Syyria

Eilen

Oulussa asuvat syyrialaiset kaipaavat kotimaahan, mutta toivo paluusta haalenee – "Siellä olevista sukulaisista on jatkuva huoli"

Oulu 18.4.

Syyrian konflikti näyttäytyy Oulussa asuville syyrialaisille sekavana. Toiveet kotimaahan paluusta haalenevat sekavuuden lisääntyessä.

Tällä viikolla

Suomalaiset kansanedustajat tapaavat Turkin päättäjiä sotatilanteen kärjistyessä – tavataanko huomenna Erdoğan?

Ulkomaat 16.4.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vierailee parhaillaan Ankarassa. Tiistaina on luvassa poliittisen tason tapaamisia. Suomi aikoo kysyä Turkin näkemyksen Syyrian tilanteesta.

Syyrian jälkipuinti: May parlamentin eteen, Yhdysvalloilta lisää Venäjä-pakotteita

Ulkomaat 16.4.

Viikonlopun aikana maailmalla on sekä kiitetty että kritisoitu Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan yhdessä Syyriaan tekemiä iskuja.

Syyrian ohjusiskut – Macronin toimille kiivasta kritiikkiä Ranskassa

Ulkomaat 16.4.

Ranskassa oikeistopuolueiden edustajat tuomitsevat maan osallisuuden Syyriassa lauantaina tehtyihin ohjusiskuihin.

Valkoinen talo: USA:n linja ei ole muuttunut - Trump haluaa joukot pois Syyriasta mahdollisimman pian

Ulkomaat 16.4.

Yhdysvaltojen tavoitteet Syyriassa eivät ole muuttuneet, sanoo Valkoinen talo.

Tässä kuussa

Analyysi: Trumpilla ei ole Syyria-strategiaa eikä hänen ole helppo koota tukijoita uusiin sotatoimiin – ja vastapuoli tietää sen

Ulkomaat 15.4.

Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan iskut Syyriaan eivät todennäköisesti muuta sisällissodan asetelmia millään tavoin, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Maria Annala.

Video

Satelliittikuvat paljastavat ohjusiskun kohteille aiheutuneet tuhot

Ulkomaat 15.4.

Syyrian televisio on väittänyt, että esimerkiksi tukikohta Homsissa ei kärsinyt mittavia vahinkoja. Satelliittikuvat väittävät muuta.

Länsivaltojen iskut Syyriaan jakoivat mielipiteitä – näin niitä kommentoitiin sosiaalisessa mediassa

Ulkomaat 14.4.

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska iskivät Syyriaan varhain lauantai-aamuna.

Presidentti Niinistö Ylelle: Isku oli rangaistusluonteinen ja ennakkovaroitus

Ulkomaat 14.4.

Yhdysvaltojen ja liittolaisten yöllinen isku Syyriaan oli selvästi rangaistusluonteinen ja ennakkovaroitus, arvioi presidentti Sauli Niinistö Ylelle.

Asiantuntija Lännen Medialle Syyrian ilmaiskuista: Kirurgisen tarkkoja, lentokoneiden käyttö pieni yllätys

Ulkomaat 14.4.

Strategian pääopettaja, komentaja Jaakko Jäntti Maanpuolustuskorkeakoulusta pitää länsimaiden tekemän iskun mittakaavaa ja toteutustapaa pääosin odotusten mukaisena.

Kommentti: Länsimaiden iskut Syyriaan rajattu tiukasti kemiallisten aseiden kohteisiin – Venäjän asepelote pelasti taas Assadin

Ulkomaat 14.4.

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska löysivät tiensä perinteiseen länsiliittoumaan, ja presidentti Trump malttoi mieltään. Venäjä puolestaan ottaa kaiken propagandahyödyn hyökkäyksestä, kirjoittaa Lännen Median päätoimittaja Matti Posio.

Analyysi: Syyrian sopassa on monta hämmentäjää – Yhdysvallat liittolaisineen iski kolmeen kohteeseen

Ulkomaat 14.4.

Syyrian sekavassa tilanteessa on monta peluria ja intressiä. Venäjä ja Iran pönkittävät presidentti Assadia.

Venäjä haluaa YK:n turvallisuusneuvoston Syyria-kokoukseen perjantaina

Ulkomaat 12.4.

Venäjä haluaa YK:n turvallisuusneuvoston koolle käsittelemään Syyrian tilannetta perjantaina.

Kemiallisten aseiden valvojat pääsevät Syyriaan - Venäjä haluaa turvallisuusneuvoston koolle perjantaiksi

Ulkomaat 12.4.

Venäjä haluaa YK:n turvallisuusneuvoston jälleen koolle käsittelemään Syyrian tilannetta perjantaina.

Puolustusministeri Niinistö: Diplomatia on Syyrian tilanteen purkamisen ensisijainen keino

Kotimaa 12.4.

Trumpin puheet ohjusiskuista täytyy puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan ottaa vakavasti.

Syyrian sopassa on monta hämmentäjää: Venäjä ja Iran pönkittävät presidentti Assadia – vallanvaihtoa haluavat Yhdysvallat ja Turkki

Ulkomaat 12.4.

Venäjä ja Iran pönkittävät presidentti Assadia. Vallanvaihtoa haluavat Yhdysvallat ja Turkki, jotka kuitenkin ovat napit vastakkain kurdien tukemisessa.

Maaliskuussa

Itä-Ghoutasta poistunut yli 36 000 siviiliä ja taistelijaa - kapinalliset kiistävät sovun löytymisen

Ulkomaat 30.3.

Syyrian Itä-Ghoutaa hallussaan pitävä ryhmittymä Jaish al-Islam kiisti perjantaina tiedon, jonka mukaan Douman kaupungista vetäytymisestä olisi päästy sopuun.

Valonpilkahdus synkässä Syyriassa: Joitakin haavoittuneita on saatu evakuoitua – kapinallisten murskaaminen jatkuu silti julmana

Ulkomaat 13.3.

Syyrian itäisessä Ghoutassa on käyty verisiä taisteluita vuoden alusta lähtien. Presidentti Bashar al-Assad ei suostu luovuttamaan ilman voittoa, eivätkä kapinalliset aio antautua.

Lisää aiheesta Syyria

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöllä Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä Koillismaalla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saksalaiset 1940 Oulussa

149 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harmittaa ja ketuttaa kun meitä eläkeläisiä syyllistetään!

68-vuotias ei ole vanhus. Mieheni on tuon ikäinen. On kyllä eläkeläinen, mutta menee ja tekee kuin aropupu. Vapaaehtoi... Lue lisää...
Ei ole!

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.4.

Naapurit

19.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut