Kehysriihi

Hallituksen kehysriihiratkaisu.

Vuonna 2013

MTV3: Kansalaisilta karu arvio hallituksen päätöksentekokyvystä

Kotimaa 14.4.2013

MTV3:n tekemässä kyselyssä kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut päätöksenteossaan huonosti.

EK: Osinkoverojärjestelmän rakenne pettymys

Politiikka 4.4.2013

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan uuden osinkoverojärjestelmän rakenne on pettymys.

Urpilainen ja Arhinmäki tyytyväisiä muokattuun osinkoveroon

Kotimaa 4.4.2013

Uudistettu osinkoveromalli syntyi hallituksessa pusertamisen tuloksena. Katainen myönsi valuvian ensimmäisessä ehdotuksessa.

Hallitus korjasi osinkoveropäätöstä

Kotimaa 4.4.2013

Hallitus on sopinut muutoksista osinkoveropäätökseensä.

Vapaavuori myöntää: Osinkoveropäätökseen voi tulla hienosäätöä

Kotimaa 4.4.2013

Vapaavuori on aiemmin tyrmännyt muutosvaatimukset.

Keskustan Sipilä: Hyvin lobattu

Kotimaa 4.4.2013

Oppositiopuolue keskusta vaatii, että suurten osinkojen veroalesta luovutaan.

Arhinmäki Ylellä: Osinkoveropäätöstä pitää muuttaa

Kotimaa 3.4.2013

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) vakuutti keskiviikkona Ylen A-studiossa Vasemmistoliiton olevan hallituksessa muuttamassa politiikkaa.

Keskustan Tiilikainen: Epäily jäi hallituksen ylle

Kotimaa 3.4.2013

Oppositiopuolue keskusta jatkaa hallituksen hiillostamista kehysriihen osinkoveropäätöksen vuoksi.

Kokoomus ja SDP kiistävät HS:n tiedon laskelmista

Kotimaa 3.4.2013

Kokoomuksesta ja SDP:stä kiistetään Helsingin Sanomien tieto, jonka mukaan hallitus olisi tehnyt osinkoveropäätöksensä elinkeinoelämän taustajärjestöiltä saatujen laskelmien pohjalta.

HS: Professori pitää osinkopäätöstä poikkeuksellisena

Kotimaa 3.4.2013

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari pitää poikkeuksellisena, jos hallitus on tehnyt osinkoveropäätökset lobbareiden laskelmien perusteella.

Katainen osinkoverouudistuksesta: Nyt jäitä hattuun

Kotimaa 2.4.2013

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kehottaa panemaan osinkoverouudistuskeskustelussa jäitä hattuun.

Vasemmistoliitto ei ole heti eroamassa hallituksesta

Kotimaa 28.3.2013

Vasemmistoliitto ei ole suin päin lähdössä hallituksesta, vaikka kohuttu osinkoverouudistus ei puoluetta miellytäkään.

SAK:n Tukiainen: EK tiesi ennalta yhteisöveron alentamisen

Kotimaa 23.3.2013

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen väittää, että Elinkeinoelämän keskusliitto tiesi ennalta yhteisöveron 4,5 prosenttiyksikön alentamisen.

Katainen myöntää kehysriihiviestinnän epäonnistumisen

Kotimaa 22.3.2013

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) myöntää, että hallituksen viestintä eilisen kehysriihen jälkeen ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuluttajien sähkölasku kallistuu

Kotimaa 21.3.2013

Kuluttajien sähkölasku nousee ensi vuodesta alkaen, kun hallituksen sähköveron nosto tulee voimaan.

Alkoholi kallistuu taas ensi vuonna

Kotimaa 21.3.2013

Alkoholijuomat kallistuvat jälleen ensi vuoden alussa. Hallitus on päättänyt asiasta kehysriihessään.

Panimoliitto: Viron viinaralli kiihtyy

Kotimaa 21.3.2013

Panimoliitto pitää hallituksen päätöstä nostaa alkoholiveroa kohtuuttomana.

Oppositio löysi heti vikaa hallituksen päätöksistä

Kotimaa 21.3.2013

Oppositiopuolueet ovat löytäneet heti moittimista hallituksen kehysriihen päätöksistä.

Lisää aiheesta Kehysriihi

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa lounaistuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa iltapäivällä runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa voi sataa yöllä ja aamulla rankasti, yli 20 mm tunnissa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

299 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Toisinaan sitä on vaikea uskoa lajitovereidensa ajattelukyvyn olemassaoloon. Siitä on kammottavan vähän merkkejä maailma... Lue lisää...
aery

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

21.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut