Uusi Oulu

Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnat yhdistettiin 1.1.2013 uudeksi kunnaksi, Ouluksi.

Vuonna 2014

Oulunsalon ja Kiimingin kunnantalot vailla käyttöä – hallinto ei halua muuttaa reuna-alueille

Oulu 4.11.2014

Tällä hetkellä Oulun kaupunki maksaa yksityisille vuokranantajille vuokria yhteensä lähes kaksi miljoonaa euroa vuodessa, vaikka kaupungilla on omiakin tiloja tyhjillään.

Vuonna 2013

Pakkoliitos uhkaa Ouluakin

Oulu 30.8.2013

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen (kesk.): ”Ohhoh. Kuulostaa aika rajulta.”

"Toivottavasti tämä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta” - katso kuvat musiikkinäytelmästä

Oulu 29.8.2013

Oulun tuomaa -musiikkinäytelmä järjestettiin torstaina Ouluhallissa.

Kuvagalleria

Uuden Oulun kutsuvierastilaisuus Madetojan salilla

Oulu 29.8.2013

Oulun virkamiehet: Seitsemän terveyskeskusta leikkauslistalle

Oulu 16.4.2013

Terveyskeskusten määrä vähenee Oulussa puoleen, jos viranhaltijoiden tiistaina julkistama esitys Oulun uudeksi palvelumalliksi 2020 hyväksytään.

Säästövinkit kaupungille: Katuvalot pois päältä ja kokouspullat pois

Oulu 20.3.2013

Kalevan lukijat kirjoittivat vuorokauden aikana yli 420 kommenttia siitä, mistä Oulun kaupunki voisi säästää.

Oulun luottamushenkilöiden sidonnaisuudet julki

Oulu 1.2.2013

Oulun kaupungin 70 luottamushenkilöstä 51 on ilmoittanut sidonnaisuutensa. Tiedot on julkaistu kaupungin nettisivuilla.

Miten palvelut järjestetään Oulussa?

Oulu 24.1.2013

Oulun kaupunki on esitellyt vaihtoehtoja Oulun palvelujen järjestämiseksi tulevaisuudessa. Pyysimme Kalevan lukijoita kertomaan, mikä heitä askarruttaa uudessa palvelumallissa. Kaupungin asiantuntijat vastaavat.

Kerro meille: Mitä haluat tietää Oulun palvelumallista 2020?

Oulu 16.1.2013

Oulu uudistaa palveluverkkoaan. Virkamiehet julkistivat tiistaina selvityksen, jossa on käyty läpi kaikki kaupungin palvelut.

Terveyskeskukset jäämässä historiaan uudessa Oulussa

Oulu 15.1.2013

Oulun virkamiestyöryhmä julkisti tiistaina kiihkeästi odotetun palveluverkkoselvityksen.

Settlement Big Band tekee kiertueen uuden Oulun juhlavuoden kunniaksi

Kulttuuri 2.1.2013

Oululainen Settlement Big Band tekee kevään aikana konserttikiertueen Haukiputaalle, Oulunsaloon ja Kiiminkiin.

Uuden Oulun ensimmäinen uusi asukas on tyttövauva Jäälistä

Oulu 2.1.2013

Tasan kello 00.49 syntyi uuden Oulun ensimmäinen uusi asukas, potra tyttövauva Jäälistä.

Kuntaliitokset muuttavat kunnantalojen käyttöä

Kotimaa 2.1.2013

Yhä useampi kunta etsii uutta käyttöä entiselle kunnantalolle.

Oulusta tuli suurempi kuin Turku

Oulu 1.1.2013

Suomessa on tänään 16 kuntaa vähemmän kuin viime vuonna. Vuodenvaihteessa tuli voimaan kymmenen kuntaliitosta.

Vuonna 2012

Uutta Oulua juhlittiin näyttävästi Raksilassa - Katso kuvat!

Oulu 31.12.2012

Uusi Oulu ja uusi vuosi ilotulitettiin tervetulleeksi näyttävästi tuhansia ihmisiä koonneessa kansanjuhlassa Oulun Raksilassa.

Kuvagalleria

Uuden Oulun juhlintaa Raksilassa

Oulu 31.12.2012

Hiuksenhieno akkavalta - Viisi faktaa uudesta Oulusta

Oulu 31.12.2012

Keskiyöllä rakettien paukkuessa uuden vuoden kunniaksi Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii yhdistyvät uudeksi Ouluksi. Katso viisi faktaa syntyvästä kunnasta.

Uusi Oulu ei saa unelmastarttia

Pääkirjoitukset 31.12.2012

Uuden Oulun synty oli pohjoisen käytännönläheisyyden voitto. Tulevat vuodet eivät kuitenkaan ole helppoja. Ne voivat vaatia päätöksiä, joissa on kirpeä sivumaku.

Lisää aiheesta Uusi Oulu

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöllä Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä Koillismaalla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saksalaiset 1940 Oulussa

149 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harmittaa ja ketuttaa kun meitä eläkeläisiä syyllistetään!

68-vuotias ei ole vanhus. Mieheni on tuon ikäinen. On kyllä eläkeläinen, mutta menee ja tekee kuin aropupu. Vapaaehtoi... Lue lisää...
Ei ole!

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.4.

Naapurit

19.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut