Hae sivustolta
- Täsmähaku
Blogit
Pahasti koiriin hurahtanut Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelija kirjoittaa elämästä remmin toisessa päässä. Blogissa tutkitaan niin jokapäiväisiä koiran elämän ihanuuksia kuin vähemmän tunnettuja koiramaailman kamaluuksia.
Nyt se on tapahtunut. Pahin mahdollinen. Se, mitä yritin välttää kaikista eniten. Ja nyt en puhu siitä, että Mauri pääsi jälleen kerran salaa tyhjentämään bioroskiksen kahvipuruineen ympäri keittiötä. Ei. Nyt on kyse suuremman luokan mokasta.
Tuiskun kanssa tie pennusta palveluskoirajäljen voittaja-luokkaan ei ole ollut helppo. Uskoin, että tein kaikki virheet, mitä koiran koulutuksessa voi tehdä. Olin päästänyt Tuiskun pomoksi. Sen jälkeen muutuin natsiksi ja komensi komentamistani unohtaen kehua. Taas oltiin muta tasolla. Oikeanlaisen johtajuuden löytäminen oli ja on vaikeaa. Tuisku ei osannut (eikä osaa vieläkään) leikkiä kunnolla kanssani. Silloin päätin, etten tee näitä virheitä seuraavan koirani kanssa.
Mutta tässä sitä ollaan. Peukalo keskellä kämmentä ja sormi suussa. Olihan se varmaan tiedossa, mutta en halunnut nähdä sitä. Kyselin neuvoja salaa, mutten myöntänyt virheitäni. Uskottelin itselleni ja kaikille tekemättömyyttämme, että me Maurin kanssa vain etenemme hitaasti.
Sitten se sanottiin minulle päin naamaa. Se koski, mutta samalla tajusin, kuinka totta se oli. ”Tuo koirahan tekee sulla, mitä se haluaa”. Mauri ei osaa kunnolla tottisliikkeitä, mutta ei myöskään leikkiä. Jäljelläkin se olisi parempi, jos ohjaaja osaisi käyttäytyä. Sen maailma on alkanut (vähän liiankin) vapaalla kasvatuksella.
Joudun opettelemaan kaiken uudestaan. Narua on nyt kiristetty, mutta namit ovat mukana. (Sen verran Tuiskusta opin, ettei kannata jättää palkkaa maksamatta.) Liikkeiden tekniikan opettelu hurahti vauhdilla eteenpäin, kun tajusin, ettei se koira siitä pilalle mene, jos vähän etsin ja kokeilen parasta opetus kikkaa. Päin vastoin, Mauri oikein nautti, kun se joutui miettimään, mitä minä tarkoitan.
Itsellänikin on helpottunut olo. En kanna enää sellaista epäonnistumisen pelkoa harteillani vaan aion tehdä se ihan avoimesti. So what, jos epäonnistun. Ainakin olen yrittänyt.
Olen todella kiitollinen tälle herrasmiehelle, joka palautti minut pelkopilven päältä takaisin maan pinnalle. Tästä lähtien teemme paljon, silläkin uhalla, että mönkään menee.
Ps. Sain myös ohjeita leikkimiseen ja aikarajan. 20. elokuuta pitäisi minun olla leikkikunnossa.
Kommentit
Hyvä, että olette löytäneet yhteisen sävelen Maurin kanssa. Nille pitää olla vaativa mutta myös reilu. Lisäksi omalla kehumisella, siis oikealla kehumisella, saa myös koirassa ihmeitä aikaan, kun se tajuaa, että hei toi tyyppihän on minuun tyytyväinen, mitä voin tehdä lisää. Tsemppiä treeneihin!