Mainos

Juttutupa

Ääninen 23.6.2012 07:41 47 viestiä

Ella-juontaja oli ainoa edustava elementti koko touhussa.Kaikki muu luonnotonta huonosti näyteltyä lainausta eri kulttuureista.Formaattikin kopio Norjan vuonoilta.Missä oli oikea suomalainen juhannuskulttuuri?Puukot ja kossupullot jne.

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 47 viestiä
1 | 2 | 3
ei yle maksua
27.6.2012 14:50

Tämän juhannusjunan vuoksi, Yle ei lähettänyt perinteisiä juhannustansseja radiossa! Yle ei lähetä tulevana kesänä myöskään harmonikan soittokilpailuja Sata häme soi juhlilta eikä Iskelmäfestivaaleja heinäkuun lopussa. Joten kyllä yle on mennyt alaspäin ja paljon.

Hyh hyh
25.6.2012 16:08

Siinä niitä pantiin suomalaisten YLE-verorahoja palamaan jo etukäteen. Ei ole halpaa helikopterilla tuntikausien pörrääminen. Ei toiminut läheskään yhtä hyvin kuin Hurtigruten, joka oli levollista ja ihanaa katsottavaa - kolme vuorokautta putkeen.

Kulettaja.
24.6.2012 17:51

Tosi mielen kiintoinen ohjelma.

Kierrän Kokkolan ensi kerralla
24.6.2012 16:50

Helikopterikuvat tosi huonot. Sellaista pörräystä ympäri ja sitten pois. Ei mitenkään erottunut erilaiset kaupungit. Samaa kakkasarjaa kuin koko radanvarsi.

Kokkolassa oli outo ohjelma. Kirkumista palmun takaa, ja se outo kommentti että eläköön Venäjä.

Saisitte vähän hävetä.

Lohivellin ryystäjä
24.6.2012 16:37

Paikkakuntien nähtävyydet huonmosti esillä!

h.elmeri
24.6.2012 10:52

Kaikesta näki että tässä yritettiin tehdä ohjelma mahdollisimman pienillä kuluilla ja tulos oli sitten sitä mitä oli. Yhdentekeviä haastateltavia ja jatkuvaa pianonpimputusta siinä välissä. Koko ohjelma kahden ihmisen varassa, tämän Kannisen ja pianistin. En nyt muista nimeä. Ainoa katsomisen arvonen oli helikopterista kuvattu ilmakuva. Junan olisi voinut jättää kokonaan pois.

alli
24.6.2012 18:48

No eihän aina voikaan eikä ole tarkoituskaan miellyttää kaikkia. Minusta tuo oli erittäin hyvä ohjelma, ottaen huomioon että oli suorana lähetyksenä. Siinä olisi voinut sattua vaikka mitä, mutta hienosti vetivät ammattilaiset homman. Parempaa juontajaparia tuskin olisi ollut kuin Ella ja Iiro.

Tartsa N
24.6.2012 07:43

Oli hieno ohjelma, toki13 tuntiin sopi vähän tylsempiäkin jaksoja, mutta mahtava toteutus - 100 x parempi kuin norjalaisten vastaava. Ella ja Iiro olivat mahtavat juontajat.

piippa
24.6.2012 02:40

Juhannusjuna ohjelma oli kivaa katsottavaa vaikkakin olin jo melkein tipahtamiskunnossa.Oli hienoa katsoa maisemia helikotperinäkymästä semmoisista maisemista joita olin joskus pelkästään ikkunasta katsellut. Juontaja haastatteli vastenmielisiä ihmisiä... (homoja ja viherpiiperöitä) mutta en voi valittaa kun tarjonta oli monipuolista ja ketään syrjivää. Annan kyllä isot pisteet juhannusjunalaisille ja toivottavasti vuodenpäästä on vastaavanlaista ohjelmaa tai jotain vielä yllättävämpää.

Mie vaan
23.6.2012 23:53

Ylen pohjanoteeraus on puhallus - ryöstö - uusi vero vuonna 2013. Ihan sama mitä roskaa tulee, pakkomaksu moisesta huuhaasta ottaa pattiin jo nyt!

vihdoin tämä hieno oikaisu
24.6.2012 17:45

Hähää, nytpä maksavat kaikki salakatsojatkin, ja köyhä saa katsella halavalla.

Älä, ihan tosi?
25.6.2012 09:27

Älä, ihan tosi? Ottaako Mievaita nyt ihan pattiin uusi vero? Me toiset olemme maksaneet telkkarin katsomisesta ennenkin, kiitos uudistuksen pääsemme halvemmalla kun ei enää tarvitse maksaa Mievainkin puolesta.

Turo
23.6.2012 22:43

Liian läpinäkyvästi matkailumainos. Myytiin Suomea, en tiedä menikö kaupaksi Keski-Eurooppaan.

oli mukava juhannusilta
23.6.2012 20:57

Tosi kiva ohjelma. Kerrankin mielenkiintoista jatsottavaa Juhannuksena. Iiro on iiiiihana mies ja Ella kiva tyyppi. Paras anti oli kuitenkin Roman Schatz. Että voi olla symppis tyyppi. :)

Välillä katsoin ja valvoin muutenkin.
23.6.2012 23:11

Roman oli hyvä, ja oulun jälkeen Kari Väänänen hyvä. Jaakko Kolmosen jututkin hyviä.

Aikainen lintu madon nappaa
23.6.2012 19:53

Aamulla ainakin Rovaniemen asemalla oli mukavan leppoisa meininki junan saapuessa. Kaunis aamu ja marttojen kahvit ja rieskat. Mieluummin tämä kuin puukot ja kossupullot.

A.H
23.6.2012 19:08

Ainut mitä jaksoin kattoa oli Kokkolan asema, koska serkkuni oli siellä, ja näkyikin hyvin. Siitä eteenpäin ei kiinnostanut pätkääkään. Onneksi en katsonutkaan jos Oulun parasta antia oli humalainen nainen. Kummallinen ajankohta järjestää tämänkaltaista ohjelmaa. Ihmiset ryyppäävät mökillä tai kotonaan. Harvempi jaksaa töllöä katsoa.

Juna, ihana tapa matkustaa, elää,kokea
23.6.2012 17:40

Onnistunut oli ohjelma.Olen eri mieltä aloittajan kanssa.-Vielä kun siihen olisi saatu kuvattua kaikki pienet asemat- jo menneetkin- niin vieläkin mahtavampi dokumentti olisi syntynyt.-Dokumentti- jota katsoisivat lapsemme ja lapsenlapsemme monien kymmenien vuosisen päästä.-Ella onnistui tosi hyvin, ja Iiirokin.-Ja se helikopteriperspektiivi oli mahtava.-Ja muuten Hurtigrutenilla ollut tällaisia hetken jutusteluja eri ihmisten kanssa,tai välähdyksiä menneilä vuosilta. Tai sitten en vaan osunut niitä näkemään,koska sitä katsoessani alkoi jo tuntua puuduttavalta .

Keskiyö
23.6.2012 17:21

Todella tylsä ohjelma minustakin. Täytyy olla itseensä kyllästynyt joka tuollaista jaksaa katsoa.

Eikö muuta tekemisestä
24.6.2012 10:39

Katsoit sitten kokonaan?

Mainos
Comment 22.05.2013 20:37
Laurukainen 22.05.2013 20:24
Laurukainen 22.05.2013 20:21
Laurukainen 22.05.2013 20:19
Tässä totuus. 22.05.2013 20:13
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
36
moikka 21.05.2013 23:12
pienikö sen kossun opelle ojentaa, ompa se söpön näköstä ? tuskin edes laillinen homma Lue lisää »
27
ettei vaan ois ehkäi... 22.05.2013 00:51
Kaikkein eniten lestaäitien raskaaksi tulemista ja varsinkin raskaaksi tulemattomuutta kyttäävät toiset lestat. Se on ko... Lue lisää »
27
no 21.05.2013 22:46
lapset on viattomia, surkeeta tällästä keskustelua käydä. Ei kaikkea voida ikinä rahassa mitata millään. Lue lisää »
24
joo 22.05.2013 08:45
Turhaa kait niitä enää keväällä vie, kun toikkarissa jo numerot ! Parempi antaa syksyllä ja mahdollisimman hyvä / arvok... Lue lisää »
24
ding dong 22.05.2013 09:17
Suukko on nyt pop ! Lue lisää »
22
moi 22.05.2013 09:08
joku kirja ehkä, tietosana - tai vastaava ! Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös