- Täsmähaku
forumissa oli taas että kallispalkkaisia johtajia nimitetään lisää. Alkaa olla kohta niin ettei kaupungintalolla ole muita kuin johtajia. Toisiaan kait ne jo johtaa, vasta nimitettiin 3 johtajaa jotka johtaa toisiaan. Mikä ihme tuolla kaup.talola oikein vaivaa ns. "vaikuttajia"?
Kyllä menettely on ihan oikein. Mitä itse tuumaisit, jos olisit vuosia ollut töissä, tulisi fuusio ja sinulle sanottaisiin, että sinua ei enää tarvita, ulos! Kun nykyistä asioiden hoitoa seuraa, voi sanoa suoraan, jotta jos tällä henkilöstöllä pyrittäisiin hoitamaan kaikki Uuden Oulun toiminnot, ei onnistuisi. Tässä ollaan kärsitty työvoimapulaa jo vuosia, vaan eipä ole ollut varaa palkata lisäväkeä. Toivon kovasti, että tuon 5 vuoden takuuajan myötä myös tänne suoritusportaaseen saadaan "hätäapua".
Hyvä joht.yo. Kyllä Suur Oululla on rasitteensa. Sopimuksen mukaan kaikki liittyvien kuntien viranhaltijoille taattiin 5. v. työturva. Uusessa Oulussa. Johtajille ja muille virkamiehille pitää löytyä jokin toimi / nimeke. . - Tämähän on järjetöntä. Yhtiöiden yritysjärjestelyissä toimitaan toisin. Uuteen yhtiöön otetaan vaan henkilöt, jotka ovat päteviä ja sopivia yhden yrityksen ao tehtävään. Veronmaksajien rahoilla kupungissa on helpompi järjestellä organisaatiot uusiksi puolueiden toiveiden mukaan. Yrityksissä siihen ei ole varaa.
Apulaiskaupunginjohtajat valittiin sopivasti ennen kunnallisvaaleja. Saimme torpatuksi huithapeleitten invaasion kaupungin johtoon.
Veropörssilehden vielä ilmestyttyä oli virkamiesten palkat pienintä pyrkyriä myöten hyvät.
Uuden Oulun kaupungissa on 13 000 työntekijää. Näille on pakko olla satoja pomoja, jotta homma toimisi. Jos tiedät mallin, millä kaupunki toimisi ilman pomoja, niin vihjaisepas. Voisin vaikka tehdä siitä väitöskirjan tai ainakin kandintyön, kun tulee ajankohtaiseksi.
Kaupungin isot pomot ovat muuten palkkakuopassa teollisuuspomoihin verrattuna. En silti korjaisi nostamalla heidän palkkaa vaan toisinpäin.
Lehdet ovat kertoneet iloisina, että vihreiden Ari Heikkisestä tulee johtaajien johtaja ts hän johtaa Pennasta, Kenakkalaa, Saloa ja Ukkolaa. Mitätämäkäytännössätarkoitta ? No sitä, että kaupungin virkamiesjohto saa poliittisen perusteen jumittaa kaikki kaupunginkehittämishankeet vihreän päällystakkijohtajan peukalon alle. Käykö myös niin, että kaupunginvaltuuston käskyt virkamiesjohdollekulkevat vihreiden Heikkisen lkautta ?
Kaikille valtaapitäville puolueille kuuluu poliittisen jakauman mukainen määrä johtajia tarvittiinpa heitä sitten tai ei.Näinhän sitä demokratiaa yritetään ylläpitää ainakin noin näennäisesti, maksoi mitä maksoi!
On niin tympeää olla Oulun ainoa rikas ja sivistynyt, ei köyhempien kanssa jaksa, ne puhuu vain rahasta ja taloista ja autoista. Vertaistukea pitää saada huipullakin.