Mainos
Terhi Mustakangas

Olen 36-vuotias liminkalainen vaikuttaja. Toimin Limingassa kunnanvaltuuston varajäsenenä ja tarkastuslautakunnan jäsenenä. Työskentelen Oamkin Liiketalouden yksikössä johtamisen, markkinoinnin ja kirjastoalan opettajana. Minulla on pitkä kokemus kirjasto- ja tietopalvelualalta, ja olen tehnyt myös erilaisia projektitehtäviä mm. viestintään ja markkinointiin liittyen.
Perheeseeni kuuluu mies ja 11-vuotias tyttö. Meillä on koira, kissa ja seeprapeippoja. Harrastan lukemista, liikuntaa, matkustelua ja sisustamista.
Kirjoittelen blogiini ajankohtaisia asioita luottamustoimien tiimoilta, työni parista sekä muista minulle läheisistä asioista.

Pohjoisen ääni
Blogiarkisto
stats-image
Mainos
SDP uudistuu ja edistää demokratiaa

Tunnelmia SDP:n puoluekokouksesta

27.5.2012 10:55 | Terhi Mustakangas

Sain edustaa SDP:n Oulun piiriä demareiden puoluekokouksessa 24. - 26.5.2012 Helsingissä. Tunnelma kokouksessa oli huikea; aplodeita sateli puheiden aikana. Eritoten puheenjohtaja Jutta Urpilainen osaa innostaa ihmisiä.

Käytin oman puheenvuoron kokouksessa pitkäaikaistyöttömyydestä ja aikuiskoulutuksen tarpeista. Oli elämys puhua 500 ihmisen edessä!

Koin saaneeni vaikuttaa myös puolueen uuteen demokratiaohjelmaan, sillä sain sinne lisäyksen kirjastoista demokratian edistäjinä.

Kolme päivää oli tiivistä työtä, mutta osallistuimme myös iltajuhlaan. Siellä puheen piti mm. Helsingin kaupunginjohtaja.

Kokous oli toinen puoluekokoukseni, ja toivottavasti pääsen ensi kerrallakin mukaan. Kokous haluttaisiin seuraavaksi Ouluun!

C 0 V 12


Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Takaisin ylös