Mainos
Kyösti Oikarinen

Olen Oulun yliopiston professori Lääketieteellisessä tiedekunnassa. Opetusalani on suu- ja leukakirurgia. Koulutan hammaslääkäreitä, erikoishammaslääkäreitä ja hammaslääketieteen tohtoreita.
Olin vuosina 2005-2012 Oulun kaupunginvaltuutettu ja hoidin tänä aikana mm. kulttuurilautakunnan, valtuuston ja yhdistymishallituksen puheenjohtajuuksia. Nyt jatkan edelleen uuden Oulun juhlatoimikunnan vetäjänä.
Kotini olen pitänyt Oulussa jo vuodesta 1973 lukuunottamatta kolmea vuotta Turussa, yhtä vuotta Saksassa ja kahta vuotta Kuwaitissa. Kesäpaikkani on vanha kotitaloni Muhoksen Kylmälänkylässä yhdessä ison lähisuvun kanssa.
Jatkan tämän blogin kirjoittelua sopivista aiheista.

Pohjoisen ääni
Blogiarkisto
Mainos

Kukaan ei erotu

26. syyskuuta 2012 kello 15.25.00 | Kyösti Oikarinen

Kaupunginjohtajien palkankorotuksia ilmoitti vastustavansa kaikki Oulun kaupunginhallituksessa edustetut poliittiset ryhmät. Harvoin ollaan asiasta... Lue lisää »

Aikavarkaat

15. syyskuuta 2012 kello 13.40.00 | Kyösti Oikarinen

Olen istunut kaupunginhallituksen pöydän äärellä viimeisten 6 vuoden aikana noin 200 maanantai-iltaa. Kokoukset ovat vuosien mittaan muuttuneet... Lue lisää »

Monta palloa ilmassa

15. kesäkuuta 2012 kello 14.20.00 | Kyösti Oikarinen

Erikoissairaanhoidon menot kasvavat kaikista nopeimmin kuntien kustannuksista. Se ei ole yllätys, nostaahan jo pelkästään... Lue lisää »

Jotain valoa synkän viikon päätteeksi

15. kesäkuuta 2012 kello 14.20.00 | Kyösti Oikarinen

Nokian ilmoitus irtisanomista oli shokki siitä huolimatta, että siihen tiedettiin varautua. Ihmettelen suuresti, että Nokia ei lähde... Lue lisää »

Pakkoliitokset keittiön kautta

12. maaliskuuta 2012 kello 11.34.36 | Kyösti Oikarinen

Hallituspuolueet tiukasti kieltävät, että kuntien rakenneuudistuksessa käytettäisiin pakkoliitoksia. Pakko kuulostaakin täysin väärältä lähtökohdalta.... Lue lisää »

Vanhemmat julkaisut »

Mainos
Mainos
Mainos
Pääuutiset
Mainos
Takaisin ylös