuja turhaan.

eläkemaksu
5.3.2012 17:06

Täytyy tuottaa pettymys mutta työnantaja sen eläkkeen suurimmaksi osaksi kustantaa .Työntekijä maksaa bruttopalkasta vajaa 6%,työnantajan osuus on noin 17%työntekijän bruttopalkasta.Tämä kannattaa muistaa oikein.Eläkemaksu on yhteensä noin 23% bruttopalkasta.

ssss
5.3.2012 17:33

Teinkö turhaan 45v oikeita töitä.

eläkemaksu
5.3.2012 18:38

Miten niin turhaan?Mutta se on tosiasia,että työnantaja maksaa suurimman osan sinunkin eläkemaksusta. Kyllä sinä varmasti eläkkeen olet ansainnut,siittähän ei ollutkaan kysymys.

ssss
5.3.2012 19:40

Kyllä se on niin jos tehnyt harmaana ja olisin pannut sukanvarteen noin 600e per kk saisin elää loppu elämäni hyvin.Muttako en tehnyt,mutta viesti on mennyt nuorisolle.

palkansaaja
5.3.2012 18:49

kyllähän se on työnantajankin elämaksu palkansaajan ettuuksiin kuuluva ja on ain ollut.

aina ja ikuisesti?
6.3.2012 12:19

Mikään ei ole ollut aina.

Mainos
hhhhh 23.10.2014 00:05
hyvämuistinen 23.10.2014 00:05
ei siis vastuunkanto... 22.10.2014 23:57
Korvaus aina rahana 22.10.2014 23:55
ja-ei 22.10.2014 23:50
Sitä odotellesssa...... 22.10.2014 23:44
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
14
Maksulliseksi 22.10.2014 13:09
Kun kouluruoasta ei ole kuin pahaa sanottavaa, se pitää muuttaa maksulliseksi. Turha siihen on veromarkkoja upottaa. Ott... Lue lisää »
13
Rössypotut nam! 22.10.2014 10:21
Meillä rössypotut kuuluu kotona vakioruokiin eikä ole lapset koskaan sanoneet vastaan. Olen itse syönyt koulussa ja siel... Lue lisää »
13
ihme 22.10.2014 13:44
Onkohan lapsesi huomannut että kouluruualla on joka päivä tarjolla myös leipää ja ravintorasvaa? Ja juodakin saa maitoa,... Lue lisää »
11
Viiden lapsen isä 22.10.2014 10:50
Verratkaa kouluruokaaterian hintoja eri kaupunkien välillä,siinä on se syy. Laman aikana ruvetaan säästään vääristä asio... Lue lisää »
11
pistä eväät 22.10.2014 16:27
Ei se omena kauas puusta putoa. Jos näkee nälkää vaikka ruokaa on tarjolla, on kyseessä tyhmyys, jolle koulu ei mahda mi... Lue lisää »
11
Erasmus 22.10.2014 21:21
Keskustahan ei ole edes hallituksessa ja silti hallitus jakaa lähialuetukia Venäjälle. Jos pikkuisen käytät mahdollisia ... Lue lisää »
Mainos
Ads by Google
Mainos
Takaisin ylös