- Täsmähaku
Oululainen Kokoomuksen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu.
Suomen kartta pitää kääntää ylösalaisin. Se on jo kääntymässä ylösalaisin. Suurin osa väestöstä asuu etelässä mutta suurimmat investoinnit kohdistuvat pohjoiseen. Pohjoisten alueiden investoinnit 2010-luvulla ovat yhteensä 101,1 miljardia euroa: Suomen Lappi 12,1 miljardia, Pohjois-Ruotsi 17,5 miljardia, Pohjois-Norja 9,5 miljardia ja Murmanskin alue 62 miljardia euroa.
Suurin osa hankkeista liittyy luonnovarojen hyödyntämiseen, kaivos- ja kaivannaisteollisuuteen mutta osansa saavat myös energiahankkeet ja matkailu eri muodoissaan. Jos kaavailluista investoinneista puoletkin toteutuu on maailmankirjat kirjoitettava uudestaan. Pohjois-Euroopan kartta kääntyy oikeasti nurinpäin ja etelän mediankin tulee kääntää katseensa pohjoiseen ulottuvuuteen. Kyseisen sanaparin lanseerasi aikoinaan pääministeri Paavo Lipponen Oulussa maakuntapäivillä.
Pohjoista ulottuvuutta on kaksi tasoa: Euroopan taso ja Suomen taso. Luettelemani investoinnit muuttavat koko Euroopan ajattelua ja kiinnostusta pohjoista kohti mutta ennenkaikkea Suomen sisällä ilmapiiri muuttuu rajusti pohjoisen eduksi.
Kun Outokumpu 90-luvun alussa ajoi alas lähes koko kaivostoimintansa Kemiä lukuunottamatta ajateltiin tuon teollisuudenhaaran tulleen tiensä päähän lopullisesti.
Malmien ja mineraalien hintakehitys on kuitenkin saattanut vanhat valtaukset uudestaan jalalle ja uusiakin on tullut tiuhaan. Suurin osa alan uudesta tulemisesta on ulkomaisten omistajien hallussa.
Pirteän ja positiivisen poikkeuksen tekee tietysti Talvivaara. Sen perustaja, suuri omistaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä ansaitsisi kaikki Suomessa myönnettävät kunniamerkit. On kova juttu saada jalansija kansainvälisesti tuntemattomalle kaivoshankkeelle Lontoon pörssissä. Kysyinkin ensimmäistä kertaa Perän tavatessani että mitä esittelit ja millä rahaa keräsit Lontoossa. Näytitkö kuvia koskemattomasta Kainuun korvesta ja valoit uskoa kansainvälisiin sijoittajiin että tuonne kannattaa sijoittaa. Uskomaton suoritus joka tapauksessa. Onnittelut !
Ihmettelen sitä valtavaa uhoa mikä on syntynyt Talvivaarassa olevan uraanin hyödyntämisestä. Kumpi parempi ? Kun nikkelin ohella maaperässä on myös uraania, onko järkevää jättää se hyödyntämättömänä maastoon vai kerätä talteen. Tarvetta varmasti on ja lisää rakennetaan lähivuosina lähialueelle Pyhäjoelle tai Simoon.
Suunnattoman suuren Pajala-Kolari rautakaivoksen kanadalainen omistajayhtiö Northland Resources päätti vastoin esisopimusta Kemin sataman kanssa kuljettaa ainakin Pajalan malmit Kaunisvaarasta rekoilla Svappavaaraan josta rautateitse Narvikin satamaan Norjaan. Kahden kaivosmiehen poikana (sekä isäni että isäpuoleni olivat kaivosmiehiä) ymmärrän että jos Pajalan malmin asiakas on vaikkapa Kiinassa on edullisempaa kuskata rauta Narvikiin johon pääsee jopa viisi kertaa suuremmat laivat kuin Kemiin. Koillisväylää pääsee jo nykyään kesäaikaan ilman jäänmurtajaa ja väylä sulaa koko ajan kulkukelpoisemmaksi.
Pajalasta ja myös Kolarista on suorempi reitti Pohjoiselle Jäämerelle kuin lastata pienempi laiva Kemissä ja ajaa pitkä mutka Pohjanlahdella ja Itämerellä. Reittiä tulee vuonna 2015 vielä rasittamaan IMO:n EU:lle ehdottama rikkidirektiivi. Sitä on Suomi ollut ajamassa etunenässä. Laivojen polttoaineen rikkipitoisuuden alentaminen 4,5%:sta 0,1%:iin on järjenvastainen. Sellaista polttoainetta ei vielä edes ole, ja kun on, sen hinta on pilvissä. On laskettu että direktiivi nostaa maamme merikuljetusten kustannuksia jopa 30-50%.
Suomi on edelleen saari jonka viennistä 90% ja tuonnista yli 70% kulkee meritse. Norjan rannikkoa ei moinen direktiivi kosketa. Myöskään Venäjä ei ole IMOn sopimusta ratifioinut.
Tulevaisuudessa Suomen elinkeinojen ainoa keino selvitä lienee se että vienti ja tuonti hoidetaan direktiivistä vapailla venäläisillä laivoilla Venäjän satamiin joista rautateitse Suomen kamaralle tai täältä pois.
Jos Kiinassa olisi yhtä mittavat malmivarat noin lähellä valtamerta kuin meillä Jäämerta, siellä olisi jo toimittu. Siis kaivettu kanava malmialueilta merelle. Suomen suunta tulee siis olla pohjoiseen. Tulevaisuuden haasteisiin ei enää rata riitä vaan pitkällä tähtäimellä on mietittävä kanavan kaivamista Torniosta Pohjoiselle Jäämerelle.
Terveisin "Pohjoisen ääni"