Vastuu toisen lapsista on aina suuri ja raskas. Mitähän se miniä sanoisi, jos lapselle tapahtuisi joku haaveri mummulassa? Taitaisi olla välit heti pokki.

Olen nykyaikainen mummo, otan hoitoon kun minulle sopii ja aina ei sovi josko ei aina huvitakaan omapa on valintani luulen minä. Kivoja ne on aina joskus.

Jotkut ovat käsittäneet aloituksen väärin. Siinähän sanotaan että useimmat isovanhemmat hoitavat mielellään lapsenlapsiaan, mutta ei pidä olettaa että mummolla ei ole muita menoja ja että aina tarvittaessa mummo jättää omat suunnitelmansa ja on aina käytettävissä. Lisäksi voimat vähenevät vanhemmuten ja tulee vaivoja, joten ei jaksaminen ole sama kuin ennen. Pitäisi olla itsestään selvää, että kaikenlainen apu olisi tarvittaessa molemminpuolista. Rahallista korvausta lastenhoidosta tuskin kukaan mummo vaatii, mutta jos lapset jätetään viikoksikin pienituloisen eläkeläisen huostaan, niin ruokaostoksilla käynti olisi tervetullutta. Sivusta seuranneena huomaan, etteivät nämä asiat ole kaikille itsestään selviä ja kaikki eivät osaa puhumalla selvittää asioita suuttumatta.

Silloin kun olimme sisarusteni kanssa pieniä, isovanhemmat hoitivat meitä usein. Isänäiti pyysi meitä aina käymään luonaan, vaikka oli itse silloin jo kovin sairas ja heikko. Mummolassa olosta on ihanat muistot. Äidinäiti ja -isä tulivat aina hätiin, kun vain tarve vaati - jopa viikoksi kerrallaan. Nyt kun olen itse äiti, tämä kultainen äidinäiti on tarjonnut apuaan lastenlastenlasten hoitamiseenkin. Murehdin aikanaan itse, mihin laitan isommat vanhemmat hoitoon, kun lähden kuopusta synnyttämään - tämä mummo lupasi tulla hätiin vaikka keskellä yötä. Matkaa on 300 km! No, onneksi ei vanhusta tarvinnut vaivata asialla vaan se järjestyi muuten. Mutta kyllä toivoisin, että omat vanhempani ja appivanhempani hoitaisivat lapsiamme edes joskus. Rankaksi käy huoltajuus, kun "tukiverkko" puuttuu. Niin ne entivanhaankin isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan tarvittaessa ja se kuului asiaan - vanhemmat olivat silti päävastuussa omistaan. Silloin ei niin paljon äidit väsyneetkään eikä ollut ihan tällaista määrää perhesurmia. Vai kuvittelenko vain?

Juttelin tänään tutun ikämiehen kanssa. Hän sanoi: Vaimoni sairastui. Sai infarktin. Väsyi liikaa lastenhoidossa. Vanha ihminen ei enää jaksa niinkuin nuorena. Raja tulee vastaan.

Sitä ei vaan aina huomata, enenkuin sillä rajalla.

Grannylle,

minulla on yhtä ilkeä ja itsekäs granny siellä pohjoisessa, mitä kirjoituksestasi huokuu. Kerran kahdessa vuodessa käynti mummolassa on mitä raastavin etenkin lapsenlapselle. Hän huomaa kyllä isoäidin kylmyyden, saituuden ja pahan luonteten.

Kerran kahdessa vuodessa käynti mummilassa ei varmasti rasita edes Grannya. Autamme sotkuisen mökin siivouksessa, piha on aina kuin persläpi sonnan jälkeen. Aina autetaan, aina haetaan hukkuneita esineitä. Ei kiitosta juurikaan, vain piikkejä ja pistoja.

Sanon sinulle Granny, että et ole oikein ansainnut isoäitiyttäsi. Saitko itse rakastavaa kohtelua, voi kysyä. Jos vastaat ei, ymmärrän jotenkin tuollaisen aloituksen. Jos ei ole rakastettu tai hyväksytty, ei oikein osaa jakaa olematonta hyvää muillekaan.

Sano ääneen näille ihmisille, miltä sinusta tuntuu. Jos he tietävät taustat tai mustan mielesi, osaavat kyllä väistää. Mutta älä syyllistä heitä. Kuka sinua tulee vanhainkotiin katsomaan, jos nyt nyrpistelet tai heität olkaa?

Keskustele ja miettikää pelikortit uudelleen. Jospa nuo lapsukaiset tulisivat vähemmän talouttasi rasittamaan, ja alkaisit paremmin nauttia heistä. Miksi et mene heidän kotiinsa lapsia katsomaan? Käytä vettä, sähköä ja jääkaapin sisältöä mielin määrin ja nuku hyvässä sängyssä viikko. Pyydä ruokarahaa ja muutakin. Ehkä he sitten ymmärtävät. En tiedä.

Kyllä moni nuori perhe nykyään pitää isovanhempia itsestäänselvyytenä, kun hoittajaa tarvitaan. Mutta eihän se ole ihme, kun siihen isovanhemmat ensin itse tyrkyttävät, mutta kun homma menee taakan puolelle, niin sitten anonyyminä itketään kohtaloaan juttutuvassa. Ystäväpiirissä esitetään sitten, kuinka ne lapsenlapset ovat ihania ja haluavat, että juuri minä hoidan niitä lapsia, ovat niiiiin mummon tai vaarin tyttöjä ja poikia. Samaan nuoret ja vähän vanhemmatkin vanhemmat totuteteaan nykyisellä päivähoitojärjestelmällä, jossa lapsen saa viedä hoitoon, vaikka vanhemmat ovat kotona. Annetaan malli, että jos itse ei viitsi, niin joku muu hoitaa. On ihan ok, jos kotiolot ovat niin kehnot, että on parempi olla hoidossa kuin kotona, mutta jos kyse on pelkästä vanhempien laiskuudesta hoitaa omat lapsensa, niin se hoitoon vienti ei minusta tosiaankaan ole ok. Kun omat lapsemme olivat päivähoidossa, niin ei tullut edes mielen viereenkään heitä kiissittää päivähoitoon jos jomi kumpi vanhemmista oli kotona ja työpäivän päätyttyä oli kiire hakemaan lapset hoidosta, koska lasten kanssa haluttiin olla ja touhuta. Vaikka toinen vanhemmista teki vuorotyötä, niin lapset olivat kotona silloin, kun vanhemmista jompikumpi tai molemmat oli vapaalla. Isovanhempia ei tosiaankaan rasitettu lasten hoitamisella jättämällä heidät isovanhempien vastuulle. Sitten on se porukka, jossa isovanhemmat pyörivät koko ajan nuoren perheen ympärillä ja keskuudessa ja perheen oma elämä jää elämättä. Isovanhemmat tyrkyttävät itsensä, tai sitten lapset haluavat, että vanhemmat ovat mukana kaikessa perhe-elämässä. Se on minusta täysin epänormaalia perhe-elämää.

Olen onnellinen,että elämä on suonut minulle lapsenlapsia. Hoidan heitä mielelläni mahdollisimman paljon , ja se onkin todellista rikkautta. Saan itse siitä niin paljon,kun meillä on aina hauskaa ja antoisaa yhdessä.-Aikoinaan minulla oli vain yksi pappa ja muistot hänestä ovat edelleen tosi rakkaita, vaikka kuoli jo 60-luvulla.

Minä olen hoitanut lapsenlapsia vauvasta asti paljon. aina olen räätälöin kesloman, että lapset voi olla mummilassa pariviikoa ennekuin vanhemmilla lakaa loma. Aina on ollut kivaa. Aikaa on itselle vaikka lapset onkin ollut paljon meillä. Ja ihanaa kun iltaisin tulee tekstari, että hyvää yötä mummi olet rakas. Ette tiedä isovanhemmat mitä menetätte jos ette ole lastenlastenne kanssa.

Kaksi päivää tuli taas hoidettua lapsenlapsia. Hyväkuntoisena ja "suurta yhteiskunnallista" vastuuta kantavana, autan aina tiukassa paikassa. Nykyään on päivähoito järjestetty yhteiskunnassamme monimuotoisena. On vaihtoehtoja,mistä valita perheen koon ja elämäntilanteen mukaan. Hyvä noin, ennen oli asiat heikommassa kunnossa. Päivähoitajan voi saada myös kotiin,mutta siinäkin on omat "ikävät puolet". Jos joku lapsista on kuumeinen,kunnallisen hoitajan ei tarvitse tulla silloin hoitamaan. Näissä tilanteissa joudutaan turvautumaan läheisten apuun. Kaikilla ei olekaan niin yksinkertaista jäädä hoitamaan sairasta lasta kotiin. Kotiin jäänti aiheuttaa välittömänä seurauksena 10-15 ihmisen sen päiväiseen suunnitelmiin. Kun perheyhteisössä asiat ovat "kunnossa", vuorovaikuttaminen on kaksisuuntaista. Itse pappana saan hoitamitilanteesta elämän iloa ja lapset toivon mukaan tietoja ja hyviksi koettuja taitoja,joita sitten joskus isompana tarvitaan. Tottakai alle kouluikäisten lasten kaitseminen kysyy voimia. On laitettava kaksi lämmintä ateriaa,vaihdettava jopa vaippoja,imuroitava,ulkoilutettava lapset jne. Tällä kirjoituksella en halua nostaa omaa arvoani! Minkä sille voi,jos on saanut geenit "lähimäisen rakkauteen" ja sosiaalisen mielen. Jokainen saa itse valita,miten suhtautuu "kertausharjoituksiin"! Minun valintani on tämä ja jatkuu niin kauan,kun pystyn auttamaan.

Minä en tahdo isovanhempien hoitavan lapsiamme. Tahtoisin vain, että olisivat kiinnostuneita heistä, mutta eivät ole...Tämä sattuu. Heillä ei ole syynä edes työ, koska ovat eläkkeellä eikä alkoholi, koska eivät juo, eikä harrastukset, koska ovat sohvaperunoita. He ovat vaan niin itsekkäitä - valittavat vaan aina omaa köyhyyttä, sairauksia jne. vaikka itse olen oikeasti sairaampi, mutta en valita - tahtoisin, vain että minuakin ja lapsiamme joskus kuunneltaisiin. Usein olen melkein luovuttanut, meinannut katkaista kokonaan välit, koska he eivät anna mitään - sitä lähimmäisen rakkautta, jota minä ja perheeni tarvitsemme. Me kyllä muistamme heitä usein käymällä, soittamalla, muistamme merkkipäivät jne. mutta eivät välitä...Varmaan joku päivä huolehdin heistä, kun he tarvivat apua - olenhan tähän kasvatettu....kunnioittamaan vanhempia...

Meillä ovat hyvin auttaneet tarvittaessa. Pari kertaa vuodessa.

Isovanhemmat saavat aina halutessaan hoitaa lapsenlapsiaan. Yhteinen aika lastenlasten kanssa on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Olen valmistautunut hoitamaan lasteni kaikki isovanhemmat kun sen aika koittaa. En palkaksi omien lasteni hoidosta vaan siksi että se on luonnollista yhteisöllisyyttä ja perhe-elämää. Toisilla isovanhemmilla on lastenlapsille enemmän aikaa kuin toisilla. Lapset varmasti sen aikuisina muistavat. Siltikin omista pidetään huolta oli lapsia hoidettu tai ei. Toivottavasti omat lapseni ymmärtävät joskus lähimmäisen rakkauden todellisen merkityksen. Maahamme mahtuu ihan liikaa yksinäisiä ja unohdettuja vanhuksia.

Elämä on valintoja. Pitää olla kanttia sanoa se EI.

On kyllä jo naurettavuuden huippu, että isovanhemmille pitäisi maksaa omien lastenlapsien hoidosta. Minulle omat lapseni ovat niitä kalleimpia aarteita maailmassa ja odotan innolla että minusta joskus tulee mummo. Hoidan sitten hyvin mielelläni lasteni aarteita. Kyllä jokainen isovanhempi osaa sanoa ei jos hoito ei sillä hetkellä sovi. Itse olen ollut aikoinaan paljon mummolassa yötä ja reissanut heidän kanssaan. Se oli maailman parasta aikaa ja minulla on ihania muistoja lapsuudesta ja jo edesmenneestä papastani. Miksi nykyään erotaan paljon? Juuri siksi ettei parisuhteelle ole enää aikaa. Myös puoliso kaipaa ja tarvitsee huomiota. Parisuhdetta on vaikea hoitaa jos sitä kahdenkeskistä aikaa ei ole muulloin kuin illalla jolloin itsekkin on jo yleensä aika väsynyt. "olemmme omat lapsemme jo hoitaneet, jokainen hoitakoon omansa" - siitä huokuu ehkä tiedostamatonkin katkeruus kun ei itse aikoinaan saanut apua ja kuulostaa kuin lapset olisivat olleet jokin pakko ja velvollisuus ja kun ne saa ovesta maailmalle se on siinä. Se että saan olla äiti tuo minulle iloa ja onnellisuutta ja tiesin jo lapsia saadessani ettei minun hoiva lopu omien lasten aikuistumiseen. Toki isovanhemmillekkin voi tehdä joskus vastapalveluksia varsin jos he ovat jo iäkkäämpiä mutta kyllä pienten lastenlapsien ilon pitäisi riittää palkaksi siitä että saa olla heidän kanssaan. Se on rikkaus niin isovanhemmalle kuin lapsenlapsellekin.

Aikoa toimia ja tehdä jotain on kaksi eri asiaa, ja kannattaa varoa lupailemasta liikoja tulevaisuuden unelmissaan. Saattaahan nimittäin olla, jotta jotkin asiat ehtivät muuttumaan ennen mummoaikaa, sairaudet, toisen osapuolen parisuhteet ja ties mitkä tässä epävarmassa maailmassa. Toivotaan kuitenkin pitkiä hoitojaksoja niitä unelmoiville ja voimia.

Nykyisin muumot ovat niin vilkkaita, etteivät he jouda lapsia vahtaamaan. Aivan oikein - omat virheet täytyy itse maksaa. Toivottavasti se mummun lompakkokin saa olla rauhassa, ettei siellä koko suku ole rahastamassa.

Miten niin ilmainen? Työssäkäyväthän eläkkeet maksavat. Eläkeläisten kuuluukin antaa jotain vastapalveluksi.

Hah hah. eiköhän niitä eläkemaksuja ole makseltu työhistorian aikanakin. Eläkeläiset ovat oman panoksensa yhteiskunnan hyväksi jo antaneet.