Pohjoisen ääni on kirskeänhauras mutta rikkumaton. Vähitellen hiljaisuuden sävyt tihkuvat kerrosten lävitse, ja ihminen alkaa taas kuulla, yhtä lailla itsensä kuin sanattoman maailman.
.
Katson läpi silmien, jotka jättävät nuoruuden kyynisyyden taakseen. Elämä on kaunis, pohjoinen on kaunis, sinä olet kaunis - "tyhjyyden täyttää vain rakkaus", lauloi Pekka Streng joskus, kun en vielä edes ollut.
.
Nyt olen: päätoimittaja (Kaltion), toiminnanjohtaja (Oulun taiteiden yön), maisteri (kirjallisuusteorian), viihderunoilija (heh), kolmekymmentäkaksi (iältäni), kansanedustajaehdokas (vasemmistoliiton), varapuheenjohtaja (Merikoskikerhon), hallituksen jäsen (PVK:n, Rotoksen, OEK:n, Huutomerkin, IIK!!in, ainakin), ja monta muuta asiaa. Ja jossain siellä välillä jotakin, jota ehkä voisi kutsua itseksi.
.
Pohjoisen äänessä kirjoitan varmasti kaikkien noiden roolien vaikuttamana, mutta yritän allekirjoittaa jokaisen blogitekstin puhtaanvalkeana itsenäni, arvonimittä ja työnkuvitta.
.
Ai niin, tärkein meinaa aina unohtua: olen oululainen. Välkkylään syntynyt, nelivuotiaana Lämsänjärvelle Sivakan vuokrataloihin ja sieltä taas yläasteikäisenä Kastellin puolelle omakotitaloon muuttanut, ja Kastellia enimmäkseen jälleen asunut vuosien 1998-2003 opiskeluharharetkien jälkeen. Tämä on minun kaupunkini, minun kotini. Olen juurtunut.