Mainos

Juttutupa

Sirkka 20.7.2012 12:58 22 viestiä

Kysyin ennustajalta tulevasta...oheessa osa vastauksesta.

" Hyvin suuri osa soitoista koskeekin nimenomaan parisuhdetta ja sen
haasteita. Myös työ- ja raha-asiat tulevat usein esille. Vanhemmat
ottavat usein yhteyttä halutessaan vastauksia lastensa asioihin
astrologisessa valossa. Myös aivan pienten lasten karttaa voidaan jo
tulkita, sillä sieltä on mahdollista nähdä pienen ihmisen sekä
mahdollisuudet, että haasteet. Moni vanhempi onkin kokenut saavansa ennustajalta kannustavaa tukea kasvatuksessaan.

Ennustaja ei käytä tulkinnassaan astrologisia, vaikeita termejä, vaan
pitkälle yksinkertaistettua ja ymmärrettävää tekstiä. Tulevaisuutta
katsoessaan hän tutkii planeettojen liikkeitä, sekä syntymäkartan
tärkeimpiä kuvioita."

Oletko kaynyt tai soittanut ennustalle? Millaisia on tuleivaisuuden nkymsi?

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 22 viestiä
1 | 2
huijaus
1.4.2013 19:35

Olin menossa ennustajalle, koputin oveen ja sieltä kuului "kuka siellä", käännyin takaisin ja en mennytkään sinne!

Salute
1.4.2013 19:35

Jos on kuunnellut näitä talouspuolen ennustajia, niin vakeaa se on. Mikään ei ole vielä mennyt Kataisen ennustamalla tavalla.

olikohan iholla
1.4.2013 19:27

sarjan ennustaja kyseesä .eli epäilen kyllä sen nais ihmisen ennustus taitoja

Nordic Man
(Rekisteröitynyt käyttäjä)
1.4.2013 19:25

En ole käynyt, mutta katsonut Ben & Stillerin ohjelman missä ennustamisen loppupäätelmä oli huu haata.

Tuntematon
1.4.2013 19:08

Ihmisten tulevaisuutta koskevien ennustusten olen ymmärtänyt olevan seuraleikkiä. Myös ihmisen tulevaisuutta voidaan ennustaa mutta näissä leikeissä ei käytetä todellisia tietoja. Lapsen tulevaisuuteen vaikuttaa vanhempien sosiaalinen asema ja lahjakkuus sekä persoonallisuus hyvin voimakkaasti sen sijaan taivaankappaleiden asemalla ei ole mitään vaikutusta.

Oulujoen tyttö
1.4.2013 11:48

Kaverin kanssa oli puhetta tuosta ennustamisesta viime viikolla. Jos sattuisin ennustajalle kilauttamaan, niin sanooko se ensimmäisenä: Mä tiesin että sää soitat! Ja kaverin kanssa oli myös puhetta näistä viivoista käsissä, elämänviiva, kohtalonviiva, sydämenviiva jne. Piti alkaa ihan netistä tutkimaan viivojen merkityksiä.

ihmeellistä
21.7.2012 10:30

Sana Ennustaa tarkoittaa minun mielestä, että hän ennustaa näin tapahtuvan, mutta harvemmin sitten se ennustus toteutuu. Jos mietit sanaa -ennustaa- niin olisiko joku toinen sana parempi. Toivoo,haluaisi käyvän niin, mutta ei ole varma että käy niin...jne....

Kysytty on
21.7.2012 09:37

Olen soittanut. Kysyin, tietääkö hän, kuinka kauan hän pystyy tuolla petkutuksellaan nyhtämään ihmisiltä rahaa.

Ei tiennyt.

Oulujoen tyttö
20.7.2012 22:06

En ole ollut yhteyksissä ennustajaan, mutta kiinnostais joskus kokeilla. Horoskooppeja tykkään lukea, vaikka harvoin ne paikkaansa pitää.

Koillismaan tyttö
21.7.2012 14:41

Horoskoopit ovat täyttä huuhaata! Miten esim. kaikille oinaille voidaan povata samoja asioita? Höpö höpö! Luonnehoroskoopit ja yksilölliset syntymäaikaan perustuvat ovat asia sinänsä.

huuhaa
21.7.2012 16:02

"Luonnehoroskoopit ja yksilölliset syntymäaikaan perustuvat ovat asia sinänsä."

Kyllä ne ovat ihan samaa humpuukia kuin lehtienkin horoskoopit.

late lammas
1.4.2013 19:28

mulle voi soitella tuohon maksulliseen numeroon ennustan käsistä jaloista korvista kaffinporoista ja ihan näkemattä myös puhelinlinjoilla halpaan 9,99€min hintaan soitelkaa ;)

nuoruus ja hulluus
20.7.2012 15:26

Onhan sitä kaikki kokeiltu - nuoruuvessa - kyllä pari tiesi hyvinkin oikeita esilletulevia asioita - kyllä ne jotakin tietää, hyvät fiijut.j

Dunja
20.7.2012 13:52

Kerran koputin ennustan ovea ja sisältä kuului kysymys: kuka siellä? Lähdin pois pettyneenä.

PELLE PEITSIPERÄ...KULISSIEN TAKAA!
20.7.2012 14:56

Olet tainnut erehtyä osoitteesta, sillä kyseessä saattoi olla selvännäkijän ovi!

Dunja
20.7.2012 21:24

Arvostan huumoriasi. Nokkela veto. En siis mennyt selvän näkijän juttusille.

jiihoo
21.7.2012 11:12

Kuinka sinä olisit voinut mennä selvän näkijän puheille, kun olit menossa ennustajalle eikä kukaan täysjärkinen mene sinne selvinpäin.

Dunja
21.7.2012 11:56

Tätä en pidä hyvänä huumorina. Kertaalleen ymmärrettyä vitsiä ei tarvitse lämmittää uusiksi. Vertaan tässä yhteydessä Jope Ruonansuun kertaussarjoihin. Eikä ne ensimmäisetkään vitsit hääviä ole.

PELLE PEITSIPERÄ...KULISSIEN TAKAA!
21.7.2012 14:07

Selvähän se, että selvän näkijä selvän näkee, jos selvän näkijälle asiakas selvänä menee, selvähän se!

konst. evp. Hautamäki. (reinikaisen työtoveri)
20.7.2012 15:28

Minä tiesin tämän, minä tiesin tämän.
Aioin juuri kirjoittaa tuon saman asian, mutta Dunja-ryökäle oli jo ehtinyt ensin. Minä tiesin sen. Aina mulle käy näin.

Mainos
Tuntematon 23.05.2013 09:06
EIKKA 23.05.2013 09:04
verotusta halvalla 23.05.2013 09:03
Koillismaan tyttö 23.05.2013 09:03
päivitys paikallaan 23.05.2013 09:02
Tuntematon 23.05.2013 08:58
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
51
ding dong 22.05.2013 09:17
Suukko on nyt pop ! Lue lisää »
42
äiti täälläkin.. 22.05.2013 16:04
Meillä on tapana soitella keskikesän aikaan ja kysellä open kuulumiset ? onko hän muistanut levähellä ja kertoa lapsen ... Lue lisää »
42
rakkaus kantaa 22.05.2013 17:08
joskus ne on tullut tilaamatta ja yhtä paljon rakastettu =) elämä ei ole aina suora tie, joskus asiat menee että tenava... Lue lisää »
36
Tuntematon 22.05.2013 10:00
kyllä oikeat puisto -kemistit vie ne putelit itse kauppaan, ei niitä riitä kotiäideille saati muillekaan.. keksi joku mu... Lue lisää »
34
Tuntematon 22.05.2013 17:45
ei oo ruikutettu ikinä sossun luukulla vaikka nuoripari oltiin ja pieni lapsi ! eikä ole ruikuttanut lapsetkaan. Lue lisää »
34
Kuule 22.05.2013 12:15
Äitini sanoi aikoinaan sedälleni, että on huolissaan hänen vaimonsa jaksamisesta. Iso liuta lapsia ja terveys heikkeni, ... Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös