Mainos
Suvi Puukangas

Pahasti koiriin hurahtanut Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelija kirjoittaa elämästä remmin toisessa päässä. Blogissa tutkitaan niin jokapäiväisiä koiran elämän ihanuuksia kuin vähemmän tunnettuja koiramaailman kamaluuksia.

Kalevan blogit
Blogiarkisto
stats-image
Mainos

Kesäkokemuksia

2.7.2012 10:46 | Suvi Puukangas
Rohkeasti kokeilemalla kaikkea uutta koiran kanssa voi löytää vaikka uuden harrastuksen.

Kahden auton vaihdekeppien nuppien syöminen, hotelliyö, tyynyn jahtaaminen ja vesijuoksu. Siitä on Maurin alkukesä tehty.


Tuiskun ja Maurin kesä on alkanut hirmuisella vilinällä. Huonekalut siirrettiin Torniosta Kokkolaan ja samalla vaihtui oma sisäänkäynti yhteisaulaksi.


Tuiskulle se on edelleen ihmeiden aikaa. Se nuuskuttelee seitsemän koiran talon aulan joka kerta milli milliltä läpi. Mauria hajut ei niinkään haittaa, vaan enemmän huolta aiheuttavat oman oven edestä vilahtelevat koirat. Onneksi sekin on tajunnut, ettei sitä ihan joka kerta tarvitse ovelle rynnätä, vaikka siellä joku kulkisikin.


Mauri pääsi maistamaan myös leirielämää. Vietimme Maurin kanssa Kunkkulankoirakeskuksessa hotelliyön ja kokeilimme uusia lajeja. Sain vinkkejä peltojäljelle ja Mauri pääsi kokeilemaan, miltä tyynyn jahtaaminen ja pureminen tuntui.


Lisäksi kuulin minulle uudesta lajista, rallitokosta. Se näytti hauskalta ja luulenpa, että joskus kokeilemme myös sitä. Agilitykin näytti vauhdikkaalta, mutta voi olla, että Mauri on kokonsa puolesta liian iso siihen hommaan.


Leirin jälkeen Tuisku pääsi viiden vuoden tauon jälkeen verijäljelle. Voi että sitä nautintoa, kun se paineli jäljen perässä metsässä. Olin varma, että se hymyili vielä pitkään.

Juhannuksena Tuiskun viettäessä leppoista lomaa vanhempieni luona, Mauri käpristeli yön auton takakontissa minun ja mieheni kanssa. Se totutteli käyttäytymään ihmisjoukossa ja kiskoi välillä emäntäänsä nurmikolla. (Tähän oli syynä jalkapallon tippuminen parinmetrin päähän varomattomasta omistajasta.)

Kohokohdaksi reissulle tuli Maurin vesijuoksu-hyppy-loikka-tauot. Uskallus ei ihan riittänyt uimiseen, mutta Mauri korvasi sen(kin) kovalla vauhdilla ja pärskimisellä. Sivullisen kannatti varoa.

Uudet asiat väsyttivät molempia koiria. Muuton jälkeen ne nukkuivat melkein kaksi päivää. Leirin jälkeen Mauria sai herätellä aamulla jopa syömään.

Väsymyksen lisäksi huomasin koirieni piristyvän kummasti. Tuisku nautti verijäljestä ja Mauri tyynyn jahtaamisesta. Tylsä tottis saa jäädä vähäksi aikaa. Rohkeasti kokeilemalla kaikkea uutta, voi löytää vaikka uuden harrastuksen, josta molemmat nauttivat. Se voi olla onkiminen lautirinpäässä tai sitten rallitoko.

 Avoimin mielin siis kokeilemaan mihin sinusta ja koirastasi on. Yllätykseksesi se ei aina ole se, mitä olit etukäteen ajatellut.



C 0 V 53


Kommentit

Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Mainos
Takaisin ylös