Mainos

Juttutupa

akateeminen 15.8.2012 16:45 138 viestiä

Hei! Kun kirjoittelette viisaita mielipiteitänne tänne, niin kirjoittakaa edes ymmärrettävää ja kieliopillisesti oikein muodostettua teksiä!

Muutama esimerkki ohessa:
"Omistusasujat saa kaikenalaisia tukia asuntotuki,lapsilisä korkovähennys jn Vuokralainen ei saa muuta kuin asuntotukea ,kyllä kuuluisi saa se loppukin vuokra anteeksi"

"leffa kertoo suomalaisesta mannerheimista mutta silti kuvattu ulkomailla? lukuunottamatta yhtä kohtausta joka viittaa talvisotaan.
Plus että näyttelijä joka näyttelee marskia, on tummaihoinen."

"voin olla väärässäkin mutta olen jo pitkään ihmetellyt miten jotkut pitkään opiskelevat jollekkin kapealle erikoisosaamista vaativalle alalle esim elektroniikka alan insinööri ja sitten kun alan suurin toimija häipyy maasta ollaan kuin halolla päähän lyötyjä apuun huudetaa valtiota lähtijä firmaa ja kaiken maailman kriisiapua itselläni ei ole muuta koulutusta kuin ammattikoulu koskaan en ole lopputiliä saanut useita kyllä ottanut kysynkin mitä hyötyä on kouluttautua vain yhtä firmaa varten(NOKIA)"

"Osallistuitko totuustapahtumaan?
Itse kävin torilla kahvilla ja juttelin uskon asioista ihmisten kanssa. Ihan mukava että oulussa kristityt järjestävät tällaisia tilaisuuksia.
Onhan se jo perinne täällä.
Mukava että uskovaiset jaksavat kertoa Jeesuksesta. Kirkossa kun ei enään puhuta muistakuin homoista. Suur Kiitos järjestäjille :)"

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 138 viestiä
1 | 2 | 3 | ... 7
taivaan rannan maalari
19.8.2012 11:18

Min oon Oulusta ja enkä pelekkään polliisia

pirun kyllästynyt
19.8.2012 09:05

On se kumma, kun säännöllisin väliajoin nämä akat. ym. opettajat tulevat arvostelemaan juttutuvan kirjoittajien kirjoitustaitoja. Mehän täällä jutellaan puhekielellä, pysykää te vain siellä kouluissa, yli- ja ali-opistoissa opettamassa

petteri
19.8.2012 01:29

Sylvalla ja Dunjalla on ihan samanlaisia kirjoitusvirheitä,mutta he ovatkin korkeasti koulutettu ja saavat minulta suurta kunnioitusta.

Peruskoulussa toivottavasti opitaan
18.8.2012 14:06

Ajattelen,että oikeinkirjoittamisen taso on juuri sellainen, kuin kukin ihminen osaa.-Kirjoitusvirheistä en puhu-niitä nyt satuu kaikille. Kyse on kieliopin osaamisesta. Jos siihen ei ole saanut koulutuksessa riittävää oppia,niin eihän suomen kieltä pysty kirjoittamaan oikein.Voi tietty olla myös niin, että opetuksesta huolimatta ei ole sitä taitoa oppinut- heitäkin tunnen. Jotain pieniä kognition häiriöitä heillä on, mutta eivät silti pahemmin elämää häiritse.-Myöskin maahan muuttaneet harvoin oppivat kirjoittamaan ihan oikein,vaikka puhua osaavatkin. Tosi vaikeita ovat mp/np- yhdistelmät, kun ne puhekielessä lausutaan usein molemmat "ämmäksi", ja sitten yhdyssanat.- Erilaisissa teknisissä viesteissä pyritään lyhyeen ilmaisuun, mikä saattaa jatkossakin sekin rapauttaa kirjoitustaitoa.

peruskoulu
18.8.2012 14:20

Onko suomenkieli yhdyssana vai ei.

qwerty
18.8.2012 10:32

Kielioppivirhe voi olla myös tehokeino.

..ja on ihan hyvä tehokeino
18.8.2012 14:08

Tarkoituksellisen kielioppivirheen yleensä myös tunnistaa, mutta jos koko teksti on samanlaista ,niin eipä ole enää samaa vaikutusta.

robin h
18.8.2012 10:26

Kirjoitusvirheet ja puutteellinen kirjoitustaito ovat täysin ymmärrettäviä, mutta se ei ole ymmärrettävää, että toisten pitää niistä irvailla.

Erityisen surkuhupaisia ovat tyypit, jotka leukailevat toisten puutteellisesti kirjoittamille kommenteille ja tekevät samalla itse omissa teksteisessään tokaluokkalaisen virheitä.

Tällaisia mestareita täällä Juttutuvassakin vierailee säännöllisesti.

Gagateeminen
18.8.2012 11:48

Sinäpä sen sanoit Hoodiseni! Nämä gagateemiset nielasee kamelin, mutta siivilöi kärpäsen ;)

kaivappa malka ja silmäkin kuopastasi
18.8.2012 06:01

Kuuleppa jannu, yleisönosastokirjoitusten henki on puhutteleva, siis aito mielipide. Et sinäkään puhu tai kirjoita oikein.
Tekstisi "Hei! Kun kirjoittelette viisaita mielipiteitänne tänne, niin kirjoittakaa edes ymmärrettävää ja kieliopillisesti oikein muodostettua teksiä! " on huonoa suomenkieltä. Ei tuolla lailla alistuskonjunktiolla aloiteta kirjoitusta, eikä heippailemalla, siis kieliopillisesti ... ja loppuun "teksiä" on oikein kirjoitettuna "tekstiä".

linjaauto on oivallinen kulku peli
18.8.2012 01:31

Täysin aiheellinen aloitus. Tuota järkyttävää kielioppia olen katsellut itsekin. Nuo aloitukseen poimitut esimerkit ovat juuri sitä itseään. Sietää monen tupalaisen toivoa, että jos ovat sen suhdetyöpaikkansa saaneet, että se myös tulee pysymään. Ei meinaan kovin ruusuista tulevaisuutta töiden suhteen voi povata, jos lähettää tuollaisilla äidinkielen taidoilla kirjallisia työhakemuksia.

MIUKUMAUKU-
17.8.2012 22:46

heh miksi tuut tänne juttutupaan jos et kestä meitä "väärin kirjoittajia" :D

Vara -heh
18.8.2012 09:34

Niin justiinsa. Saavathan akateemisetkin kirkossa käydä.

petteri
17.8.2012 15:07

Kerro tämä Sylvalle.

ella
17.8.2012 17:12

Kyllä SYLVA tietää sen muutenkin. Hänhän on kuuden ällllllän ylioppilas.

juu...
17.8.2012 12:37

Cambrigden yilopitson tuktimusken mukaan ei ole väilä msisä
jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, aiona tärkeä aisa on, että
esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eivät lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

qwerty
18.8.2012 10:22

Olet oikessa. Tekstäsi oli aivan sujuvaa lukea.

On osittain luonnekysymyskin, tuleeko kirjoitusvirheitä. Vilkkaana ihmisenä en aina oikein malta tarkistaa kirjoittamaani tekstiä ja silloin virheitä saattaa jäädä.

Luulen myös, etteivät kaikki kirjoittajat ole oppineet kielioppia. Kaikille ei liene kymppiä äidinkielestä.

höpäti höpäti...
17.8.2012 12:35

ihmiset eivät lue kirjaimia vaan lauseita...on aivan sama missä järjestykessä kirjaimet ovat...

Huh
18.8.2012 10:27

Osa viesteistä on kirjoitettu niin sekavasti, että nipinnapin tulee ymmärrettäviä sanoja,saati sitten lauseita,joista selviäisi,mitä kirjoittaja oikesti tekstillään tavoittelee.

plusvamperfekti
18.8.2012 11:21

On tosi harvinaista, ettäätäällä on teksti, josta ei ymmärrä, mitä siinä ajetaan takaa.

Jos tällainen kummajainen joskus joukkoon eksyy, on se syytä panna Koskenkorvan piikkiin eikä syyttää siitä tilapäisesti kirjoitustaitonsa menettänyttä tekstinväkertäjää.

Mainos
Persut nousevat ykkö... 25.05.2013 09:35
Tuntematon 25.05.2013 09:33
Kaahari 25.05.2013 09:32
Tuntematon 25.05.2013 09:28
Tuntematon 25.05.2013 09:27
Kaahari 25.05.2013 09:15
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
34
Tuntematon 24.05.2013 11:47
Murhan tehnyt vanki ei saa elinkautista korkeintaan 12v. niin se on siinä.. Uhrin omaiset sen elinkautisen saavat oike... Lue lisää »
33
Tuntematon 24.05.2013 11:36
jos ihminen on tappanut vaikka 3 ihmistä, ensin vaikka kaksi ja sit kun vapaalla niin vielä yhden ! pitäskö sitä paapo... Lue lisää »
32
no 24.05.2013 11:40
ei ole tarvetta, olen vaan kuullut että elämän tapa vangit sinne pyrkii ! pidetään me niitä pystyssä verovaroin. Lue lisää »
32
Tuntematon 24.05.2013 11:37
nekin rahat voisi mennä parempaan, paljon se yksi vrk linnassa maksaa ? Lue lisää »
29
Ei koske talousrikol... 24.05.2013 13:05
Loppuu rikollisuus Suomessa,kun ulkoistetaan vankeinhoito Venäjälle(10-jeppeä samassa sellissä). Lue lisää »
28
talveksi lämpimään 24.05.2013 17:51
aivan nämä huhut ja mutut tv. ssä puhunut ja lehtien sivuilla. Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös