- Täsmähaku
Ev.lut. kirkossa työskentelevät bloggaavat yhteiskunnasta, etiikasta, kirkosta, elämästä - omilla nimillään ja arvoillaan.
Kirjoittajina esiintyvät vaihtelevasti eri alojen ammattilaiset.
Blogi tarjoaa avoimen kanavan ja mahdollisuuden pohtia elämänilmiöitä eettisesti ja moraalisesti. Myös lukijat voivat kommentoida uutisaiheita ja blogistien näkemyksiä.
Kohtasin hänet ensimmäisen kerran 1984. Olin kuullut hänestä
jo aiemmin ja musiikkivideoita pyöri myös televisiossa.
Mutta nuo jäiset hypnoottiset silmät ja punaiset huulet jäivät lähtemättömästi nuoren miehen
mieleen. Tuo kappale ja video värisyttää edelleenkin. Siitä se lähti
liikkeelle. Käydessäni kotona loman aikana selailin lp-levyjä, ep-levyjä ja
singlelevyjä. Miten paljon niihin liittyykään muistoja, tunteita? Tuntui välillä että teki matkaa
menneisyyteen, nuoruuden maisemiin.
Serkkutyttö Mona oppi eräänä kesänä mökillä ollessaan
ensimmäiset englanninkieliset sanat papa don’t preach ja open your heart.
Opettaja oli innoissaan saavutuksestaan. Levykokoelma karttui, aina kun uusi
single ilmestyi, se löysi tiensä levyhyllyyn. Kaikki ulkomaalaiset
musiikkilehdet piti lukea tarkkaan että tiesi missään mennään
musiikkilistoilla. Erästä levyä löytyy kolmena kappaleena, lp-levynä,
c-kasettina ja myöhemmin tietenkin cd-levynä. Rakkaat ystävät nauhoittivat
hänen musiikkivideoitaan taivaskanavilta ja kiikuttivat ne sitten minulle
katsottavaksi.
28 vuotta on kulunut ensi hetkestä. Monet hänen
kappaleistaan ovat edelleenkin kuuntelussa. Aina olen haaveillut näkeväni hänet
Suomessa konsertoimassa. Nyt se haave on toteutunut. Olen ollut hänen
konsertissa. Kun istuin Helsingin Olympiastadionilla, odotin yllättävänkin
tyynenä mitä tuleman pitää. En tietenkään ollut yksin, olihan meitä miltei
3 000. En pettynyt enkä yllättynyt. Meille kaikille tulee ikää ja vuosia,
me muutumme ja maailma ympärillä muuttuu.
Olen iloinen ja onnellinen että haaveeni täyttyi.
Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta
Kommentit