- Täsmähaku
Enpä kehuskele itseäni mutta, kyllä rehellisyys iskostettiin päähäni jo lapsesta asti. Minkäänlainen valehtelu missään asiassa oli aika turhauttavaa, koska ei läpi mennyt.
Tällainen on ohjannut elämääni ja ollut elämäni arvo tähän asti.
Rehellisyys. Millainen elämän arvo on sinulla?
Rehellisyys, suvaitsevaisuus, vaatimattomuus, toisen huomioon ottaminen, ystävällisyys.
Vain Raha ja Sexi, muut ovat toisarvoisia
Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.
Rehellisyys on tärkeintä. Siksi tuntuukin pahalta, kun ihminen, jonka pitäisi olla läheisin, on pettänyt ja valehdellut monta kertaa. Toinen kotoa saatu oppi on se, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Monet arvot ohjaavat arkeani mm. juuri aloittajan mainitsema rehellisyys, siitä en tingi. Toinen tärkeimmistä on se, että pyrin elämään tässä hetkessä, sitä ei ole minullekkaan lapsena opetettu, joten sen oppimiseen menee aikaa, mutta näin toimiessani annan enemmän toisille ja itselleni.
Evankelisluterilainen usko, porvarillinen näkemys yhteiskunnasta.
Ole rehellinen, tee työsi hyvin ja yritä selvitä kaikesta. Ole hyvä ihminen kaikille.
Sisulla ja sydämmellä.
Kerro lisää! Millä tavalla rehellisyys iskostettiin päähäsi lapsena?
Onko kukaan rehellinen työllä rikastunut. Ei tule mieleen.
En minä ainakaan ole täysin rehellinen, vai uskaltaako aloittaja mennä "isolle tytölle" sanomaa suoraan ettei näytä hyvältä, liian pienissä vaatteissa ? Ja sitten tietenkään kaikkea ei pidä kertoa.
Kyllä se rehellisyys ja toisten kunnioitus on minunkin elämäni arvo.
Kokeilit kuitenkin :) kuten me muutkin. Mutta rehellisyys on minunkin ohjenuoranani. Tähän lisäisin vielä suvaitsevaisuuden ja hienotunteisuuden muistaen, että metsä vastaa juuri niinkuin sinne huudetaan. Mukava aloituskysymys.