Aloita uusi keskustelu

Astianpesukoneen käyttäminen

Aloittaja: keski-ikäinen dipl. ins. Oulusta Asuminen 20.9.2009 22:35

Muutaman vuoden ikäisen stianpesukoneemme pohjalle jäi vettä. Latasinpa sitten netistä astianpesukuneen käyttöohjeen, ja sieltä löytyi selitys parille koneen etupaneelissa jo pitkään palaneelle merkkivalolle: Suolan täyttövalo ja huuhtelukirkasteen täyttövalo. Pienen selvityksen jälkeen selvisi, että Oulun alueella veden kovuus on yleensä luokkaa kolme, ja sitä astianpesukonesuolaa pitäisi siis lisätä sinne säiliöön. Koneessa näytti olevan myös erillinen säilö esipesua varten, kappas vain. Ja huuhtelukirkastettakaan en ollut osannut lisätä. Kuumempi ohjelma näeimmä kuluttaa vähemmän pesuainettakin.

Lisäksi manuaalia kaivelemalla löytyi ohjeet, miten astianpesukoneen veden poistoletku pitää asentaa. Pieni tarkistus osoitti, että eihän koneen myynyt ja asentanut oululainen liike tietenkään ollut asentanut poistoletkua ohjeen mukaisesti niin että se kävisi mutkan viemäriinkiinnityskohdan yläpuolella. Olisivatko viemärin sakat valuneet astianpesukoneeseen poistopumppuun asti ja hajoittaneet sen? Tunarit!

Oletko itse tutustunut tarkkaan keittiösi kodinkoneiden käyttöohjeisiin?  Ilmeisesti Oulussa se kannattaa, kun tehty asennustyö pitää aina osata tarkastaa asennusvirheiden varalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytetään 20 / 31 viestiä

Ostimme uuden tiskikoneen entisen hajottua.Käytin jotain 3-kerrostablettia pesuaineena ja ihmettelin suuresti pestyjen astioiden kummaa hajua ja makuakin. Luulin ensin että koneesta lähtee jotain "uuden hajua" asitoihin,kunnes sitten siirryinkin "tavalliseen" konepesuaineeseen. Haju ja maku hävisivät ja astiat ihan yhtä puhtaita, vaikkakin paljon halvemmalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meidän eka kone ostettiin joskus vuonna-88 ja sekin toimii edelleen pojan perheellä.

Samoin tää meidän nykyinen, joka laitettiin keittiöremontin yhteydessä joskus vuonna-03. Koskaan en ole laittanut suolaa ja hyvin pelittää, eikä vikoja ole siinäkään ilmenny!

Minä  pidän myös käsin tiskaamisesta, joten pärjäisin kyllä ilman tiskikonettakin vallan mainiosti.)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aloittajalla ei nähtävästi ollut käyttöojetta koneen mukana kun osti se, kerran piti netistä se tulostaa. Meillä on ollut tämä nykyinen kone kohta 5 vuotta ja ei ole ongelmia ollut. Käyttöohjeet ovat kaikista koneista meillä tallessa, joten aina kun jotain uutta toimintoa haluaa kokeilla niin on syytä ensin vähän lukaista ohjetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinoo, molemmille "insseille", kyyllä se poistopumppu hajoo; mine ostin 1982, Philips 2000, nyy siitä hajosi poistopumpun kopan tiiviste, siirsin sen ast.pesu koneen kuitenkin jo eläkkeelle. Kotvan aikaa koitimme pestä astiat käsin, mutta ei siitä mitään tullut,  pesemätön lautaspino kasvoi...uusi kone tiskaa tosi puhtaaksi, kyllä kodinkoneet on mistä lähetään, eikä nykyään maksa paljoa, niinoo onhan niitä hintaviakin mutta..enää en viitsi 26 vuotta samaa pitää, niinoo vaimo erikseen..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.
Mainos. Keskustelu jatkuu alapuolella.

Joo minäkin asensin viimeksi meille astianpesukoneen ja hyvin on pelittänyt ja samoin tv:n. Kyllä naisetkin osaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä meillä moisia herrojen ylellisyyksiä ole tarvittu, eikä tarvita. Olemme tiskanneet astiamme käsin noin 60-vuotta ja puhdasta jälkeä tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En laita suolaa lainkaa enkä kirkastusaineita. Pesen koneeni 3-4 krt vuodessa sitruunahapolla, jota saa apoteekista n. 2 e/pussi. Käsitinskauksen jälkeä ei voita mikään kone, mutta kun olen laiskapaska, niin heitän astiat koneeseen. Heti, kun perhe alkaa pienetä (eli lapset lähtevät maailmalle) siirryn tiskaamaan käsin, koska pidän oikeasti puhtaista astioista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"keskeski-ikäinen dipl. ins."

Oulun kaupungin alueella ei tarvita vedenpehmennintä - suolaa! Avaappa "tunari" se poistopumppu se ei ikäänkuin voi hajota! Ne sakat ovat joutuneet pumppuun koneesta päin - äitikällä on jäänyt sakkasihdin "asetukset" vituralleen ja roskat ovat päässeet pumppuun koneesta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmeteltiin, kun uusi astianpesukone kuivasi niin huonosti. Myyjä sanoi, että uudet koneet vaativat huuhteluaineen kuivatakseen tiskit. Onkohan näin? Edelliseen en laittanut mitään ikinä. Koneet vaan huononee koko ajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi sitä pitää täyttää?Minä pesentä vaikka yhden kattilan koneella kun olen sen siksi ostanut.Olen sen tehnytkin ja samoin pyykkkikonella.Ei se itkenyt kun yhtä puseroa hienopesulla pesi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hauska aloitus.Meillä on eka astianpesukone ostettu 1995ja oli se ihme kun ei tarvinnut tiskata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asun Oulun seudeulla ja olen pessyt samalla pesukoneella jo 15 vuotta, enkä ikänä ole suolaa siihen laittanut, hyvin pelaa, eli ei tartte laittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa kyllä vesi on pehmeää eikä suolaa tarvitse lisätä koneeseen.

 - 3,9 dH (saksalaisina kovuusasteina)  - 0,70 mmol/l (molaarisena kovuutena) Oulun verkostovesi on pehmeää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä mies kaivaa laitteen laatikosta ja asentaa sen ilman lukematta ohjeita. Jos laite ei jostain syystä toimi, sitten vasta kaivaa ohjeen esille. Minä kaivan ensin ohjeen, silmäilen sen "nopean ohjeen" läpi ja asennan laitteen sitten, jos ei onnistu jostakin syystä, alan tutkimaan ohjetta tarkemmin.

Mielestäni kuitenkin kaikken tärkeintä on omata maalaisjärki näissäkin teknisissä asioissa.

Jos sieltä myyjäliikkeestä lähetettiin sinulle asentajaksi joku dip. inssi, niin siinähän se syy sitten onkin... ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Manuaaalit on luusereille, ei ole koskaan tarvinnut lukea mitään käyttöohjeita kun tietää mitä tekee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Manuaaalit on luusereille, ei ole koskaan tarvinnut lukea mitään käyttöohjeita kun tietää mitä tekee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Kello 9.55 ja jono on pitkä.
Lukija

Uusin lukijakuva

LK, Aarne Halmetoja, Tähdellisiä saunahetkiä. LC-1
Lukija

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kaljakohuko upotti keskustan kannatuksen?

83 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaljakohuko upotti keskustan kannatuksen?

Aika hemmetin typerästi käänsit fiksun asian päinvastaiseksi kuin se oli tarkoitettu. Ottaisit sinäkiin mallia käyttäyty... Lue lisää...
iskariot

Jari ja sarjakuvat

Jari

27.2.

Naapurit

27.2.

Fingerpori

27.2.
Mainos

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 8-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 344 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut