- Täsmähaku
KALEVA n voin hakea aikaisin aamulla postilaatikosta HESARIA voin odotella iltapäivällä.
Ei kannata tilata, koska kanto ei toimi.Jos työt alkaa aamulla klo 5 tai loppuu klo 6, ei koskaan saa uutta lehteä lukea täällä pohjoispuolella Oulua. Peruimme koko lehden sen vuoksi. Toivottavasti useampitekee sen, että saataisiin virkumpi jakaja tälle alueelle. Muualla jaetaan jo klo 1 jälkeen yöllä
En edes tiedä mitä minun Kaleva kotiin kannettuna maksaa.Maksan ihan mielelläni.Mistä ihmiset valittaa?Lukekoot netti kalevaa mitä se muille kuuluu.
Pärjään mainiosti ilman Kalevaa. Viime syksynä tuttava tilasi sen meille kahdeksi kuukaudeksi lahjatilauksena (ei itsekään tää tuttava siitä mitään maksanut), mutta ainoa seuraus lehdestä oli jätepaperimäärän tuplaantuminen. Kaleva on täynnä mainoksia, jotka ei todellakaan kiinnosta pätkääkään. Näin sen lukeminenkaan ei kiinnostanut.
Netistä voi lukea kaikkia lehtiä sivuuttaen reunamainokset eikä jätettä kerry.
Suomen parhain lehti ei ole liian kallis, kirjoitti eräs juttutupalainen. Senpä takia minulle tuleekin Hesari. Saman hintainen kuin Kaleva, yhtä puolueeton, noin 4 kertaa enemmän lukemista. Ja minua eivät todellakaan kiinnosta perähikiän kunnanvaltuuston päätökset...
Nettiaikana ei kannata paperilehtiä tilata. Säästyy paperia ja rahaa. Uutisia tulee joka tuutista niin ettei kerkiä lukia. ÄJÄ TILAA, siinä ratkaisu.
Mä lopetan tilauksen, pelkkiä mainoksia ja siitä saa maksaa. Antaa ÄLLIÄ JA MÄTTIÄ tilata vessapaperinsa.
Kalevan sisältöön toivoisi parannusta.Toki edellisen päivän iltalehtien jutut ovat joillekin tärkeitä,mutta.....
millä sä luulet että kalevan konttuuriväki elää jos ei lehden hinnalla? Peelo.
Lehtiyhtiö Kaleva voisi kertakaikkiaan lopettaa vakiotilaajilleen ennen vuoden vaihdetta jaettavan vuosikalenterin tekemisen. Sille kun ei ole mitään käyttöä, kun muita "ilmaiskalentereita" on ennestään aivan tarpeeksi, ainakin minulla. Taloyhtiön paperinkeräyslaatikkoon näyttävät joutuvan monen ihmisen Kaleva-kalenterit jo heti jakelun jälkeen.
Vuosikalenterin teon lopettamisesta koituvat rahasäästöt voisikin käyttää Kaleva-lehden vuosikerran hinnan alentamiseen. Sellainen olisi hyvä ratkaisu kymmenille tuhansille Kalevan tilaajille.
asiallisesti sanoen Kalevan kesto tillaaja evut ovat lapsellisia ja asiakkaita loukkaavia pikku lasten ja Pikku Kakkosen tasoa.
sissäänpäin kääntynyt omistaja luokka sekä lähes monopoli asemassa oleminen näillä lakkeuksilla on tuonut tietyn profiilin jengille karjasiltalaisille!
Kevätkesällä unohtui (tahallaan) tilauslasku maksamatta. Kalevan tulo loppui. Teimme puolisoni kanssa päätöksen, että mitä me lehdellä oikeastaan teemmekään? Tuoreet uutiset nähdään netistä kaikista lehdistä, myös Kalevasta. Mainoksia ei tarvitse nähdäkään, kioska lehti tule kotiin niin myöhään, että aamun tarjoukset ovat jo vanhentuneita ja molemmat olemme halutessamme jo kotiin kannetun lehden tuloaikaan ehtineet lukea sen työpaikallamme tai huoltoaseman baarissa. Olemme ostaneet nyt vain sunnuntainumeron joko kaupasta tai netistä. Pitäähän ne kuolinilmoitukset jo tällä iällä nähdä. Vielä kun nekin olisivat vapaasti netissä nähtävillä, ei tarvitsisi edes sunnuntainumeroa. Emme todellakaan enää kaipaakaan paperilehteä laatikkoomme, joten tämä systeemi on meillä todennäköisesti pysyvä.
8,kunnon paperia?
Kaleva käyttää velivenäläisen edullisempaa paperia, kun tää ahosen siikalauma on nostanu hinnat taivaisiin
Niin mitä tarkoittaakaan kestotilaus? Lehti kyllä rienaa esim salien vuoden jäsenyyksiä mutta tätä kestotilauskäsitettä olen joskus kysynyt Kalevan asiakaspalvelusta ja saanut niin siansaksaisen selityksen ettei siihen politiikotkaan pysty.
Tuota,,, onhan siitä hintansa. Mutta esim Canal + korttikin maksaa 29€ / kk eli n. 350 € / vuosi. Kaikki on suhteellista, median hinnoissakin. Niin ja perheen kännykkälaskuista puhumattakaan.
suomen parhain lehti ei ole koskaan liian kallis
Nettikaleva ja paperikaleva ei tosiaankaan sama juttu. Itse olen huomannut eron nyt kun kaleva on tullut muutaman kuukauden paperisena. Kuvat, faktalaatikot, grafiikat ja monet jutuista ei löydy nettikalevasta ja just niistä löytyy ne mielenkiintoisimmat asiat. Tilaushinta saisi olla tosin vähän edullisempi.
Tämä netti Kaleva ei oo koko lehti!! Kysyin kerran tarjousta tyrkyttävälle, että ottaisin mielelllään NäköisKalevan, onko siitä tarjousta . Mutta eipäollut. En halua paperisia lehtiä nurkkiin lojumaan, kun ei aina ehdi lukea.
Joten KALEVA...milloin saadaan tarjouksia myös Näköislehdestä?????
Sitten ei voi tehdä niin kuin Tykylevits.
Kalevan hinta on oikea vaikka sivujen määrä on pudonut.