Talouskasvu, verotus ja Oulun seutu

Valtiontalouden tervehdyttäminen on tulevan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Paljon puhuttu julkisen talouden kestävyysvaje ei hoidu pelkällä talouskasvulla. Sitä ilman muuta tarvitaan, mutta yksin sen varaan emme voi laskea.

Kestävyysvajeen lääkkeeksi on tarjottu verotuksen kiristämistä. Verotuksen ollessa Suomessa jo muutoinkin ankaraa tämä olisi väärä polku: kireämpi verotus johtaisi orastavan talouskasvun tukahtumiseen ja yhä uusien veronkorotusten kierteeseen. Velkaongelman ratkaisua on haettava julkisten menojen hillitsemisestä, tuottavuuden parantamisesta ja työurien pidentämisestä. Emme voi myöskään välttää keskustelua säästö- ja leikkauskohteista.

Talouskasvusta puhuttaessa näytetään useasti oletettavan, että sitä syntyy lähes automaattisesti.
Näinköhän on? Kovin harvat ovat olleet ne puheenvuorot, joissa olisi pohdittu, mistä talouskasvu syntyy ja mitä se edellyttää.

Verotuksen merkitystä ei voi liikaa korostaa tavoiteltaessa suotuisaa talouskasvua, korkeaa työllisyysastetta sekä yrittäjyyttä. Verojärjestelmää kehitettäessä on muistettava, että verotus on kokonaisuus. Tulevia verovalintoja on arvioitava siitä lähtökohdasta, miten ne vaikuttavat työn tekemiseen, yrittämiseen ja talouskasvuun.

Työhön ja yrittämiseen kohdistuvan verotuksen osuus kaikista verotuloista on Suomessa EU-maiden suurimpia. Kannusteita työn tekemiseen, kehittymiseen ja uralla etenemiseen tarvitaan kaikilla tulotasoilla. Kireä verotus vähentää kiinnostusta työhön, ja pitkässä juoksussa vääristää nuorten opiskelu- ja uravalintoja. Kun Suomen menestyksen arvioidaan perustuvan huippuosaamiseen, eikö ole ristiriitaista, että juuri kaikkein tärkeintä tuotannontekijää, osaamista ja siihen panostamista, rasitetaan poikkeuksellisen ankaralla verotuksella?

Useat tutkimukset osoittavat, että yritysten verottaminen on talouskasvun kannalta kaikkein haitallisinta verotusta. Ankara yritysverotus heikentää yritysten kannattavuutta ja kaventaa niiden mahdollisuuksia työllistää, eikä siten ole myöskään työntekijöiden edun mukaista. Yhteisöverokantaa Suomessa viimeksi vuonna 2005 alennettaessa alentamista perusteltiin nimenomaan yritysverotuksen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamisella. Suomen valitsema 26 prosentin yhteisöverokanta oli tuolloin kansainvälisesti vertaillen suhteellisen kilpailukykyinen. Vuonna 2010 tilanne olikin jo toinen: EU-maista 17:llä yhteisöverokanta oli Suomea alhaisempi ja vain yhdeksällä korkeampi, EU-keskiarvon ollessa 23 prosenttia. Kun kilpailukykyinen yritysverotus on Suomelle elinehto, yhteisöverokannan alentaminen merkittävästi onkin nyt enemmän kuin ajankohtaista.

Nykyinen listaamattomien yritysten osinkoverotus suosii vahvaa omavaraisuutta ja liiketoiminnan pitkäjänteistä kehittämistä. Yritysten vahvat taseet ovat kantaneet myös viime vuosien taloudellisesti vaikeina aikoina. Omistajayrittäjän osinkoverotuksessa taas tulee huomioida yrittämiseen liittyvät riskit ja vastuunkanto.

Energiaverot ovat yrityksille huomattava kustannuserä. Vaikka energiaverojärjestelmät ovatkin EU-maissa samankaltaisia, niiden tasot vaihtelevat, ja monissa EU-maissa energiaverot, erityisesti sähkövero, ovat huomattavasti matalampia kuin meillä. Ankara energiaverotus heikentää yritystemme kansainvälistä kilpailukykyä, ja energiaverojen tasoa on saatava lähemmäs energiaverodirektiivin minimitasoa. Sähköverosta, jota esimerkiksi Ruotsissa huomattava osa teollisuusyrityksistä ei maksa lainkaan, on Suomessa luovuttava EU:n sallimissa puitteissa. Teollisuuden ns. energiaveroleikkuria on myös tehostettava.

Verotus on eittämättä yksi niistä merkittävistä tekijöistä, joiden perusteella yritykset miettivät kotipaikkojensa, tuotantolaitostensa ja yksikköjensä sijoittumista. Jos verotus on kilpailukykyinen, ollaan yksi askel lähempänä siinä, että yritykset investoivat Suomeen. Täällä Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulun seudulla on myös eräs täysin ylivoimainen houkuttelutekijä verrattuna muuhun Suomeen: koko muusta maasta poikkeava asukkaiden ikärakenne ja nuori, hyvin koulutettu työvoima niin yritysten kuin julkisen sektorin tarpeisiin. Onko tätä etua osattu riittävästi hyödyntää houkuteltaessa yrityksiä investoimaan tänne, ja jos ei ole, kuka ilmoittautuisi talkoisiin?