Voittamisen kulttuurista

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut alkoivat. Jännittävä ensimmäinen Suomen ottelu on takana. Voitto tuli Suomelle ja jääkiekkofanina pystyin menemään iloisella mielin nukkumaan. Melkein. Minua jäi vaivaamaan ottelua kommentoimassa olleen Kärppien valmentajan Hannu Aravirran kommentti ” Parasta Suomelle olisi nihkeä voitto ja se saatiin” Päätavoitteeseen eli MM – kisa menestykseen ei siis päästä yhtä hyvin, jos voitetaan isoin lukemin selkeästi heikompi joukkue? . Eli Aravirran sanojen mukaan ” paljon huonompi vaihtoehto olisi ollut 7-0 voitto jatkon kannalta”

Millainen suomainen voittamisen kulttuuri oikein on? Eikö suomalainen kestäkään menestystä ja voittoa? Pitääkö voitontahtoa ja menestyksen halua yllä vain nihkeä toimintaympäristö ja pikkuvaikeudet?  Pitääkö välillä alisuoriutua, jotta voi ja jaksaa voittaa? Tekeekö menestys ylimieliseksi ja tavoite unohtuu?

Oliko Lasse Viren loistava ja menestyvä juoksija siksi, että hän kompuroi ja silti voitti?

Onko todella näin?

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien jokin aika sitten pidetyssä Iltakoulussa oli Mira Kasslin puhumassa. Hän kertoi toisentyyppisestä voitontavoittelusta. Hänen yrityksensä halusi aikanaan palkata parhaat myyjät. Tavoitteena oli palkata kaikkein kovimmat myyjät alalta ja luvata heille normaalia suurempi provisio myynnistä. Kasslin pohti samaa voittamisen ja menestyksen ongelmaa yritysnäkökulmasta. Miten saat parhaat myyjät myymään enemmän, jos vähemmällä työllä saa saman palkan kuin aiemmin? Täytyykö olla nihkeä palkanmaksaja ja työnantaja, että työntekijän motivaatio pysyy yllä tehdä parhaansa?

Kasslinin vastaus oli hyvä. Tällöin ei kuulemma palkatakaan niitä, joilla termostaatti on säädetty pienelle. Palkataan nälkäisiä henkilöitä, joiden termostaatti paahtaa aina viitosella.  Palkataan ja valmennetaan ja motivoidaan henkilöitä, jotka kestävät menestystä.  Tavoitellaan työntekijöitä, joille kelpaa vain paras suoritus.  Palkataan henkilöitä, joita ruokkii oma onnistuminen ja siitä saatu palkkio.

Jotta tämä onnistuu, täytyy tehdä töitä ympäristössä, jossa yhteisöllä on selvä tavoite ja kaikilla oikea asenne.

Todennäköisesti tällaisessa ympäristössä nihkeä voitto on nihkeä voitto ja se ei jotenkin nosta tai ylläpidä motivaatiota seuraavaan peliin tai seuraavaan kaupantekoon.  Tällaisessa ympäristössä iso voitto taas ruokkii toistamaan saman uudestaan ja uudestaan. Rima ei laske ja laakereilla ei levätä vaikka onnistuminen olikin päätavoitteen mukaista.

En siis innostu Aravirran kommentista. Enkä edes haluaisi ruokkia tällä tavalla suomalaista voittamisenkulttuuria.  Niin urheilujoukkueiden menestyksessä kuin yritysten menestyksessä on kysymys siitä, miten työyhteisössä on jokainen oman termostaattinsa säätänyt täysille ja miten tilaa siellä ylläpidetään työyhteisön ja johdon toimesta.  Kysymys on tasaisesta sisäistetystä ja tavoitteellisesta asenteesta ja motivaatiosta, jolla voitetaan tai hävitään.  Epäonnistumiset tai oman tason alitus lähinnä tympäisevät, mutta eivät muuta” termostaatin lämpötilaa” seuraavaa koitosta varten ylemmäs tai alemmas.  

Ei tavoitella enää yhtään nihkeää voittoa, eihän?