Hae sivustolta
- Täsmähaku
Blogit
Pohjoisen ääni on kirskeänhauras mutta rikkumaton. Vähitellen hiljaisuuden sävyt tihkuvat kerrosten lävitse, ja ihminen alkaa taas kuulla, yhtä lailla itsensä kuin sanattoman maailman.
.
Katson läpi silmien, jotka jättävät nuoruuden kyynisyyden taakseen. Elämä on kaunis, pohjoinen on kaunis, sinä olet kaunis - "tyhjyyden täyttää vain rakkaus", lauloi Pekka Streng joskus, kun en vielä edes ollut.
.
Nyt olen: päätoimittaja (Kaltion), toiminnanjohtaja (Oulun taiteiden yön), maisteri (kirjallisuusteorian), viihderunoilija (heh), kolmekymmentäkaksi (iältäni), kansanedustajaehdokas (vasemmistoliiton), varapuheenjohtaja (Merikoskikerhon), hallituksen jäsen (PVK:n, Rotoksen, OEK:n, Huutomerkin, IIK!!in, ainakin), ja monta muuta asiaa. Ja jossain siellä välillä jotakin, jota ehkä voisi kutsua itseksi.
.
Pohjoisen äänessä kirjoitan varmasti kaikkien noiden roolien vaikuttamana, mutta yritän allekirjoittaa jokaisen blogitekstin puhtaanvalkeana itsenäni, arvonimittä ja työnkuvitta.
.
Ai niin, tärkein meinaa aina unohtua: olen oululainen. Välkkylään syntynyt, nelivuotiaana Lämsänjärvelle Sivakan vuokrataloihin ja sieltä taas yläasteikäisenä Kastellin puolelle omakotitaloon muuttanut, ja Kastellia enimmäkseen jälleen asunut vuosien 1998-2003 opiskeluharharetkien jälkeen. Tämä on minun kaupunkini, minun kotini. Olen juurtunut.
Hirveä halu ois vaan listata kaikkia niitä asioita, joista ei jaksa puhua tai kirjottaa. Mutta en jaksa sitäkään.
Satuin viime viikon keskiviikkona Helsingin Cafe Ekbergissä (Rautatieasemalta helpoin viihtyistä paikka, ratikalla suoraan oven eteen, mistä sai aamujunalla seittemältä saapuva kunnon aamiaisen) lukemaan silloin jo pari viikkoa vanhaa Suomen Kuvalehteä, jossa oli hyvä Osmo Soininvaaran kirjoittama juttu energiasta ja sen säästämisestä.
En nyt tietenkään tarkalleen muista, mitä siinä sanottiin. Jotain siitä, että päästöiltään vähäistä kaukolämpöä syrjitään puun polttamisen hyväksi, jotta saadaan päästöoikeuksia myytyä ja uusiutuvien polttoaineiden määrää kasvatettua. Ilmasto ei kiitä, mutta päästökauppaoikeuksien myyjät kyllä.
Tai jotain. Ei se ihan noin mennyt.
Helsingin keskustassa tuntui olevan vähemmän autoja kuin Oulun keskustassa. Se johtunee siitä, että helsinkiläiset ovat kaupunkilaisia, oululaiset maalaisia. Täällä ei haluta käyttää julkisia kulkuneuvoja, kun ne eivät tule kotiovelta hakemaan kyytiin.
Olen asunut Stirlingissä kolme ja puoli vuotta, Kööpenhaminassa yhden kevään ja Brightonissa vuoden. Stirling, 40 000 asukkaan Skotlannin entinen pääkaupunki on 43 kilometrin paikallisjunaetäisyydellä Glasgowsta, vähän kauempana on Edinburgh. Kööpenhaminan tuntenette, liekö siellä jo miljoona ihmistä. Brighton (and Hove), Englannin kanaalin rannikolla, tunti junalla Lontoon Victorialta suoraan etelään, asuttaa noin 250 000.
Vaikka ovatkin kaupunkimaisempia alueita, kaikissa noissa kolmessa luonto on yhtä lähellä kuin Oulussakin. Kööpenhaminassa se on piilotettuna Christianian vapaakaupunkiin, johon kaikki eivät ehkä uskaltaudu kannabismainetta kavahtaen. Kannattaa kuitenkin käydä. Stirling puolestaan on juuri siinä kohtaa Skotlantia, missä Ylämaiden kukkulat alkavat nousta. Itse asiassa nousu alkaa välittömästi yliopiston kampusalueen takaa.
Ai miksikö puhun näistä? Pohdin usein omaa mentaliteettiani ja sitä, miksi olen kaikesta akateemisuudesta ja oletetusta urbaanista kulturelliudesta huolimatta päättänyt muuttaa — ja myös jäädä, ainakin toistaiseksi — Ouluun, takaisin.
Kun oululaiset maalaiset, useimmat heistä, useimmat meistä, eivät halua kiinnostua tärkeistä ja mielenkiintoisista asioista, vaan mieluummin istuvat kotisohvalla katsoen Kymppitonnia Suomi-TV:ltä.
Kun useimmat vain manaavat päätöksentekijöitten pöljyyttä, mutta eivät kuitenkaan tee mitään sen eteen, että päättäjät tekisivät toisenlaisia päätöksiä. Manaavat mieluummin niiden pöljyyttä, jotka yrittävät vaikuttaa ja vaikkapa osoittavat mieltään kadulla, kirjastolla, kaupungintalon edustalla.
Oulun ongelma on se, että asukasmäärältään tämä alkaa olla kohta oikean kaupungin kokoinen, mutta asukkaat ja erityisesti suurin osa vaaleilla valituista päättäjistä, sekä niistä vaaleilla valitsemattomista, ajattelevat yhä maalaiselämän tavoin.
Ei sillä, että se olisi jollain tapaa väärä maailmannäkemys tai -kokemus.
Ongelmaksi tämä muuntuu siinä vaiheessa, kun ongelmia ja haasteita yritetään ratkaista ihan väärillä välineillä. Kyllähän sanaristikonkin voi selvittää moottorisahalla, mutta ei siitä ymmärrettävää jälkeä tule.
Eikä taida tulla tästä blogitekstistäkään. Lopettakaa kaikki koulut, yksi jättiläislaitos riittänee, unohtakaa kulttuurin tai liikunnan erityisluokat, kaivakaa helvetin iso kolo johon kukaan ei halua autoaan ajaa, käyttäkää rahanne ihan mihin tyhmyyksiin haluatte. Mutta muistakaa, että peltomarketin kasvattamiseen ei saa maataloustukia. Ja että joku varmasti sanoo minähän sanoin sitten, kun investoinnit osoittautuvat yhtä fiksuiksi kuin Soneran UMTS-kaupat Saksanmaalta.
Kaikkein kauhein uudelleen herännyt idea on tietenkin kaupunkilaisten ja päättäjien hyväksymäksi matkakeskuksen nimellä huijattu betonihirvitys, joka taas aiotaan kauniin puutalomiljöön päälle rakentaa. Hyvin ovat rakennusfirmat lobanneet.
En kai minä tällä kaikella halua muuta sanoa kuin sen, että yrittäkää ihmiset muistaa se, että ei rahallinen arvo ole kaiken elämän mitta. Hei te kaupunginvaltuutetut ja virkamiehet myös.
Heipä hei.
(ja ai niin. Otsikko on tällä kertaa Haittavaikutukselta: www.myspace.com/haittavaikutusmusic)
