Riisuttuna-tanssiesitys

Oulun musiikkijuhlien Riisuttuna-tanssiesitys on herättnyt keskustelua jo ennen ensi-iltaa.

Vuonna 2014

Housut nyt kokonaan pois

Kotimaa 1.4.2014

Oulun kaupunginteatteri on päättänyt järjestää toukokuussa alastonesityksiä myös Mikko Koukin ohjaamasta Housut pois -musikaalista.

Riisuttuna-esitystä vastaan osoitettiin mieltä kaupunginteatterilla - alaston näytös tänään

Kulttuuri 15.3.2014

Riisuttuna-tanssiesityksen ensi-ilta poiki mielenilmauksen Oulun kaupunginteatterilla perjantai-iltana.

Naturisti: Vaatteettomuus helpottaa itsen ja muiden hyväksymistä

Kotimaa 23.2.2014

Mikä on naturismin idea, Luonnonmukaiset ry:n varapuheenjohtaja Osmo Heinonen?

Idea alastomaan esitykseen tuli naturisteilta

Kulttuuri 19.2.2014

Luonnonmukaiset ry:n oululaisjäsen vahvistaa, että idea yleisölle alastomasta esityksestä on tullut heiltä.

Yleisölle alaston esitys toteutettiin naturistien pyynnöstä

Kulttuuri 13.2.2014

Oulun Tanssin Keskus JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist sanoo, että Riisuttuna-tanssiesityksen yleisölle alaston esitys on toteutettu Oulun alueen naturistien pyynnöstä.

Riisuttuna-teokselle 16 vuoden ikäsuositus

Kulttuuri 12.2.2014

Kohua herättäneelle Riisuttuna-tanssiteoksen alastonesitykselle on asetettu ikäsuositus.

Ojalehdon esitys tuen eväämisestä ei saa kannatusta

Kulttuuri 12.2.2014

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenet suhtautuvat penseästi puheenjohtaja Matias Ojalehdon esitykseen Oulun musiikkijuhlien seuraavan kauden tuen leikkaamista.

Mainos
Mainos

Ojalehdolta kova ukaasi alastomalle esitykselle: Ikäraja tai tuki pois

Kulttuuri 11.2.2014

Jos Oulun musiikkijuhlien Riisuttuna-tanssiesitykseen ei tule vähintään 16 vuoden ikärajaa, aikoo sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Matias Ojalehto (kesk.) esittää tuen leikkaamista Oulun musiikkijuhlien seuraavalta kaudelta.

Ei alastomia lapsia teatterin katsomoon

Pääkirjoitukset 8.2.2014

Oulun tulevien musiikkijuhlien puhutuin esitys jo etukäteen on Satu Tuomiston tanssiteos Riisuttuna.

Professori: Oulun alaston tanssiesitys rikkoo lakia

Kulttuuri 6.2.2014

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan Oulun kaupunginteatterin tanssiesitys Riisuttuna rikkoo lakia, koska siihen osallistumiseen ei ole ikärajaa.

Oulun kokonaan alastomassa tanssiesityksessä pefletit kuuluvat pääsylipun hintaan

Kulttuuri 4.2.2014

Erikoisesityksen nakuiluetikettiä on nyt tarkennettu, koska monet käytännön seikat ovat herättäneet kysymyksiä.

Musiikkijuhlien tanssiesityksessä yleisö voi olla alasti

Kulttuuri 15.1.2014

Oulun musiikkijuhlien Riisuttuna-tanssiesityksessä myös yleisö voi olla alasti.

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

149 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

Minä en ole Paavolla sen enempiä vouhkannut ja aioinkin äänestää häntä kaikessa hiljaisuudessa, mutta kun otit asian/asi... Lue lisää...
vouhkaampa minäkin, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

22.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut