Hajanaisia havaintoja Ruisrockista

Ruisrock, Turku, 6-8. heinäkuuta 2012

Festari, johon pääsee anoppilasta polkupyörällä ei voi olla läpeensä mätä. Ruisrockiin on vuosien varrella syntynyt viha-rakkaus-suhde. Rakkautta puoltaa luonnonkaunis paikka, missä laivat lipuvat hölmistyneen huippuesiintyjän silmien edestä Rantalavalla. Toisenlaisia väristyksiä aiheuttaa varsinkin Ruissalon täyteen ahdettu lauantai, jossa turkulaiset lihaskimput keskittyvät esittelemään ylävartaloitaan, ja jossa joka paikkaan pitää jonottaa.

Pahkin setäosasto sinnitteli hyvän musiikin parissa kolmen illan ajan ja lataa nyt hajamietelmät eetteriin.

Perjantai. Oulun Musiikkivideofestareilla vieraillut virolainen Ewert and the Two Dragons oli sopivassa paikassa Ruisrockin alkupäässä ja juuri pienellä Aurinkolavalla. Hyvän mielen poppia voisi roudata myös Ouluun toistamiseen.

Paljon ylistystä keränneen ruotsalaisen Veronica Maggion lavaesitys huokui kansainvälisyyttä, mutta jäi samalla etäisemmäksi kuin levyllä. Pahkin naisjaosto on todennäköisesti eri mieltä.

Aurinkolava ei ollut otollisin paikka Yeasayerin kokeellisemmalle elektrorockille. New Yorkin miesten kakkoslevy Odd Blood sisältää monta hienoa rytmirallia, ja onneksi nelikko jaksoi tehdä töitä yleisön voittamiseksi. Veto olisi toiminut paljon paremmin yön pimeinä tunteina teltassa.

Miljoonatta kertaa Suomessa vieraillut Flogging Molly soitti samat biisit ja heitti samat välispiikit, joten kaikki oli ennallaan. Loppujen lopuksi tämän bändin kohdalla kaikki on kiinni omasta mielentilasta. Jos irkkupoljento menee jalan alle, niin tanssi kun tanssituttaa.

Mutta sitten Telttalavalla räjähti. En muista, milloin olen edellisen kerran saanut todistaa mitään Refusedin keikan kaltaista. Ruotsin hc-ihmeen paluu ei ole löysien vanhojen punkkarien löysää vetistelyä, vaan yhteissoiton intensiivisyydessään maailman tiukinta kamaa. ”Nelikymppisenä punkkarina ei ole helppoa mahtua näihin farkkuihin”, edelleen hoikka laulaja Dennis Lyxzén naureskeli. Näin se pitää comeback tehdä!

Takaisin on tullut myös Pulp, jonka esitys lepää ironisen ja karismaattisen Jarvis Cockerin hennoilla harteilla. Cocker on mainio hahmo ja Pulp viihdyttävä. Tietenkin: jos repertuaarissa ei olisi Disco 2000:a ja Common Peoplea, bändi ei kiertäisi soittamassa päälavoilla.

Lauantai. Moonface with Siinai keräsi vain kourallisen ihmisiä, mutta he olivatkin uskollisinta sorttia. Spencer Krugin ääni on upea ja Siinai jumittaa laadukkaasti.

The Cardigansin mainostettiin soittavan vuoden 1998 kolhon kaunis elektroninen hittilevy Gran Turismo kokonaisuudessaan, mutta kappas vain, bändi jätti muutaman biisin välistä. Vuoden 2003 erinomaiselta ja akustisen pehmeältä Long Gone Before Daylightilta löytyi settiin neljä kappaletta. Nina Persson oli hieman riutuneen näköinen, mutta silti taas ihana.

PMMP veti kansaa Rantalavalle tie sonnalla. Tämän suuremmaksi crossover-ilmiöksi Suomessa tuskin voi kasvaa. Paulan ja Miran valloittavaa sekoilua tuki taustoja laulanut naiskvartetti.

Illalla Michael Monroe juhli illalla viisikymppisiään suositumpana kuin koskaan. Qstockin Rantalavan yleisöalue käy heinäkuun lopussa armottoman pieneksi.

Sunnuntai. Kolme vuosikymmentä pauhannut Suicidal Tendencies oli jossain tosikkouden ja komiikan välimaastossa. Mike Muir liikkui kuin Lakersin laitahyökkääjä. Ja hmmh, rumpusoolo punk-keikalla...

Bloc Party oli positiivinen yllätys. Bändi näyttää saaneen rivinsä ruotuun ja tulevalta Four-levyltä soitetut biisit lupaavat hyvää. Livenä Bloc Party soi sopivasti rankemmin kuin levyllä.

Välissä tuli vettä kuin aisaa ja Ruissalo muuttui mutavelliksi. Reggae-legenda Jimmy Cliff lauloi I Can See Clearly Now ja sade väistyi. Cliffin ääni on yhä täynnä soulia.

Loppuillasta Snoop Dogg veti shownsa ja The Mars Volta sekasikiörock oli epäkiitollisessa paikassa mutaisen Rantalavan ohjelmiston päättäjänä.

KAI NEVALA

pahki@kaleva.fi