Pa­ri­sa­taa nuorta saanut jo töitä

Duunita mut -palvelu on onnistunut verkkolaskurin mukaan työllistämään tähän mennessä 204 nuorta.

Duunita mut -palvelu on onnistunut verkkolaskurin mukaan työllistämään tähän mennessä 204 nuorta. Kalevan verkkopalvelun sivuille oli viime perjantaina listattu 16 yritystä useilta eri aloilta.

Uusin duunittaja on siivouspalvelu Meranti Siivouspalvelut. ”Odotamme kuumeisesti yhteydenottoja”, vahvistaa yhteyspäällikkö Jonne Riihimäki. Yritys, joka toimi kampanjassa mukana myös viime kesänä, peräänkuuluttaa tällä kertaa noin 15:ttä nuorta.

Tarjolla on loppukesäksi rakennussiivousta. Työ voi jatkua vielä syksyllä, mutta osa-aikaisena, varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin. Tuolloin kyse on jo perinteisemmästä siivouksesta.

Riihimäki myöntää, että rakennussiivous on raskainta työtä siivousalalla.
Veden kanssa ei siis niinkään lotrata, vaan työnkuvana on kerätä karkeat roskat pois. ”Reipas mieli ja positiivinen asenne, sillä pääsee jo pitkälle”, Riihimäki lupaa.

Meranti keräsi duunittajana jo viime kesänä hyviä kokemuksia aktiivisista ja positiivisista nuorista.

”Joskin vähän hankala on tietää, paljonko tulee toimistolle suoraan yhteydenottoja ja paljonko verkkosivujen kautta”, Riihimäki kertoo.

Nuorten osuus on noin neljännes siivousyrityksen työvoimasta. He siis toimivat osaltaan myös tärkeänä viestinviejänä yrityksestä asiakkaisiin päin.

Thinko Positivo on käynnistänyt toimintaansa Oulussa vasta muutaman kuukauden. Tuore yritys rekrytoi ja vuokraa henkilöstöä erilaisiin hankkeisiin.

”Käytännössä meillä on haku koko ajan”, kertoo toimitusjohtaja Janne Puolakka. Hän etsii vuokratyövoimaa hyvinkin erilaisiin projekteihin. ”Ihan kaikki tiedotkaan eivät vielä ole palvelussa”, Puolakka pahoittelee.

Osa töistä saattaa jatkua vain viikkoja, mutta tavoitteena ovat hankkeet, jotka jatkuvat useamman kuukauden: ”Toivomme, että työt voivat jatkua 3–6 kuukautta.”

”Suurin juttu on, että on kiinnostunut tekemään töitä myynnin ja markkinoinnin ja asiakaspalvelun parissa”, Puolakka kuvailee.

Kaleva haastaa nyt toista kesää Oulun ja lähiseudun yritykset antamaan töitä alle 25-vuotiaille nuorille. Kampanjan tavoitteena on työllistää vuoden loppuun mennessä 540 nuorta.

Ilmoita asiavirheestä