Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina on Pohjois-Suomen alueella toimiva S-ryhmän alueosuuskauppa. Arina tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia niin marketkaupan, erikoisliikekaupan, polttonestekaupan ja liikennemyymäläpalveluiden kuin matkailu- ja ravitsemuspalveluidenkin parissa Pohjois-Suomessa. Toimipaikkoja on yli 160 kappaletta ja työntekijöitäkin lähes 2500. Osuuskauppa Arinalla on lisäksi pitkät perinteet Oulun alueella, sillä se on perustettu jo vuonna 1917.
Arinalaisten tehtävänä on tuottaa palveluita ja hyötyjä omistajille. Palveluita käyttävät kotitaloudet pääsevät hyötymään edullisesta ruoasta, ostoeduista, Bonuksesta, maksutapaedusta, maksuttomista pankkipalveluista ja Yhteishyvä-lehdestä.
Arinalaisten työtyytyväisyyttä on mitattu kymmenen vuoden ajan työyhteisötutkimuksella. Neljänä viimeisenä vuotena työtyytyväisyys on ollut kiitettävällä tasolla ja viime vuonna tulos oli koko S-ryhmän paras. Vuonna 2012 työllistimme lähes 1900 pohjoissuomalaista alle 25-vuotiasta nuorta. Meillä työskentelee vuosittain myös lukuisia sesonkiapulaisia, työssäoppijoita sekä harjoittelijoita.
Odotamme Sinulta:
- avointa ja positiivista asiakaspalveluasennetta
- tahtoa kehittyä monipuoliseksi osaajaksi
- halua työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin
- yhteistyökykyä sekä yhteen hiileen puhaltavaa tiimihenkeä
- positiivista palveluasennetta työhön
Tarjoamme Sinulle:
- S-ryhmän hyvät henkilöstöedut
- mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen
- monipuolisen ja vaihtelevan työn
- yhdessä tekemisen kulttuuria
Tule sinäkin töihin suureen mutta iloiseen joukkoomme!
Avoimen hakemuksen voit jättää osoitteessa: www.s-kanava.fi/arina/avoimettyopaikat