Mainos

Juttutupa

wanha mamma 15.6.2012 14:18 17 viestiä

Viimeviikolla Kiimingin metsässä, aavaksi hakkuussa, seisoskeli yksinäinen
kaunis
pieni
kävellessään nilkuttava "bambi"=kauris. Kuinka yleistä lie täällä pohjoissuomessa. Ikänä en ennen ole luonnossa tavannut.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 17 / 17 viestiä
nättejä ne jokatapauksessa on
23.6.2012 11:14

Muutamia kertoja Suomessa mutta toisessa kotipaikassa niitä näkee päivittäin. Ovat kauniita mutta levittävät todellakin kaikennäkösiä punkkejan jne...Siksi siellä onkin korkeammin aidatut pihat etteivät ihan eteiseen saakka tule.

Melkein kohdalla
22.6.2012 22:57

Kaurista ei voi mitenkään havaita ennakkoon kun se syöksyy tielle, se on kuin pieni salama. Kauriskolareista ei taideta paljon uutisoida, mutta niitä tapahtuu täällä pohjoisessakin, yhden olen melkein nähnyt. Peltivaurioita tuli, ei onneksi ihmisille mitään, kauris parka menetti henkensä.

Luonnossaliikkuja
16.6.2012 06:17

Istutettuja eläimiä. Olen muutaman kerran luonnossa liikkuessani nähnyt. Päästävät ihmisen melko lähellekin, ennenkuin säntäävät äkkiä karkuun. Enemmän näkyy etelässä, mutta metsästäjät tuoneet niitä tänne pohjoisemmaskin ja ainakin joku populaatio menestynyt täällä pohjoisessakin.

Luonnon kauneutta
15.6.2012 23:32

Aina silloin tällöin niitä näkee täällä pohjoisessakin . Tämä vuoden puolella neljästi nähnyt , keväällä oli useampi laumana .

jenni
15.6.2012 22:13

Asun etelämpänä ja näen jatkuvasti kauriita ja peuroja. Ovat tavallisia.

R Hood
15.6.2012 22:08

Aika usein niitä näkee. Vaikka harrastan metsästystä, niin kauris on yksi niistä eläimistä, jota en ikinä ammu.

8-tie
15.6.2012 21:54

Melko usein olen nähnyt kauriin maantien läheisyydessä. Asia johtuu riistaa ruokkivien metsästäjien toimista. Ruokintapaikat ovat liian lähellä maanteitä, koska metsästäjät eivät jaksa mennä metsiin saakka, vaan pitää ruokkia kauriit viljapeltojen tuntumassa lähellä tietä. Ruokintapaikan läheisyydessä ne varmaan sitten joskus ammutaankin.

Etelä-Ruotsin asukas
15.6.2012 19:59

Liian usein, ne olisi paremp hävittää, punkkeja levittävät ja keväällä syövät kukat puutarhassa. Liikenteessäkin haittona pyörivät.

BLONDI
15.6.2012 17:55

Monta kertaa joillaki on sarvet ja joillaki ei ne seisoo aina tiellä ku ajelee pohjoseen päin.

hirvimies
15.6.2012 20:28

Ettet sotke vaan poroihin?

tirlittan
15.6.2012 17:40

Arka eläin ja siten harvoin näkee. Ei mitenkään ihme, jos törmää metsäreissulla näihin muuttajiin. Muuttajiahan ne vielä ovat ja vielä rohkeita sellaisia. Olenpa joskus järjestänyt talviruokintaakin, sillä paksussa lumessa ovat aika avuttomia. Ilvekselle helppo saalis!

The Beard
15.6.2012 21:33

Fo Tirlittan,
Meidän seudulla ovat metsästysseurat yhteisesti sopineet ettei metsäkauriita jahdata.
Ruokitaan ja moottorikelkoilla helpotetaan lumessa liikkumista.

On muutes sykähdyttävä kokemus katsella metsäkaurisperhettä ns, face to face. välimatkaa n 20 metriä.

tirlittan
16.6.2012 11:41

Luonnossa eläimen kohtaaminen on aina sykähdyttävä kokemus. Joskus jo jälkien näkeminen ilahduttaa. Autio ja tyhjä metsä? En halua sellaista!

se oli siinä
15.6.2012 15:12

En minä mutta mieheni oli nähnyt Sievissä pellolla.

Kokoomusnainen käärmeennahassa
15.6.2012 15:00

Joka syksy metsästysreissulla:D

nahkansa luonut
15.6.2012 22:01

Sekotatko hirviin-hirvimiehiin.

Kokoomusnainen käärmeennahassa
16.6.2012 10:28

En :D

Mainos
ekka 24.05.2013 18:45
Kuuliainen kansalain... 24.05.2013 18:41
Virkistävä tavanomai... 24.05.2013 18:34
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
18
Tuntematon 23.05.2013 21:08
näin on terapian voi aloittaa myös aikuisena risto, kysyppä kelalta asiasta. Lue lisää »
17
Tuntematon 24.05.2013 06:31
Se johtaa siihen, että Suomessa säädetään ennen pitkää laki tasa-arvoisesta avioliitosta, aivan kuten on tehty kaikissa ... Lue lisää »
16
onhan 23.05.2013 20:32
liian hyvät oltavat, vankilan pitäs olla vankila.. ja törkeät oikeesti elinkautisia ei ikinä vapauteen vaikka lapsen m... Lue lisää »
15
Tuntematon 23.05.2013 21:24
niinhän se on vangeilla on paremmat olot ja oikeudet kun vanhuksilla. mm. ulkoilla saa / pitää päivittäin. Vankilan pit... Lue lisää »
11
Tuntematon 23.05.2013 20:55
en tällä sorsi heitä se on vaan sanonta, kyllä hekin meistä heittää läppää vielä hurjempaa".. tietävät tapansa itsekin v... Lue lisää »
11
Tuntematon 23.05.2013 21:26
Sympatiat sinun puolellasi Helka, älä välitä räkyttäjistä. Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös