Mainos

Juttutupa

Rännissä viiden vuoden koivunlehdet. 25.7.2012 12:47 156 viestiä

Ei ole reilua,järkevää eikä missään nimessä ekologista kun esim täällä Jäälissä autioituu 2/3 osaa kylästä kesäisin, eläkkeellä olevat omakotiasujat pakenevat omien jo edesmenneiden vanhempiensa kotitaloihin pohjoiseen, tai mökeilleen.
Omakotitaloista on pula, on paljon lapsiperheitä jotka asuvat kerrostaloissa tai rivitaloissa mutta haluaisivat läntin omaa pihaa ja isomman elinpiirin itselleen.
Mutta ei, täällä asua kituutetaan isoja omakotitaloja, kykenemättä enää voimien heikennyttyä muuhun kuin hädintuskin nurmenleikkuuseen kerran pari kesässä kun tullaan käymään kotona mökiltä. Asuinalueet ränsistyvät, tämä on jo hyvin havaittavissa esim Jäälissä.
Asutaan siis kahdestaan tai puolison jo kuoltua yksin, isoa ja usein öljylämmitettävää taloa, joka kaipaisi monenlaista remonttia mutta kun vaan ei osata muuttaa pienempään.
Mikä kumma päässä niksahtaa kun ei nähdä oman tilanteen järjettömyyttä, voimat loppu ja rahat vähissä. Asuminen mökkikauden ulkopuolella raskasta ja tuskaista valittamista lumitöistä ym fyysisistä tai rahaa vaativista asioista joihin ei ole kykyjä enää. Sitten meille työelämässä oleville naapureille selkä kumarassa postilaatikolla tilitetään asumisen kurjuutta.
Muutakaa rivariin tai kerrostaloon, saadaan pikkukylät ja lähiöt kasvuun ja elinvoimaiseksi, perheiden mammuttivelat pienemmiksi kun ei tarvitse ottaa järjettömiä lainoja uusiin kalliille maalle rakennettaviin taloihin. Koulut säilyvät, palvelut ja kauppa kehittyy kun saadaan maksukykyisiä perheitä vanhusten tilalle.
Ja kesäaikaan saadaan iloista lasten naurua ja elämää lähiöihin, taloihin jotka nytkin ovat sälekaihtimet kiinni ja autioina.
Täytyisikö nyt aloittaa isompi keskustelu lainsäätäjien suuntaan jotta saataisiin isot vanhat asuintalot järkevämpään käyttöön ?

Jaa


Vastaa viestiin

Näytetään 20 / 156 viestiä
1 | 2 | 3 | 4 | ... 8
Järki käteen.
28.7.2012 23:47

Omakotivaari, oli niin kiire kommentoida että et ehtinyt edes lukea aloitusta. Tässähän on nyt kyse siitä että saataisiin kiukkuiset ja laiskat mummut ja vaarit pois röttelöistään, tilalle nuoria perheitä joilla on aikaa, voimia ja rahaa korjailla talot asuttaviksi. Älytkää vanhukset siirtyä teille sopivimpiin taloihin.
Oma isäni asuu Kempeleessä isoa taloa, ei osaa ilman kotiavustajaa tai lapsiaan enään kastella kukkiaan, kas kun siihen tarvii avata vesihana pannuhuoneesta ja se pannuhuoneen ovi on yhtäkkiä niin monimutkainen kun pitää vääntää avainta ja painaa kahvaa...
Että kyllä se on oikea ongelma kun vanhukset asemoi itsensä semmoiseen paikkaan mihin ei ole kykyjä.
Meidän faija kylläkin pukataan kaupunkiin vanhainkotiin, paikka on jo hommattu yksityiseltä puolelta ja nyt lomien jälkeen alkaa hivutustaistelu. Hohhoijaa.

Tunteetonta touhua
29.7.2012 10:34

Voi vaariparkaa!

papparainen
29.7.2012 11:55

En menisi niinkään sanomaan tunteettomaksi, vaan luonnon reaaliteettia.
Minä olen itse vaari ja toivon, että itse älyäisin lähteä asunnosta, jota en pystyisi enää hoitamaan, Sitten kun humeetikoppa ei ei enää kunniolla toimi, niin homma menee vaikeaksi.
Onneksi olen elämässäni muuttanut usein, evakkoreissut takana ja riihessäkin asunut. En ole niin tavattoman rakastunut tähän maailman tavaraan ja yhteen ainoaan paikkaan. Elää voi muuallakin, kun olosuhteet järjestyvät.

kunnioitan vanhempieni toiveita ja autan
29.7.2012 10:43

puhut vanhemmistasi, kuin he olisivat tarpeetonta saastaa, oletko itse ihminen lainkaan? Aloittaja ym. älyttömät nuoremmat, tulee se vanhuus teillekin.

kohta pappa itsekkin.
30.7.2012 08:32

Omat vanhemmat "tarpeetonta saastaa" ? No ei nyt sentään saastaa. Dementoituvia, itsestään huolehtimisesta lipsuvia ikäihmisiä. Meillä on yhteisiä muistoja,elettyä elämää ja n 15 vuoden kiinteä yhteys lapsuudessani.
Vanhana pärjäilen omillani tai yhteiskunnan avulla, ei tulisi mieleenikään ottaa neljältä lapseltani apuja asumiseen liittyen.
Onhan se kivaa jos lapset auttaa, isin pikku apulaiset. Mutta sepäs on outoa jos pikku apulainen onkin vaikka +55 madame joka tuijottelee vanhempiaan silmiin saksanpaimenkoiran palvovalla katseella odottaen että saisi toteuttaa käskyjä ja toiveita.
Pois jaloista siis, rivariin /kerrostaloon tai vaivaistentaloon jos omakotitalossa ei osata asua.

Væleydnað
29.7.2012 11:08

Ottaisit isäsi asumaan komeaan isoon taloosi koska olet itse asunut isäsi talossa.Olisiko sinun vuorosi auttaa isääsi joka on todennäköisesti auttanut sinua monella tavalla. Näinkö sinä kiität isääsi???

köppäukko
29.7.2012 12:04

Minä olen jo pitkästi ehtoopuolella oleva pappa. Kuitenkaan en halua enkä lähde lasteni kotiin asumaan. Ikä, elämäntyyli ja ajatusmaailma on kuitenkin niin erilainen, että siinä ei kumpikaan osapuoli viihtyisi. Kyllä minulle vanhainkoti riittää oikein hyvin, jos siihen vaiheeseen elän.

400km hajurako
30.7.2012 08:53

Væleydnadille : Isäni pieksi, hakkasi ja nöyryytti minua henkisesti monin tavoin, julma ja raaka ihminen joka onneksi erosi äidistäni ollessani 14 vuotias. Eron jälkeen äitini eli viinanhuuruista elämääja olin siis omillani 14-vuotiaasta lähtien äitini kulkiessa kapakoissa ja sulhojen perässä.
Koskaan en ole senttiäkään saanut avustusta, nuoruudessani olisin kipeästi tarvinnut apua ja tukea vanhemmiltani omien vaikeuksieni keskellä.

Nyt vanhempani ovat vanhoja ja raihnaisia, omillaan elelevät eivätkä apuja kysele.
Näin kiitän vanhempiani, saavat elää omillaan, eri kaupungissa kuin minä. Kumpikin omissa röttelöissään.

JÄRKI KÄTEEN
29.7.2012 13:39

Oletpa kylmä ihminen,muista tulet itsekkin vanhaksi.Toivottavasti joku hoksaa panna sinut heti kunnalliseen hoitokotiin.Sinne sinä kuulut vanhana hoh hoijaa..

vanha
29.7.2012 19:15

Kylläjärki on paras pitää päässä.
Kädestä se voi pudota ja mennä hukkaan. Kun ei olisi jo.

Omakotivaari
29.7.2012 14:49

Teit väärän tulkinnan. Olen lukenut aloituksen huolella ja olen sitä mieltä mitä kirjoitin. Aloituksesta ja tekstistäsi käy ilmi pieni pilkka vanhuksia kohtaan. Ihmisen pitäisi saada asua aina siellä missä itse haluaa. Toiset haluavat jo "teini-iässä" hoitolaitokseen ja toiset haluavat asua omassa huushollissa mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi tätini osti oman kaksion 95 vuotiaana kun kävi vuoden kokeilemassa elämää palvelutalossa.

papparainen
29.7.2012 19:23

Meitä on moneen junaan. Joidekin on paras asua yksin, koska eivät tule toimeen muiden kanssa. Jotkut viihtyvät hyvin, kun on muitakin lähellä ja seuraa. Yhtä oikeaa asumismuotoa ei ole eikä tule.
Minä olen jostain syystä tullut toimeen aina siellä missä olen asunut ja niitä paikkoja on monta. Koulu- ja työpaikka on sen asumismuodon ja paikan määrännyt.

lapsiperheen isä,ok talosta
30.7.2012 18:03

Omakotivaarille: Olet väärässä, ei ihmisen pidä saada asua siellä missä haluaa vaan siellä missä myös kykenee asumaan. Siitähän tässä viestiketjussa on kyse, sekä luetun ymmärtämisestä.
Ei tässä mistään pilkasta ole kyse, kylmiä tosiasioita aiheesta josta ei mielestäsi saa puhua. Eihän vaan kolahtanut omaan nilkkaan ?

pannaan asiat kuntoon
28.7.2012 14:58

Kyllä meillä juttutupalaisilla pitäisi nyt syntyä yhteisymmärrys tai sitte meidän pitää tehdä kompromissi tässä asiassa että voimme tehdä lakialoitteen eduskunnalle!

Juntturat huutelee
28.7.2012 14:07

Jos ei äly riitä pitämään taloa kunnossa niin pitää myydä se talo. Verorahoilla rakennetut tiet ja liittymät ja verorahoilla tuettu lainoja.
Pitää pitää yhteisillä varoilla tuetut talot kunnossa tai häipyä vanhainkotiin !

Turha täällä on jupista että omassa asutaan hautaan asti, ei ole oma jos tarkkaan ajatellaan, yhteisestä kansallisomaisuudesta on huolehdittava !!

he he
28.7.2012 15:00

Minun talo kansallisomaisuutta?

ei junttura vaan itsellinen
30.7.2012 07:52

sinun järkesi taitaa olla tipahtanut sinne alapäähän, jos sitä on ollutkaan. Asumme sentään VIELÄ vapaassa maassa, jossa jokainen saa tehdä ja asua mielensä mukaan. Pelkään sitä päivää, kun nämä "päättäjät" rupeavat määräämään miten pitää olla ja asua. Kyllä ne talot on rakennettu omilla ansaituilla rahoilla eikä verorahoilla, oletko aivan pöpi? Mitä varten niitä veroja maksetaan jos niistä ei saa mitään hyötyä teiden ym. muodossa?

topi terävä
27.7.2012 18:21

Kylläpä aloittaja on oikealla jäljillä!.Omakoti talothan ovat "kansallista"omaisuutta,niin miksikö?.No aikoinaan kun niitä on hankittu ,niin on saatu halapaa aravalainaa ,ja muitakin vähennyksi vero helpotuksina.Ei niitä kannattais päästä rapistumaan hoidon puutteessa,jos ei "omistajat"itse jaksa,tai voi voimien vähetessä tehdä tarvittavia korjauksia niin olisihan sse "kansalais edun kannalta luopua sellaisesta mitä ei yodella itse tarvitse asumiseen .Yhteiskunnan on ostettava,poi tälläiset asunnot ja hankittava helpompi hoitoiset asunnot ,vanhuksille ,joissa he voivat elellä mukavasti.

se oikea mummo
28.7.2012 08:48

Topi taitaa olla aloittaja kun kirjoitustyyli ja sisältö on aivan samanlaista.

juluppi
27.7.2012 13:19

Onneksi ei olla Pohjois-Koreassa! Siellä varmaan sinunkaltaistesi "järkevät" asumisjärjestelyt saisivat pikaisen toimeksipanon.

Mainos
Mummi 19.05.2013 14:15
bandit 19.05.2013 14:12
Mummi 19.05.2013 14:04
bandit 19.05.2013 13:59
AAX 19.05.2013 13:54
bandit 19.05.2013 13:54
Mainos
Päivän tykätyimmät viestit
11
nolo juttu 18.05.2013 14:43
Pitääkö tälläinen saman sukupuolen välinen kanssa käyminen tuoda esille joka paikassa. Itselläni ei ole mitään homo ja l... Lue lisää »
6
Ällöttävää 18.05.2013 14:50
Vai edelläkävijä.Ennemminkin perässähiihtäjä kun ei kuulemma itse ole lesbo.Tuossa ei kyllä ole mitään hienoa,päinvastoi... Lue lisää »
6
Tuntematon 18.05.2013 16:03
voi kauhea miksi sama jos akat suutelee ? olispa ukot pussannu niin hoh heijaa !! Ohan viisut tunnetusti homojen suos... Lue lisää »
4
Tuntematon 19.05.2013 08:42
Etpä se taida sinäkään ihan Suomen selvin mies olla, kun pitkin yötä olet tännekin tiivistelmiäsi lähetellyt. Lue lisää »
4
Yrke Man 19.05.2013 09:17
Olen seurannut läheltä muutamaa kotiäitiä. 10-15 lasta, ei paljon työelämä ole kiinnostanut. Lapsilisät valtavat ja muut... Lue lisää »
4
Tuntematon 19.05.2013 09:34
Selittää voi mitä tahansa. Tosiasia on, että kappale oli kehno. Lue lisää »
Mainos
Mainos
Takaisin ylös