Oulun matkakeskus

Vuonna 2016

Kilpailutyöt julkaistiin - Oulun asemakeskuksesta viisi huikeaa visiota

Oulu 6.10.2016

Oulun asemakeskuksen kilpailutyöt ovat valmistuneet. Palkintoraadin arvioitavana on nyt suunnitelmat viideltä mukaan kutsulta arkkitehtitoimistolta ja heidän työryhmältään.

Matkakeskuskaava hyväksyttiin ilman tietoa matkakeskuksesta

Oulu 2.2.2016

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Oulun asemanseudun eli matkakeskuksen uusitun asemakaavan.

Aseman seudun ilme uusiksi

Pääkirjoitukset 22.1.2016

Oulun kaupungin ydinkeskustaan läheisesti liittyvä aseman seutu kokee melkoisen kasvojen kohotuksen lähitulevaisuudessa. Arkkitehtikilpailun avulla etsitään ratkaisua saada nyt varsin sekavalta näyttävä alue arvoiseensa käyttöön.

Vuonna 2015

Matkakeskuksen tulo venyy ensi vuosikymmenelle

Oulu 11.8.2015

Oulun uuden rautatieaseman eli matkakeskuksen rakentaminen lykkääntyy ensi vuosikymmenelle vähintäänkin vuoteen 2021.

Oulu saattaa tarvita pöljyyden museon

Kolumnit 23.1.2015

Talvisodan 75-vuotista muistoa voi kunnioittaa hakemalla autenttista tunnelmaa Oulun Rautatienkadulta asematunnelin kupeesta.

Vuonna 2014

Oulun asemalle on tulossa 265 asuntoa

Oulu 26.11.2014

Oulun matkakeskus muuttui suunnittelupöydällä liike- ja toimistorakennusten alueesta sinkkulähiöksi.

Aseman seutu kaipaa rohkeaa arkkitehtuuria

Pääkirjoitukset 21.10.2014

Oulun aseman seudun laaja-alainen kehittäminen on nytkähtämässä liikkeelle, kun Raksilan puolen suunnittelu alkaa arkkitehtikilpailulla ensi vuonna.

Mainos
Mainos

Raksilan puoli menee uusiksi - laatu ja lennokkuus tavoitteina

Oulu 20.10.2014

Oulun aseman seudulla käydään seuraavaksi Raksilan puolen suunnittelun kimppuun.

Miksei Oulun matkakeskuksesta kilpailla?

Kulttuuri 10.3.2014

Asiantuntijat ovat harmitelleet, ettei Oulun matkakeskuksesta järjestetty kymmenen vuotta sitten avointa arkkitehtuurikilpailua.

Vuonna 2013

Kivikukkoa puretaan maanantaina ja tiistaina - katso kuvia

Oulu 10.6.2013

Oulun asemalla sijaitsevaa Kivikukkoa alettiin tänään purkaa kivi kerrallaan. Purkutyöt jatkuvat tiistaina.

Matkakeskuksen päärahoittaja vetäytyi, vaatekaupat edelleen sitoutuneita

Oulu 3.1.2013

Lemminkäinen Talo Oy:n aluejohtaja Marko Palosen mukaan VR ja vaatekaupat ovat edelleen mukana matkakeskuksessa.

Vuonna 2012

Matkakeskus näyttää lupaavasti vihreää

Pääkirjoitukset 25.11.2012

Oulun keskustan kortteleiden rakentaminen on pääsemässä vauhtiin jo lähiaikoina.

Lemminkäinen julkaisi matkakeskuksen ensimmäiset liikkeet

Oulu 23.11.2012

Oulun matkakeskuksena puhuteltu hanke on saanut myös nimen, Kauppakeskus Asema.

Arktista arkkitehtuuria

Kolumnit 19.9.2012

Joulukuun alussa Arktikum-talo Rovaniemellä täyttää 20 vuotta.

Matkakeskus etsii asukkaita

Oulu 29.2.2012

Pitkään vireillä ollut Oulun matkakeskushanke on nytkähtämässä käyntiin.

Vuonna 2011

Matkakeskuksen aikataulu vielä auki

Oulu 14.10.2011

Ouluun pitkään suunnitellun matkakeskuksen rakentamisen aloitus on vieläkin auki. Matkakeskus etenee kuitenkin taloustilanteesta huolimatta. Kaupungilla on valmiudet omalta osaltaan kunnossa, kunhan keskuksen rakentava Lemminkäinen Talo Oy saa hankkeen aloitettua.

Raksilan portilla odotellaan

Oulu 5.7.2011

Oulun linja-autoaseman seutu elää tällä hetkellä odottavaa vaihetta. Keskustan kehittämisessä huomio on ollut pääasiassa torilla, kallioparkissa ja radan toisella puolella matkakeskuksessa.

Matkakeskuksesta vauhtia keskustan rakentamiselle

Pääkirjoitukset 1.7.2011

Paljon kiistoja aiheuttaneen Oulun matkakeskuksen rakentaminen voi alkaa. Ainakaan luvista se ei ole kiinni. Kaupungin rakennuslautakunta myönsi rakennusliikkeelle luvan töiden käynnistämiseen ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona.

Lisää aiheesta Oulun matkakeskus

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Lapin itäosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua, Rovaniemi ja Kittilä lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lopettakaa jo Väyrysen kannattajat

255 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Voi voi Sipilä

tullessaan, että hän eroaa, jos homma ei toimi. Sipilällä on mennyt homma lukemattoman monta kertaa pieleen eron edestä.... Lue lisää...
Sipilä lupasi päämin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

23.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut