Museojohtajan valinta

Oulun museo- ja tiedekeskuksen johtajan valinta on ollut polveileva prosessi.

Vuonna 2017

Muhoksen perhekotisurmajutulle ei valituslupaa – pitkät vankeustuomiot jäivät voimaan

Kotimaa 7.11.2017

Muhoksen perhekotisurmaa ei käsitellä Korkeimmassa oikeudessa. KKO on tänään päättänyt, ettei se myönnä juttuun valituslupaa.

Vuonna 2016

Toinen Muhoksen perhekotisurmasta tuomittu veti valituksensa pois hovista

Kotimaa 30.12.2016

Muhoksen perhekotisurmasta tuomittu mies on vetänyt valituksensa pois hovioikeudesta. Näin ollen Oulun käräjäoikeuden antama 12 vuoden vankeustuomio pysyy voimassa.

Vuonna 2013

Härö Museo- ja tiedekeskuksen johtoon

Kulttuuri 17.4.2013

Oulun Tietomaan johtaja Jonna-Marleena Härö on valittu viranhaltijapäätöksellä Museo- ja tiedekeskuksen johtajaksi.

Yhden hengen apurahataisto

Kulttuuri 13.2.2013

Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta jatkodelegoi käytännön päätöksentekoa virkamiehille.

Ministeriö: Museo- ja tiedekeskuksen johtajaksi ei voi pätevöityä jälkikäteen

Kulttuuri 1.2.2013

Opetus- ja kulttuuriministeriön esittelijä antoi kaupungille väärää tietoa pätevyysvaatimuksista.

Tiedekeskus sai 21 hakemusta johtajaksi

Kulttuuri 29.1.2013

Oulun museo- ja tiedekeskuksen johtajan viran hakuaika päättyi maanantaina. Määräaikaan mennessä saapui 21 hakemusta.

Museo- ja tiedekeskuksen johtajan ulkoinen haku alkoi

Oulu 13.1.2013

Oulun kaupunki tiedotti sunnuntaina nettisivuillaan, että Ouluun ensi vuonna perustettavan museo- ja tiedekeskuksen johtajan virka avattiin ulkoiseen hakuun.

Vuonna 2012

Pari kysymystä: Miten museo- ja tiedekeskuksen johtajan valintaprosessi etenee?

Kulttuuri 15.12.2012

Ouluun ensi vuonna perustettavan museo- ja tiedekeskuksen johtajan viran valintaprosessista on pitkän pallottelun jälkeen saatu äänestyspäätös.

Museo- ja tiedekeskuksen johtajan virka julkiseen hakuun

Oulu 27.9.2012

Kulttuurilautakunta ehdottaa, että museo- ja tiedekeskuksen johtajan virka laitetaan julkiseen hakuun.

Pari kysymystä: Pantiinko suut suppuun?

Kulttuuri 18.9.2012

Oulun kaupunginhallitus päätti keväällä, että uudelle Museo- ja tiedekeskukselle etsitään johtaja sisäisesti.

Museopomon valinta poistettiin käsittelylistalta

Kulttuuri 20.6.2012

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä poisti museo- ja tiedekeskuksen johtajan valinnan kulttuurilautakunnan keskiviikon kokouksen listalta.

Härö halutaan museopomoksi

Kulttuuri 20.6.2012

Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä esittää diplomi-insinööri Jonna-Marleena Härön (36) valitsemista Oulun museo- ja tiedekeskuksen johtajan virkaan.

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöllä Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä Koillismaalla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Saksalaiset 1940 Oulussa

149 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harmittaa ja ketuttaa kun meitä eläkeläisiä syyllistetään!

68-vuotias ei ole vanhus. Mieheni on tuon ikäinen. On kyllä eläkeläinen, mutta menee ja tekee kuin aropupu. Vapaaehtoi... Lue lisää...
Ei ole!

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.4.

Naapurit

19.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut