Ilmiantaja! on tehty Yhdysvalloissa, mutta se on myös hyvin savolainen elokuva. Päähenkilö ja minäkertoja Mark Whitacren (Matt Damon) tilityksiä kuunnellessa vastuu nimittäin siirtyy tukevasti kuulijalle. (Tero Vainio)
Se, miksi kahdeksan vuotta sitten valmistunut Taistelutoverit on edelleen niin laadukas sarja, johtuu pitkälti siitä, että Hanks tuotti samaiselle HBO-yhtiölle avaruuden valloituksesta kertovan minisarjan From the Earth to the Moon, joka on myös esitetty Suomen televisiossa. (Juhani Nurmi)
Koko kansan Bulworth on Warren Beattyn ohjaama ja tähdittämä yritys poliittiseksi satiiriksi. Elokuva kulkee modernisoidusti amerikkalaisen populismin periaatteiden jäljillä kertoessaan elämäänsä tympääntyneestä demokraattisenaattorista, joka hellittää ison hihnan irti. Pyrkimys on hyvä, mutta lopputulos väkinäinen ja tylsä: loppuaan kohti Koko kansan Bulworth on enemmän draama kuin komedia. Ekstroina traileri ja lyhyitä elämäkertatietoja. (Sauli Pesonen)
Jonkinlaista kulttimainetta nauttiva Nasta laudassa on leimallisesti 70-lukulainen, parhaimmillaan yhä pätevä maantie-elokuva. Kun ohjaaja Richard Sarafian keskittyy olennaiseen eli kuvaamaan yksinäisen suden, entisen poliisin Kowalskin matkaa Denveristä San Franciscoon 15 tunnissa virkavalta jäljessään, elokuva toimii. Sen sijaan työn pyrkimys yhdistää toiminta ja eksistentialismi sekä kritiikki yksilön vapauden puolesta tuntuu vanhentuneelta. Ekstroina traileri. (Sauli Pesonen)
On tietysti kulttuurityötä koota kotimaisten metallivideoiden parhaimmisto yhteen pakettiin, mutta niiden katsominen peräjälkeen käy työstä. Onko ihan pakko mennä aina kuvaamaan teollisuushalliin? Toisaalta toivoisi, että olisi uskallettu luottaa kotimaisiin voimiin, mutta muutaman ulkomaisen videon mukaan ottaminen nostaa dvd:n yleistasoa. Ja Napalm Deathin kohkaavat brittiurpot ovat totisesti näkemisen arvoisia. Dvd:n ekstroina on lähinnä opiskelijatyönä tehtyjä dokumentteja. (Janne Nyyssönen)
Harvempi ehkä tietää, että Muppet Show'n keulakuvana tunnettu veikeän vihreä Kermit-sammakko oli olemassa jo kaksi vuosikymmentä ennen sarjan läpimurtoa.
Jotta Muppet Show'n nyt dvd:llä julkaistava 1. (Juhani Nurmi)
Elie Chaouraquin ohjaama Sodan kukat (2000) lähtee lehtikuvaajan vaimon kera etsimään Balkanin melskeissä kadonnutta miestään. Sisällissodan karmeuksia väläytellään puhuttelevasti, mutta tarina ei kisko kyytiinsä ja Andie MacDowell eksyi väärään leffaan tuijottelemaan. (Pekka Eronen)
Napapiirin pikajuna ei taatusti ole kaikkien mieleen. Vaikka elokuva muistuttaa elävää öljyväritaulua, animoidut lapset ovat kasvoiltaan elottomia kuin nuket. Ja kaikkihan tietävät, että Joulupukki asuu Korvatunturilla, eikä Pohjoisnavalla! Audiovisuaalisena elämyksenä elokuva edustaa oman alansa dvd-huippua. Ekstroissa voi tutustua muun muassa vallankumoukselliseen performance capture -tehostetekniikkaan, Joulumaahan ja kirjailija Chris Van Allsburgiin. (Juhani Nurmi)
Lilo ja Stitch 2 on suoraan videolevitykseen tehty jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Disney-piirretylle. Se jatkaa siitä, mihin valkokangaselokuva päättyi. Avaruuden asukas Stitch on kotiutunut Maahan Lilo-tytön ystäväksi, mutta pahat voimat alkavat saada Stitchissä vallan. Animointi on siistiä, ja Elviksen musiikki pidetään yhä mukana kuvioissa, mutta tarinassa on ongelmia: loppuratkaisu tuntuu keinotekoiselta, tyhjästä nyhjäistyltä. Ekstroina muun muassa pelejä lapsille. (Sauli Pesonen)
Philippe Haïmin ohjaama Daltonin veljekset jättää nimensä mukaisesti Lucky Luken taka-alalle, ja framille nousee toheloiva Daltonin konnanelikko.
Alkuideansa hyvin löyhästi Daltonin muori -sarjakuva-albumista ottava elokuva irrottautuu lähes heti omille teilleen Morrisin ja Goscinnyn tarinoista: heidän varsinaisia aihelmiaan pilkahtelee vain detaljinomaisesti silloin tällöin. (Sauli Pesonen)
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä. _