Mainos
Heini Strand
Janne Nyyssönen
Kai Nevala

Heini Strand on kirjastotyöläinen ja vapaa toimittaja, joka on avustanut muun muassa musiikkilehti Rumbaa vuodesta 2007 lähtien. Strandin mukaan hyvästä ruoasta ja musiikista täytyy aina maksaa.

Kai Nevala on Kalevan urheilutoimittaja, mutta muuten normaali. Hänen musiikkimakunsa on muuttunut läpi elämän - todennäköisesti huonompaan suuntaan. Lahjat eivät riittäneet siihen, että olisi edes epäonnistunut muusikko.

Janne Nyyssönen on Kalevan uutistuottaja sekä satunnainen levy- ja konserttikriitikko. Teini-iässä saatu metallipää on vanhemmiten pehmentynyt, mutta edelleen se on tauti joka ei tapa.

pahki@kaleva.fi

Kalevan blogit
Blogiarkisto
stats-image
Mainos
Keikkaa pukkaa

Kumpi on Jaakko ja kumpi Jay?

7.9.2012 09:25
Jaakon ja Jayn paitoja saattaa olla myynnissä illan keikalla. Tai sitten ei. Kuva: Emilia

Jaakko & Jay (+ Cigarette Crossfire, The Handshake), Ykän pub, perjantai 7.9.2012

Jaakko ja Olli ovat nuoria miehiä. Heillä on yhtye nimeltään Jaakko & Jay (tai oikeastaan kaksi, ks. myös Tax). Duon vuonna 2009 ilmestynyt debyyttilevy War is Noise on yksi viime aikojen aliarvostetuimmista albumeista. Mutta se tuskin miehiä haittaa. He kun vaikuttavat nauttivan elämästä ihan sellaisenaan ja tekevän musiikkiaankin meidän kaikkien yhteiseksi iloksi. Maksakoon joku, jos jaksaa.

Keikallahan nämä venkulat ovat parhaimmillaan, kuten hienot bändit yleensäkin. He ovat enemmän punk kuin yksikään Teemu Bergmanin viritelmistä (esim. Pää kii, Nazi death Camp, Kakkahätä -77) ja enemmän folk kuin kuka tahansa kitaran kanssa baarin nurkkalavalle asteleva pöytälaatikkotrubaduuri.

Yllättäen sosiaalisen median syövereistä tavoitettu kaksikko vastasi pariin kysymykseen tämäniltaista keikkaa ennakoiden. Yhdessä toki.

 

Kumpi on kumpi?

Kumpikin on kumpikin.

Mitä teille kuuluu?

Meille kuuluu hyvää niin kuin aina, sillä eihän tänne olla tylsää tultu pitämään. Ja juuri studiossa olimme Tax:in levyä miksaamassa.

Mihin kaikkeen kaksi miestä pystyy yhdellä kitaralla ja rummuilla?

Ainakin keikkaan, mutta koska mieli on taipuvainen tekijä, ei rajoja lie.

Mikä Ykässä on parasta?

Se, että se on niin rehti äijä, että antaa meitin siellä sen mestoilla soitteloida.

 

Livetaltiointi biisistä Walls & Bars 

 

HEINI STRAND

pahki@kaleva.fi

C 0 V 49


Kommentit

Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Pääuutiset
Mainos
Takaisin ylös