Ke­sä­töi­den haussa lop­pu­ki­ri

Vaikka osa kesätyöpaikoista tuli hakuun jo hyvissä ajoin ennen joulua, vielä ei kesätyönhakijan kannata heittää työhanskojaan tiskiin. Monissa yrityksissä kesän lomituskuviot ovat vielä auki tai valintoja ei ole muilta kiireiltä ehditty tekemään. Vielä voi siis tärpätä.

Vaikka osa kesätyöpaikoista tuli hakuun jo hyvissä ajoin ennen joulua, vielä ei kesätyönhakijan kannata heittää työhanskojaan tiskiin. Monissa yrityksissä kesän lomituskuviot ovat vielä auki tai valintoja ei ole muilta kiireiltä ehditty tekemään. Vielä voi siis tärpätä.

Perinteisesti kesätyöntekijöiden tärkeitä työllistäjiä ovat olleet kaupan ja palvelualan tehtävät, ja myös tulevana kesänä moni opiskelija saa pestin jostakin kaupan yksiköstä. "Nämä ovat aloja, joihin taloudellinen tilanne ei ole niin paljon vaikuttanut, ja siellä kesätyöpaikkojen määrä on vähintäänkin ennallaan", arvioi ryhmäpäällikkö Kari Backman Oulun seudun TE-toimistosta.

Hänen mukaansa myös teknologiateollisuuden puolella kesätyöpaikkoja on tarjolla hieman edelliskesää enemmän. "Sellaista on kuulunut, että monet yritykset, jotka ovat aiemmin rajoittaneet kesätyöntekijöiden määrää, palkkaavat heitä tänä kesänä. Ict-teollisuuden puolella taas on monia epävarmuustekijöitä ja tilanne on tällä hetkellä odottava, mutta tukiasemabisneksen puolella jo parempi", Backman kuvailee.

Muuten teollisuuden puolella lomautukset ja käydyt yt-neuvottelut näkyvät varovaisuutena kesätyöpaikkojen tarjonnassa. "Monissa yrityksissä on vielä epävarmuutta, voidaanko kesätyöntekijöitä palkata", kertoo yritysneuvoja Pentti Haapea Oulun seudun TE-toimistosta.

Haapean arvion mukaan Oulun seudulla on tarjolla likimain parituhatta kesätyöpaikkaa. Hakijoiden määrä on tähän verrattuna moninkertainen, sillä paikkoja hakee myös koko joukko juuri valmistuneita.

Oulun yliopiston ohjaus- ja työelämäpalveluiden suunnittelijan Elina Koskisen mukaan työnantajat ilmoittavat parhaillaan ahkerasti kesätyöpaikoistaan. "Siinä mielessä näyttää valoisalta, että paikkoja ei ole vielä täytetty ja yritykset hakevat aktiivisesti kesätyöntekijöitä." Hän kehottaakin hakijoita haravoimaan työpaikkoja sinnikkäästi ja luovasti myös netistä, eikä pitäytymään pelkästään ilmoitetuissa paikoissa.

Ammattiliitto Pron Oulun aluekeskuksen sopimusala-asiamies Taisto Palola kertoo, että rakennusalalla kesätyöpaikkoja on tarjolla viimekesäiseen tapaan. Palola kuitenkin muistuttaa, että jo tiukkojen työturvallisuusmääräysten takia paikat pyritään täyttämään alaa jo opiskelevilla tai opintoja suunnittelevilla hakijoilla.

Vielä ehtii rakennusalankin kesätyöpaikkoja hakea. "Eikä sähköpostilla tai soittamalla, vaan käynti paikan päällä kysymässä on se paras tapa saada paikka", Palola korostaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä