- Täsmähaku
Miksi lapselle pitää hankkia mopoauto? Ihan älytön investointi. Ja sehän saa ajokortin autole ajaa melko pian, en muista milloin pääsevät ajokouluun nykyään. Mutta ihan turha välivaise koko mopo. Suoraan fillarista autokouluun on oikea järjestys. En ymmärrä näitä varallisia perheitä jotka ostaa kalliin mopoauton lapsilleen, ja sitte käy näin, kuin kävi.
Liikenteessäkin vaikea niitä hahmottaa, monesti se isi turvakolmui on jopa sotkettu johonkin mönkään, auto näyttää miniautoilta, mutta kun ne ei sitten kulje, vaanhannaavat jaloissa.
Minusta syy tälläisiin onnettomuuksin on vanhempien.Mopoautot, skootterit ja mopot tulee kieltää lailla.
Olen lukenut Juttutuvassa julmetun määrän perusteluja sille miksi kellään ei voi olla niin kiire, että altistaa täysin viattoman omaa absoluuttisen oikeaa nopeuttaan ajavan liikenteen pahimmalle uhkakuvalle: ohituksen uhriksi joutumiselle.
Niinpä hieman hymyilyttää keskustelu, jossa yllättäen ongelmana onkin että joku muu ajaa hitaammin, ja vieläpä aivan oikeutetusti.
Mihin teillä voi olla niin kiire, ettei voi ottaa muita huomioon
Ratkaisu on hitaan ajoneuvon vilkku katolle. Kuka tekee lakialoitteen, sähköpostia edustajalle hopihopi!!
Hyvä ajatus. Voisi vilkuttaa vain taaksepäin niin ei häiritse kohtuuttomasti sen kuljttamista (jokainen joka on villkuvaloilla varustettua autoa/laitetta ajanut tietää kuinka se "häiritsee" ajamista kun koko maisema vilkkuu.)
Joo sininen vilkku, niin jopa on turvallista ajella.
Miksi mopokortilla saa ajaa viiden ja puolen tonnin painoista maataloustraktoria? Vaarallisempaa laitetta tuskin on olemassa taidottoman käsissä.
Maatalon lapset tottuu koneisiin ennenkuin kävelemään oppivat.
Moniko viisitoistavuotias traktorikuski on kuollut tai ollut mukana kuolemaan johtavassa liikenneonnettomuudessa? Vertaa lukuja mopoauto-onnettomuuksiin, niin saat vastauksen, miksi mopoauto on paljon vaarallisempi kapine. Traktori näkyy kaukaa ja kaikki tietävät, että se ajaa muuta liikennettä hiljempaa. Mopoautoa on vaikea havaita, tai se saattaa näyttää liiaksi henkilöautolta. Kun syyspimeällä näet satasen nopeusrajoituksella "auton perävalojen" vilahtavan edessä olevassa mutkassa, et taatusti osaa odottaa, että siellä onkin 40 km/h köröttelevä muovikoppero keskellä tietä. Itse en uskaltaisi ajaa moisella laitteella liikenteen seassa. Tavallinen mopo on paljon mopoautoa turvallisempi kulkuväline, vaikka moni lapselleen mopoa ostava vanhempi luulee sen olevan päinvastoin. Miettikääpä vielä ja tutustukaa aiheeseen kunnolla. Joka toinen mopoauto on ollut mukana liikenneonnettomuudessa.
Maatilalla kasvanut 15-vuotias on tarktorin ratissa taatusti kokeneempi, osaavampi ja turvallisempi kuljettaja, kuin parikymppinen jupin alku yli 200 hevosvoimaisessa bemarissaan. Mietipä miksi ajokortilla saa ajaa 400 km/h kulkevaa moottoripyörää, vaikkei olisi koskaan nähnytkään sellaista läheltä, mutta on sattunut syntymään ennen vuotta 1975, niin on saanut moottoripyöräkortin henkilöautokortin kylkiäisenä.
Ja kateuttaan oli pakko taas mainita se baapurin bemari... Btw kerrotko mikä vakiomotoripyörä kulkee 400+? Saahan normi B-kortilla ajaa autoakin, joka kulkee 400+ ja sellaisia on ihan tehdasvalmisteisena.
Mun Suzuki Hayabusan nopeus on elektronisesti rajoitettu n. 300 km/h:hon, mutta sekin on aika kova vauhti esim 70 vuotiaalle mummolle, joka ei ole ajanut edes mopolla koskaan. Tarkoitus oli vain osoittaa, kuinka typerä meidän ajokorttilakimme on. Bemarin mainitsin esimerkinomaisesti, koska olen nähnyt joskus parikymppisten finninaamojen ajavan sellaisella, jossa tiedän olevan vakiona 280 hv. Itsellänikin on BMW, joten kateudesta ei ole kysymys. Lisäksi tuli mieleen muutaman vuoden takainen onnettomuus, jossa nuori poika ajoi kasitiellä bemarilla poliisin kuoliaaksi paettuaan ensin n. 200 lasissa pitkän matkan. Btw: Sillä 400 km/h kulkevalla autolla on sen mummonkin huomattavasti helpompi ajaa, kuin moottoripyörällä, joka karkaa tottumattomalta helposti näpeistä.
Tämä vanhempi, ennen 1975 syntynyt sukupolvi on fiksumpaa. Siksi.
Onnettomuustilastojen kohta kuolemaan johtaneet onnettomuudet ikäryhmittäin ja ajoneuvoluokittain antaa monista lahja-A ikäisistä motoristeista hieman toisenlaisen kuvan.
Ei muuten mopokortilla saa ajaa traktoria. Tavallinen traktori vaatii T-luokan ajokortin ja liikennetraktori C.ajokortin.
Ilmeisesti sen vuoksi on mopoautot hyväksytty liikenne käyttöön kun valtio saa kaupan yhteydessä mahottomasti verorahaa eli ajoneuvo veroa myydystä mopo autosta ja se syrjäyttä turvallisuuden sama turvallisuudelle kun vaan valtio hyötyy veroista ja tällä saadaan virka eläteille maksettua palkkoja .
Nyt voisi jo hiukan laittaa jäitä hattuun tuossa mopoauton haukkumisessa. Mikä tahansa ajoneuvo käy pikkasen turvaatomaksi jos vastapuoli kuten tässä tapauksessa ambulanssi tulee päälle toistasataa mittarissa. Pelti ryttääntyy tällöin takuulla paremmassakin premium vehkeessä. Nyt vain sattui niinsanoakseni "huono säkä" kun oli väärässä paikassa väärään aikaan.
No kyllä sillä joka yleensä ajaa jotain moottoriajoneuvoa, tulisi olla liikennesäännöt hallussa, eli täytyisi tietää väistämisvelvollisuus kolmion takaa tullessa. Muutenkin hälyytytsajoneuvolle tulisi antaa tietä kun sellaisen pillit ujeltaen näkee tulevan. Pennut porukalla kun ajelevat kaiuttimet huutaen suurella että kuuluu kilometrien päähän, ei siinä vauhdin huumassa muuta liikennettä ehdi havainnoimaan. Valitettavasti vaan piti käydä näin onnettomasti.
Mopoautohan ajoi stopin takaa ambulanssin eteen eikä päin vastoin. Uuutisissa näytettiin mopoautoa, jolla ei ollut hitaan ajoneuvon varoituskolmiota takana, miksihän? Eikö sovi kaupumkilaisten mopoautihin?
En ottanutkaan kantaa kolarin syyllisyyteen vaan keskusteluun mopoauton vaarallisuudesta. Lukekaa teksti loppuun asti. Kyllä tähän onnettomuuteen oli syyllinen mopoauton kuljettaja mutta siltikin on tämän laitteen turvattomaksi haukkuminen mielestäni karannut jo käsistä. Sen turvallisuus on olettaakseni suunniteltu kutakuinkin laitteen ajonopeuden mukaiseksi, joka ei sitten tietenkään ole samaa tasoa kuin autossa. mutta kuitenkin parempi kuin mopossa! Sitä tarkoitin kun sanoin että jos toinen tulee päälle toistasataa taulussa niin on aika sama missä istuu, peltiä ryttääntyy varmasti. Vaikka se vauhdikkaasti ajava onkin syytön kuten tässä tapauksessa.
Ei se mihinkään ole karannut, sillä se kapine on turvaton kuin sardiinipurkki. Mopo ajaa yleensä tien laidassa, mutta mopoauto ajaa pahimmoilleen keskellä tietä ja näkyväisyys ulos on huonompi kuin mopon selästä. Näyttää autolta ja tulee miltei aina jonossa äkkitilanne, kun se auton näköinen kapistus ajaakin 40 km /h ja perä tulee yht äkkiä vastaan, kun muu liikenne menee ainakin puolta lujempaa.