- Täsmähaku
Miksi Merikosken kalatien live-kamerakuva ei näy enää netissä? Pitääkö sekin köyhän harva ilo laittaa jonkun maksullisen rekisteröitymisen taakse?
Joo - metrinen kymppikilonen vonkale ja muutama pienempikin oli filmillä...hienoa, että pääsevät nousemaan, mutta muutamia ruhjeita niillä näytti melkein kaikilla olevan. Voi lohiparat..
Näkeehän nuo kotoakin reaaliajassa.
Eipäs! Suurinosa palaa turpiinien läpi kahtena kappaleena,Isoimmat jopa kolmena!
Siellä lienee taas ritiläverkko seurantahuoneen yläpuolella, jos ne kalat siihen ikkunan eteen jäävät parveilemaan. Muutenhan ihmiset saisivat tyhjää ikkunaa tuijottaa, kun kalat painelevat Montan muurille.
Harvassa niitä tuolla joella on. Käyn kymmeniä kertoja uistelemassa kesäisin ja yhtään lohta en ole nähnyt.
Perun puheenini. Näin yhden kuolleen lillumassa pari vuotta sitten. Noin parin -kolmen kilon koukkuleuka. Lokit olivat jo ihakanneet mahan auki.
Sillä rahalla mitä on upotettu kalatiehen ja sen juoksutukseen istutettaisiin pyyntikokoista kalaa jokeen runsaasti.
Jo kalatiessä juoksutetun veden ( 1,2-2 m³ /s ) arvo sähkönä kuukaudessa on nykyhinnoilla liki kymppitonni.
Pitää käydä katsomassa paikan päällä. Näin kyllä kamerasta. Isoja olivat.
Lauantaina mennään katsomaan.
Dearwa!
Tuo sama kalahan tuossa kihnaa jatkuvasti. Taitaa olla muovista tehty. Vetelhään ees' takasi laskurista niin tullee komeat lukemat.
Ei sole mikhään hauki...Hei!
Ai että oikein 7? Jokeen kuuluisi nousta 700000 lohta vuodessa, mutta Oulun energia on meiltä tämänkin riistänyt. Jos saisin päätää, tuhoaisin kaikki padot välittömästi ja veisin sähköyhtiöt oikeuteen peruuttamattomasta ympäristön tuhoamisesta.
mahtas olla hias oikeusrosessi ilman sähköä pimeässä salissa ja käsivaralta tekstattujen lappujen kans.
Syyttäisit mieluummin itseäsi. Me sähkönkäyttäjät itse haluamme saada sähköä ja meilläpäin se tulee voimalaitokselta, tosin pistorasiasta kuten teilläkin.
En ole koskaan halunnut vesivoimaa. Miksi minun pitäisi siis syyttää itseäni? En ole kuullut mistään paikasta, missä ainoat vaihtoehdot ovat olla ilman sähköä tai padota joki. Taitaa olla tyhmiä ihmisiä sellaisissa paikoissa, kun eivät ole kuulleet esimerkiksi ydin-, tuuli- ja aurinkosähköstä.
Me haluamme vesivoimaa. Se on puhdasta ja halpaa. Myös erinomaista säätövoimaa. Noista ehdottamistasi vain ydinvoima on varteenotettava vaihtoehto ja se tarvitsee säätövoimaa. Muut ovat lähinnä näpertelyä ja kalliita isojen joukossa.
Vesivoimako puhdasta? Sillä mm. pilataan itämerta ravinteilla. Lisäksi tapettujen kalakantojen korvaamiseksi joudutaan kasvattamaan hormonihirviöitä Norjassa, Chilessä jne. ja kuljettelemaan ne Suomeen. Se aiheuttaa päästöjä aivan käsittämättömän paljon. Vesivoima on puhasta vain energiayhtiön propagandassa.
Kaikista nykymenetelmistä puhtain ja halvin. Jos se ei käy, niin päreitäkin voit polttaa ja sähköt katkaista itseltäsi.
Ravinteisiin vesivoima ei vaikuta mitenkään.
Suomalaiset eivät kasvata kalaa Chilessä ja tuskin Norjassakaan.
Vesivoima vaikuttaa ravinteisiin erityisesti uuden padon käyttöönottovaiheessa, jolloin vesi irrottaa valtavat määrät ravinteita maaperästä, mutta normaalia suurempi ravinteiden vapautuminen jatkuu kyllä koko voimalan eliniän. Väitätkö myös, että suomalaiset eivät söisi itämeren vaelluskaloja, jos niitä olisi ja että suomalaiset eivät syö chileläistä ja norjalaista lohta? Kannattaisi varmaan joskus käydä Suomessa, niin voisit oppia. Vesivoima ei ole nykymenetelmistä puhtain, koska se aiheuttaa välittömien vahingollisten vaikutusten lisäksi valtavan määrän välillisiä tuhoja.
Kyllä se on puhtain ja halvin.
Sinä voit olla eri mieltä, jos haluat, mutta se on sinun mielipiteesi. Sinulla ei ole kuitenkaan mitään parempaa ja halvempaa sähköntekomenetelmää tiedossa. Ne perinteiset näpertelyjutut on kuultu. Ydinvoima ei kuulu niihin.
Oulujoen kalanistutus on pääosin Fortumin "heiniä". Kyllä Oulun kaupungillekin on Merikoskesta aiheutunut pieni velvoite, mutta Oulujoki Oy:n perillinen Fortum se pääasiassa hoitaa istutusvelvoitteen. Se kasvattaa merilohia ja -taimenia vastikkeeksi kutupaikkansa menettäneistä vaelluskaloista. Mrisiiat taas ostetaan yksityisiltä kasvattajilta ja voimalaistosten välisiin allasvesiin istutetaan sinnekin siikaa, kuhaa ja kait haukeakin.
Kalaporrasvelvoitetta yhtiölle ei koskaan ole asetettu. Se olisi puhdasta suhdetoimintaa ja puuhastelua, joka hyvänä vesivuonna ei maksaisi mitään, mutta kyllä firman diplarit ja laskutikkumiehet äkkiä vääntävät hinnan kalaportaissa ohi turbiinien juoksutetulle vesimäärälle. Tämähän nähtiin jo kesällä, kun Fortum uhkasi velkoa Talvivaaraa siellä "hukatuista" vesikuutioista.
Niin ja ,mistä ne lohet tietää , että siellä on yleisölle avoimienovien päivät ???. Kokokesänä ei oo näkyny kaloja kun oon käyny kattomassa netistä tuota akkunakuvaa. En usko että nousu on luontaista. Kalat on pyydetty ja laitettu sinne verkolla eristettyyn tilaan, siinä ne sitte näyttäytyy meille uteliaille.