| WEBLOG | |
![]() |
|
|
Suuntana Oulu!
Kuka haluaa matkustaa Oulun seudulle? Miksi reissata Pohjois-Pohjanmaalla? Matkailun kokeneet ammattilaiset herättelevät uusia ideoita omista näkökulmistaan. | |
![]() |
Sielun silmin
Seurakunnissa työskentelevät kommentoivat Kalevan uutisjuttujen esiin nostamia kiperiä kysymyksiä. Kirjoittajina esiintyvät vaihtelevasti eri alojen ammattilaiset, alkuvaiheessa Oulun evankelisluterilaisesta seurakunnasta. 10.2.2012 Asuuko suvaitsevaisuus liberalismissa? |
|
Pallolla
Kalevan nuorten kirjoittajien blogissa zoomaillaan Oulun eri ulottuvuuksia. |
![]() |
![]() |
Poppia ikä kaikki
Antti Ervasti Työskentelen Kalevassa uutistoimittajana. Vapaa-aikanani - aina kun pääharrastukseltani, saunomiselta joudan - arvostelen Rytmi-lehteen levyjä, kirjoitan suomenkielisiä poplauluja ja soitan bassoa sekä laulan rockbändissä. |
|
Vasta-Karvonen
Kyösti Karvonen Presidentin vaali panee aina kansalaisten veret kiertämään. Mitä lähemmäksi ratkaisu tulee, sitä kuumemmiksi tunteet käyvät. On hyvä, että suomalaiset syttyvät sentään jostakin. 6.2.2012 Veret seisauttanut vaalivoitto |
![]() |
![]() |
Seesam
Saara Kärki Mitä tekemistä sillä, että on juuri syönyt on sen kanssa, ettei voisi taas syödä? Tämä on blogi rakkaudesta ruokaan ja ruokakulttuuriin. |
|
(H)ikiliikkuja
Lauri Lajunen Ihmisellä on aikaa kaikelle sille, mistä pitää ja mitä haluaa tehdä. |
![]() |
![]() |
Hihnan päästä
Suvi Puukangas Pahasti koiriin hurahtanut Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelija kirjoittaa elämästä remmin toisessa päässä. Blogissa tutkitaan niin jokapäiväisiä koiran elämän ihanuuksia kuin vähemmän tunnettuja koiramaailman kamaluuksia. |
|
Terveisin Namibiasta
Aija Saari Blogin kirjoittaja on oululainen elämäntapareissaaja, nyt opintomatkalla Namibiassa. Aikaisemmin hän kirjoitti blogia Tansaniasta. |
![]() |
![]() |
Ohjaustanko
Heikki Uusitalo Heikki Uusitalo viettää kesät maantiepyörän satulassa tai suuria ympäriajoja telkkarista katsoen. Talvisin hän haaveilee kesästä. |