Mainos

Ev.lut. kirkossa työskentelevät bloggaavat yhteiskunnasta, etiikasta, kirkosta, elämästä - omilla nimillään ja arvoillaan.
Kirjoittajina esiintyvät vaihtelevasti eri alojen ammattilaiset.
Blogi tarjoaa avoimen kanavan ja mahdollisuuden pohtia elämänilmiöitä eettisesti ja moraalisesti. Myös lukijat voivat kommentoida uutisaiheita ja blogistien näkemyksiä.

Kalevan blogit
Blogiarkisto
stats-image
Mainos

Uskonnon pyhyyttä ei ole pakko kunnioittaa

11.6.2012 14:45

Kansanedustaja Jussi Halla-ahon saama sakkotuomio ilahdutti aluksi: tuntui hyvältä saada viesti, että rasismi ei ole hyväksyttävää.

Sitten tuli vaivaannuttava pysähdys. Mistä tuomio oikein tuli?

Uskonnon edustajilla tai sitä puolustavilla ei ole oikeutta määritellä sitä, millä tavoin uskontoon pitää suhtautua. Jokaisella ihmisellä on oikeus muodostaa oma suhteensa ja käsityksensä uskontoon.

On todennäköistä, että en tunne asian kaikkia puolia, mutta uutisoinnin perusteella Halla-aho tuomittiin sanavalinnoistaan, joissa hän kritisoi islamia, siis uskontoa: ”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto.”

En ymmärrä, miksi näin ei voi sanoa. Se että Halla-aho on rasisti, ei poista hänen oikeuttaan kritisoida uskontoa. Hänhän ei esimerkiksi sano, että kaikki muslimit olisivat pedofiilejä tai että kaikki muslimit sallisivat pedofilian. Lestadiolaista ja katolista pedofiilivyyhtiä on puitu julkisuudessa pitkään ilman, että olisi muodostunut käsitys, että kaikkia näiden uskonnollisten ryhmien edustajia leimattaisiin pedofiileiksi.

Tässä on iso ero.

Uskonto on ihan eri asia kuin uskontoa harjoittava ihminen. Muslimin mustamaalaaminen ja törkeä nimittely on eri asia kuin uskonnon kritisoiminen. Uskonto on uskonasioiden lisäksi myös valtaa, taloutta ja politiikkaa. Islamin, tai minkään muunkaan uskonnon, pyhyyttä ei kenenkään ole pakko kunnioittaa.

Sitä pitää saada kritisoida maassa, jossa kaikin tavoin yritetään taata ihmisten vapaus ja sanomisen oikeus.
Minun uskontoani ei toisen tarvitse pitää pyhänä. Riittää, että minua kunnioitetaan ihmisenä, vertaisena.

Rebekka Naatus

tiedottaja

C 3 V 65


Kommentit

3/3 kommenttia

Nainen korpikylästä
5.7.2012 00:38

Kiitos, Rebekka Naatus. jälleen kerran osuit kohdalleen. Perustelusi on asiallinen. Elämme demolkraattoisessa maassa jossa vallitsee sananvapaus. Myös epäkorrekteja tai huonosti perusteltujakin mielipiteitä tulee olla vapaus esittää. Millään uskonnolla tai ideologialla ei saa olla sellaista koskematonta asemaa että sitä ei saisi moittia, kritisoida ja jopa pilkata. Sen sijaan ihmisryhmien välille ei pidä lietsoa vihaa ja rasismi ja ihmisoikeuksien loukkaaminen on tuomittavaa. - Kolumnisi ovat tämän foorumin helmiä. Kiitos niistä! Hyvää kesää, t. Nainen korpikylästä


Jamppavuan
14.6.2012 07:31

Ensinnäkin Halliksen ”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto.” on non sequitur, eli argumentointivirhe. Toiseksi Halla-aho sanoo pedofiiliuskonto, pedofiili viittaa ihmiseen joten minun mielestä pedofilia yleistetään kaikkien muslimien ominaisuudeksi. Jos Jussi olisi oikeasti yhtä älykäs kuin hän väittää olevansa hän olisi sanonut asian vaikkapa näin "Muhammad oli pedofiili naidessaan toisen vaimonsa 9-vuotiaana. <lähdeviite koraaniin=""> Ja muslimit pitävät tätä pedofiilia pyhänä profeettanaan." ja lopettanut siihen.

En minäkään (ateistina!) pidä lessuja ja katolilaisia pedoina, vaan pedojen tekojen peittelijöinä!


vanh. lest. mies, perheenisä
13.6.2012 17:00

Rebekka menee kyllä nyt metsään! On hiusten halkomista ja merkityksillä kikkailemista tehdä eroa uskonnon ja sen harjoittajien leimaamiseen. Tietenkin uskontoa saa ja pitääkin arvostella, mutta jonkin uskonnon yhdistäminen kategorisesti esimerkiksi pedofiliaan on hyvien tapojen ja lakien vastaista. Ihmisen pitää kunnioittaa sitä mikä on jollekin toiselle pyhää. Halla-aho ei sitä tehnyt ja sai siitä aivan oikean tuomion.


Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Takaisin ylös