- Täsmähaku
Olisko sinulla hyviä keinoja, joilla päästä irti toivottomasta ihastumisesta.
Heitin kevään korvalla kivannäköiselle naiselle flirtin, johon hän tarttui ja sitä jatkui puolin ja toisin Juhannukselle saakka, kunnes mokasin treffipyynnössäni, johon tuo ihana nainen ei vastannut. Kaikki on nähtävästi selvää, ettei juttu etene, mutta miksi en saa häntä mielestäni pois millään. Hän on haaveissani, päivä- ja yöunissa. Minulla on häntä hirveä ikävä, vaikka en edes kunnolla häntä tunne. Olen puhunut hänen kanssaan vain palvelutilanteessa, eikä siinä ole mahdollista jutella mitään henkilökohtaisia asioita toisten kuullen. En tiedä hänestä kuin etunimen.
En haluaisi pilata koko kesääni turhissa haaveissa ja järjettömissä sydänsuruissa. Ymmärrän, etten voi menettää häntä, koska en ole häntä koskaan rakkaakseni saanutkaan. Miten saan henet mielestäni pois? Olen kiertänyt kaukaa sen paikan, jossa hänet voi tavata, mutta silti hän on ajatuksissani illalla viimeisenä, kun käyn nukkumaan ja ekkana, kun aamulla herään. Neuvokaa minua, PLIIS.
Nythämä hokasinki, että mikä sen parempi elämismuoto, ku yksin. Ei tartte kuunnella kenenkään kitinöitä ja katinoita, eikä varsinkaan kaakatusta ja motkotusta.
Selänkö?
Taitaa olla niin, että miespoloilla on aina mielessään joku nainen. Kunhan katselet ympärillesi, löydät jonkun toisen kiinnostuksenkohteen. Uusi löytö yleensä syrjäyttää entisen. Joillakin vihitty vaimokin saa mennä uuden rakkaan astuessa kuvaan.
Monenko miehen tiedätte vieneen ITSE ne eropaperit? Kyllähän se on niin että miehet ovat rinnakkaissuhteissa ja vaikka kuinka rakastuneita toiseen naiseen niin eivät ne eroa alkuperäisestä vaimostaan kuin pakon edessä.
Mikähän siihenkin lienee syynä,osaako kukaan kerota??
Sanotaan että miehellä on nainen aina mielessä...vaikka avantoon tippuisi niin heti tulee mieleen että kerran on vielä saatava..
"Mikähän siihenkin lienee syynä,osaako kukaan kerota??"
Vastaus on perin yksinkertainan: raha. Mies sinnittelee kahden naisen suhteessa, jotta ei menettäisi rahojansa. Nimittäin erotilanteesa alkuperäinen vaimo vie kaiken, tuhkatkin pesästä.
Ootkohan keski-iän kriisiä sairastava kaljamaha, jolle nuoret neitoset aiheuttavat vilunväristyksiä, vaikka olisi helle, tosin tänä kesänä sitä ei ole tullut. Kun katsoo sinkkutansseja; niin enpä ole yhtään miestä töllöttimestä nähnyt, joka olisi valinnut lähempänä omaa ikäänsä olevan "tyttösen" vaan kaikki tuijottaa ulkonäköä. Mahtaisiko sinulle tulla yhtään perhosia vatsanpohjaan - tyyliin, jos kyseessä olisikin joku keski-ikäinen, elämänkokemusta omaava, topakka ja itsevarma kypsynyt nainen? -En ole yhdenkään miehen kuullut koskaan kehuvan tällaistä naista. Kaikkien pitäisi olla vähintäänkin munahaukkoja tai sakkopilluja, ennenkuin alkaavat kelpaamaan. -Sitä sitten kutsutaan ihastumiseksi taikka peräti rakastumiseksi. Pyöritellään vuosikaudet ajatusta viriilistä seksielämästä; mutta unohdetaan, millaista on elää jonkun kokemattoman hempukan kanssa, jolla ei ole muuta mielessä kuin nuoret miehet ja biletys. Onhan se sekin jotakin.
Mitenkäs se "molotohvin" viehätysvoima pelittää? Hengentuotteesi kuulostaa tai pikemminkin "luestaa" aika katkeralta.
Realisti se on, et vain ymmarrä.
Ensin otetaan yksi mäyräkoira ja juodaan se. Ellei se auta, otetaan pullo Kossua ja juodaan se. Ellei sekään auta, otetaan toinen pullo kossua. Siinä vaiheessa takaan, ettet muista yhtään mitään, eikä se hutsu tule enää uniisi.
Ai niin. Nää olitki niitä raittiusseuran miehiä.
No mee sitte vaikka kirkkoon ja veisaa.
Kieh! ... ostappa virveli ja mee kalalle, unohtuupi kuule varmasti kaiken maailman heitukat...kieh!
Karu totuus: RAKKAUTTA EI OLE OLEMASSAKAAN.
En osaa kertoa miks mä rakastan niitä ihmisiä kun rakastan, tai miks joku rakastaa tai ei rakasta mua. Mut mä voin kertoo miten rakkaus on vaikuttanu muhun. Se muutti mut täysin, se teki must paremman ihmisen. Se opetti mulle mitä on luottamus ja uskollisuus ja kunnioitus ja arvostus. Se opetti et kaikesta muusta pääsee yli paitsi rakkaudesta.
Mut kerropas, miksi "rakkaus" liittyy aina rahaan? Miks köyhää ei rakasta kukaan, eikä hänellä ole ystäviä, korkeintaan joku vielä köyhempi. Ihastuskin loppuu kuin seinään, kun ilmenee, että ihastuksen kohde on esim. työtön ja/tai köyhä. Mua ei ainakaan ole koskaan rakastanut kukaan muu, kuin oma äitini, mutta hänkin on jo poissa täältä ajasta.
Köyhyys tarttuu ja jokainen tervejärkinen haluaa parempaa elämää.
Tosi on ja jos satut vielä olemaan ruma, ujo, työtön ja persaukinen niin naista et saa etkä pysty edes taimaasta hakemaan.
tärkeintä ei ole voitto vaan rehti kilpa:)
aina ei voi voittaa
yrittänyttä ei laiteta...jne
Sinä olet ihastunut naisesta luomaasi ihannekuvaan ja sen ihastumisen aiheuttamaan tunteeseen. Ota naiseen yhteyttä ja ehdota tapaamista. Jos hän suostuu, niin sittenhän kaikki on mahdollista. Jos hän ei suostu, unohda nainen ja lähde ihmisten ilmoille pitämään hauskaa. Aina ei voi voittaa, mutta hävitä voi taidokkaastikin. Good luck!
JOO MUTTA OTA KUITENKIN VAROEN YHTEYTTÄ!! Nykyään voi olla ja onkin aviopareja jotka osaa rahastaa pitkäjänteisesti ja mukamas taitavastikki. Pian huomaat olet syytettyjen penkillä ja vaatimuksena tuhansia euroja. Syytteenä esim. häiriköintiä, uhkailuja, kiristystä jne . . kaikkea mitä perätön ilmianto yleensä voi sisältää. Vaikka kyseessä on täysin aviomiehelleen puhdistautumis operaatio kaikesta sonnasta mistä on jäänyt kiinni.
Tiedän on tapauksia, että seurustelun alkuvaiheessa annetaan ymmärtää olevan vapaa nainen, mutta todellisuudessa kuitenkin avioliitossa! Tällaisen tapauksen tiedä ja aika tuoreen nämä rahastajat eivät ole saaneet juuri mitään jonkun satasen oikeuden kautta. Joka on huvennut asianajaja omavastuu osuuksiin, JOKA ON HEILLE TÄYSIN OIKEIN!! Tosi palkitsevaa on varmasti huomata jo asian käsittelyvaiheessa jos toisena osapuolena on moraalisesti arveluttava henkilö. Silloin voi kyllä asian käsittely paikka kunnalla keissin päätteeksi juoda ison kupin kahvia hyvän leivoksen kera. Vilkaista vielä kerran kyläpahasta sylkäistä ikkunasta ja nostaa lopullisesti kytkintä.
Olisipa kiva lukea, millaisia tuntemuksia naisilla on, kun on ihastunut korviaan myöten johonkin mieheen, eikä pääse asiassa etenemään.
Mitä naisen yksinäisyys on? Mitä nainen mieheltä haluaa? Millaisia unelmia naisilla on? Kaipaatko kosketusta, hellyyttä, puhetta, pusua, seksiä, vai mitä ja miten?