Kalevan Duunita mut -kampanja on saanut tälle vuodelle reippaan alun. Kuukauden käynnissä olleen kampanjan aikana on työllistynyt jo 148 nuorta.
Projektipäällikkö Jaana Holappa pitää määrää hyvänä.
”Minun mielestäni hyvässä vauhdissa ollaan. Toki toivomme, että saisimme mukaan mahdollisimman paljon työnantajia”, Holappa kertoo.
Hän on juuri ottanut vastaan kymmenennen töitä tarjoavan yrityksen tiedot.
Toista kertaa toteutettavan kampanjan tavoitteena on työllistää 630 työtöntä nuorta Oulussa ja sen lähiseuduilla vuonna 2012. Määrä on noin 30 prosenttia kaikista Oulun alle 25-vuotiaista työttömistä.
Viime vuonna 550 nuorta löysi töitä kampanjan avulla.
Aiempaa kovempi tavoite on Holapan mukaan saavutettavissa. Tahtia vauhdittaa kampanjaan olennaisena osana kuuluva haastaminen.
Kukin töitä tarjoava yritys saa haastaa mukaan muita työnantajia. Tähän mennessä yrityksiä on haastettu puolenkymmentä.
Mukaan taisteluun alueen nuorisotyöttömyyttä vastaan toivotaan kaikenlaisia työnantajia. Sekä isot että pienet yritykset ovat yhtä tervetulleita.
”Yhden yrityksen ei välttämättä tarvitse työllistää kymmeniä henkiä. Jo yhden tai kahden nuoren saaminen töihin on hieno asia”, Jaana Holappa muistuttaa.
Kampanja on nimetty yhdeksi 100 tekoa Oulusta -ohjelman hyväksi teoksi.
Ohjelma kokoaa yhteen alueen asukkaita ja yrityksiä ilahduttavia tekoja.