Mainos
Saara Kärki

Mitä tekemistä sillä, että on juuri syönyt on sen kanssa, ettei voisi syödä jälleen? Tämä on blogi rakkaudesta ruokaan ja ruokakulttuuriin.
Ja kuten kaikissa pitkissä suhteissa, täälläkin eletään välillä tasaisen tylsää arkea.

Blogia pitää ruuasta innostunut toimittaja, joka on kirjoittanut Potusta Parmesaaniin -keittokirjan.

Kalevan blogit
Blogiarkisto
stats-image
Mainos

Kevyttä kesäromanssia taikinakulhossa

17.7.2012 11:18 | Saara Kärki

Jääkaapissa oli valon lisäksi paketti tuorejuustoa. Toisessa kaapissa oli pikkuinen purkki kookoshilloa, joka on jo tovin odottanut kokeilukohdetta. Sunnuntai-iltana nämä kaksi epätoivoista löysivät toisensa. Nimittäin muffinssin muodossa.

Ensikohtaaminen oli epäilevä, eikä kumpikaan ollut kovin vakuuttunut toisen fyysisistä saatikka henkisistä ominaisuuksista.

Mutta aikansa samassa kulhossa pyörittyään ne tulivat siihen tulokseen, että tässä on oivan suhteen alku. Ja jos nyt ei ikiavioliiton, niin ainakin kevyen kesäromanssin.

 

Kookos tuorejuustomuffinssit

100 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
½ appelsiinin raastettu kuori ja mehu
4,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
100 g maustamatonta tuorejuustoa

4 tl kookoshilloa (jam it -merkiltä ainakin löytyy)

Kuorrutus:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
2 tl vanilijaesansssia

1 tl puristettua appelsiinimehua

Koristeluun: kookoshilloa

Raasta appelsiinin puolikas. Sekoita keskenään 100 g tuorejuustoa ja 4 tl koookoshilloa. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen. Vatkaa jokaisen jälkeen kunnollla. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan pienissä erissä. Lisää myös appelsininkuori sekä -mehu. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinipeltiin. Tee jokaiseen taikinapaikkaan pieni kuoppa kostutetulla sormella ja lisää nokare hillotuorejuustoseosta.

Paista 225-asteessa noin 15 minuuttia. Nosta valmiit muffinssit jäähtymään ritilän päällä.

Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri ja vanilijaesanssi. Lisää appelsiinimehu ja sekoita kuorrutus sileäksi. Levitä kuorrutus muffinien päälle ja sirottele kookoshiutaleita päälle.

C 0 V 65


Kommentit

Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Pääuutiset
Mainos
Takaisin ylös