- Täsmähaku
Ei tarvi lopettaa, vaikka on normi viikonloppu. Aurinko paistaa koko yön silloin.
Lopetetaan! Joka juhannus saa pettyä.
Juhlien avulla saadaan myytyä kaikenlaista extraa mutta kai tuo loppupelissä menisi tasan.
Jos matkailu ja ravintolat kärsisikin niin raha siirtyisi vaan muuhun,toivottavasti kotimaiseen.
Taloustalkoot vaan pystyyn, aletaan laittamaan Suomi kuntoon.
Joulu siirrettän juhannuksen yhteyteen, koska Jeesus Nasaretilainen onkin uusimman tutkimuksen mukaan syntynyt kesäkuun lopulla.
Lopetetaan samalla kaikki muutkin juhlapyhät, niin päästään eroon "pakkoryyppäämisen" aiheuttamista haitoista.
Olen ihan samaa mieltä. Kesän hienointa hetkeä eli kesäpäivänseisausta voi vietää muutaman minuutin ihan rauhallisestikin vaikkapa omassa yksinäisyydessä.
Minä olen lopettanut ajat sitten. Ihanaa olla omassa siivotussa kodissa nauttien punaisesta juustokeitosta ja pihlajien tuoksusta. Kaikki kukat loistavat niinkuin vain kukat voivat, syreeni on vähän myöhässä mutta hyvä kun ei kaikki kukikaan yhtä aikaa. Ei tarvitse enää mennä tansseihinkaan, omaa ukkoa tässä katselen.
kylläkait niitä kuolee muutenkin oli juhannus tai ei !
Hmm... Onko se sitten Juhannuksen syy, että ihmiset hölmöilevät ja menettävät henkensä. Ei, se on niiden ihmisten oma syy, kun pitävät itseänsä kuolemattomana ja tekevät päättömiä temppuja. Tietenkin osansa suureen määrään on ihan tilastollisilla tekijöillä, koska jos ollaan paljon menossa ja ns. rentoudutaan (=juopotellaan) keskimääräistä enemmän, niin sattuu ja tapahtuu. Joillekin käy huonosti. Ja tämä Suomen niin lyhyt kesä aiheuttaa sellaista innostumista, että silläkin on vaikutuksensa. Jos olisi kesä meilläkin läpi vuoden, niin tuollaisia onnettomuustilastojen piikkejä ei varmaan olisi.
Turvallista loppukesää kaikille!
Juhannus on tylsä, tosin pääsiäinen on vielä tylsempi. Koko Suomi on kiinni, sanomalehdetkäään eivät ilmesty moneen päivään ja nettilehdetkin päivittyvät kitsaasti. Informaation nälkäiselle nämä pyhät ovat kuin sen kuuluisan kuuman paikan esikartano.
Älä sure että väki vähenee. Pidot paranee.
Ongelma on viinanjuonti eikä juhannus. Lisäksi joka viikonloppu kuolee ihmisiä onnettomuuksissa. Eikö voisi samantien lopettaa siis viikonloputkin. Voisi myöskin ottaa vaikka selvää minä viikonpäivänä vuoden aikana kuolee vähiten ihmisiä, siis lasketaan yhteen kaikki 52 maanantaita samoin kaikki 52 tiistaita jne ja saadaan selville mikä on vähiten tappava päivä.
Sitten voitaisiin asettaa vaikka se päivä viikon jokaiseksi päiväksi, niin että koko vuosi ois vaikka keskiviikkoa.
Monesti ihmetellään täällä Suomessa, miten Brasiliassa vuosittain järjestettävien Rion-karnevaaleihin liittyy paljon kuolemaan johtaneita tapahtumia. Brasilian väkiluku on kymmeniä kertoja Suomen väestömäärää suurempi, joten Suomessa Juhannus-juhlinta kaikkineen siihen liityviin toimintoineen , verottaa suhteessa paljon enemmän kuolemaan johtaneita tapahtumia. Juhannus olisi ehdottomasti poistettava kalentereista, jja sen tilalle tulisi luoda jokin pakollinen perheyhteisöille järjestettävä hengellinen viikonloppu, näin ollen vältyttäisiin turhilta kuolemilta. Juhannus on vain pohjoisella pallonpuoliskolla , joissakin poronhoitoa harjoittavissa maissa ollut traditiona vuosisatoja.
Juhannus voidaan lopettaa,se aiheuttaa valtavan paljon kuolonuhreja,perheväkivalta tilanteita,itkua ja tuskaa lapsille! Vain harva ihminen kykenee keskikesän juhlan ottamaan vastaan terveellisesti ja oikealla periaatteella.99% käyttää alkoholia liikaa,se ei koskaa tuota mitään hyvää ja ennemmin ja myöhemmin se tuottaa vain häpeää ja tuskaa.
Juhannus lopetetaan tai aletaan miettimään asioita uudelta kantilta. Itse metsästin auringonlaskua Nallikarissa,juuri samanlaista kuin 23 vuotta sitten joka on tauluna seinälläni.Tänä vuonna pilvetön taivas ja upean punainen aurinko toi toiveeni saataville!!
Oli juhannus eli ei, näiden ihmisten kirjasta loppui sivut ja kuolema oli se seuraava askel. Ne olisi kuolleet jollain muulla tavalla jos ei näin.
Höpöyksen määrä näyttää juttutuvassa olevan vakio.
Ei sitä Juhannusta tarvitse kokonaan lopettaa, vaan ihmiset pitää laittaa Juhannuksenviettokursseille, jossa opetetaan oikeaa juhlintatekniikkaa. Tuollaisen pakolllisen kansalaiskurssin sopiva hinta olisi siinä 150-300 euroa. Ja muistakaa, kypärät päähän.
Ehdottomasti ryyppykypärä on otettava käyttöön ja Eu voisi laatia siitä pikadirektiivin ja vaikkapa kreikkalaiset pakolla tuottamaan niitä ja näin talous sielläkin kohenisi kun tehtäisíin järkitöitä.