- Täsmähaku
Lenita on aina lokeroinut ihmiset hyviin ja pahoihin. Lienee hänen normaali-ajatteluaan, eikä siinäkään mielestäni ole yhtään sen enempää fiksuutta kuin tavisten lökäpöksyissä.
Me ollaan hyviä, upeita, mahtavia!
..
..
Onhan täällä taviksia, onhan?
Nooo, tää nyt oli tälläinen brovo Lenitalta jotta saataisiin otsikko aikaiseksi, kun ne valkoiset tennissukatkin on jo kantapäistä hiuti.
Eihän tavis mikään luuseri oikeesti ole. Se on vain hukannut väliaikaisesti yhteytensä sisäiseen Lenitaansa tai Walroosiinsa. Lenita yritti vain rohkaista meitä työttömyystukisukkiensa kanssa ponnistelevia ylittämään itsensä ja ponnistelemaan enemmän Espanjan tukipakettien eteen. Se tarkoitti, että jokaisen putkiasentajan tai kaupan kassan pitäisi ajatella sillai luovasti ja kehitää oma Angry Birdsinsä. Se että hyväksyy oman keskinkertaisuutensa eikä haro kuuta taivaalta on pahaksi taloudelle.
Lenitan peruukin alla asuu omaa keskinkertaisuuttaan pelkäävä pelokas vanhus, jonka kannattaisi hyväksyä elämän realiteetit.
Jos käyttää loser-sanan merkitystä häviäjä, niin kyllähän tavallisella suomalaisella veronmaksajalla maksatetaan esim. pankkien tekemät mokat. Nyt myös ulkomaistenkin. Kyseisen julkkisnaisen viimeisimpään sanomiseen en ole tarkkaan perehtynyt, mutta kannattanee jättää omaan arvoonsa.
Kyllä tavallinen veronmaksaja on aina häviäjä. Ei siitä pääse mihinkään.
Näin on. Arkiasiat on kohtuullisen hyvin, joten eipä siitä jaksa barrikaadeillekaan nousta, edes niiden kaltoinkohdeltujen puolesta. Pulska alempi keskiluokka. Muut valvoo etujaan huomattavasti hanakammin.
Kylläpä nämä perussuomalaiset melko tavallisia ovat Kellokin on kateuden kohteena. Moni persu käyttää tennissukkia ja avokkaita. Joku jopa teryleenihousuja.
Tuo juttu meni jo ala-asteen tasolle. Ehkä ei parempaa tasoa voi vaatia.
Voi. Tuntuu joidenkin keskustelujen pohjalta, olla perussuomalaisten taso tuolla esikoulu-asteella.
En tiedä, kun en ole perussuomalainen, mutta dunjan jutut ovat mitä ovat. En ymmärä miksi se sinuun noin kalahti, vai oletko Dunja?
Onse hyvä,että muutosta tukivien kirjoittelu on sallittua Kalevassa.Ihan kuin äänestämään hakutaan heidätkin,jotka sitä koskaa eivät ole koskaan tehneet.
Näin,me saadaan demokratia toimimaan!
Kuka taviksen hännän nostaa jos ei tavis itse?
Eipä oo julkkisnaisten kommentit paljo hetkauttanu tämän taviksen elämää.
Tavikset pitää tän maan pyörät pyörimässä...kunnes miljardit annetaan eduskunnan päätöksellä lainaksi.
Taisi olla Tuksun kommentti...
Olen tavannut hyvin monta Lenitan kaltaista kaakattajaa ja arvostelijaa, kaikki niin tavallisia.
Niin paljon kuin Lenitaa arvostan ja ihailen niin kyllä nyt taitaa lausunnot mennä iän piikkiin
Joo, jos suttura alkaa isotteleen, pitäisi sutturalta kysyä, mikä hänet itsensä erottaa arvosteltavastaan.
En ole koskaan ihaillut hänenlaistaan. Itseääntäynnäolevampaa ihmistä on vaikea löytää.
Aika monta pahempaa löytää täältä vakiokirjoittajien joukosta.
Niillä ei vain ole mitään näyttöä menestyksestään.
Kun Real Lifessä ei menesty tullaan tänne pullistelemaan.
Kyllä uskon vakaasti että kaikki nämä kirjoitukset täällä eivät ole vitsejä vaan toiveajattelua.
Emmä tiijjä löytääkö. Kyllä Lenita on yliveto itseriittoisuudessa.
Muuten mitä on menesty ja miten paljon ihminen sitä menestystä tarvitsee?
Onko menestys sama kuin onnellisuus, vai onko se vain mainetta ja kunniaa? Mainettakin on monenlaista.
Kenties se on paljon tavaraa ympärilleen.
Saako sen menestyksen mukaansa kun täältä tulee lähtö?
Sinulla sitä menestystä varmaan on runsasti, joten onnittelen siitä