Kalevan vanhat kuvat

Kalevan kuva-arkistoista löytyy aarteita, joista koostamme kuvagallerioita.

Tässä kuussa

Kuvagalleria

Aluksi Oulun lentokentälle vei soratie – vuosiin on mahtunut juhlahetkiä, armeijan kalustoa ja lentokonekaappaus

Kotimaa 25.6.

Oulun lentoasema hiljenee maanantaina reiluksi kuukaudeksi remontin vuoksi. Kokosimme kuvagallerian lentokentän aiemmilta vuosikymmeniltä.

Kuvagalleria

1960-luvulla Nallikarin leirintäalueella asusti yli tuhatkin matkailijaa teltoissa yhden yön aikana

Pohjois-Suomi 11.6.

Kalevan vanhat kuvat näyttävät, millaista oli lomanvietto leirintäalueilla telttaillen. Oulun Nallikari on ollut suosittu paikka vuosikymmenien ajan.

Kuvagalleria

90-luvulla nuoret juhlivat koulun loppumista Oulussa, vaikka keli oli kolea ja Suomi lamassa

Oulu 4.6.

Kolea sää ei hetkahduttanut nuorten juhlintaa koulujen loputtua Oulussa vuonna 1993. Lama-Suomi kaikkine masennuksineen, oman rahan puute ja kesän tuleva työttömyys eivät pystyneet hyydyttämään nuorten lomahymyä.

Toukokuussa

Kuvagalleria

Tulta päin - salskeat palomiehet työn touhussa 1930-luvun Oulussa

Oulu 28.5.

Oulun Vapaaehtoinen Palokunta ry:n eli Oulun VPK:n nuoriso-osasto juhlii 100-vuotista taivaltaan tänä vuonna. Kalevan vanhojen kuvien kautta pääsee tutustumaan VPK:n ja vakinaisen palokunnan työhön vuosikymmeniä sitten Oulussa.

Kuvagalleria

Muhoksen kylänraitti vuosia sitten - hurja riippusilta, vyöryvät rantapenkereet ja mahtitaloja

Oulu 21.5.

Kalevan vanhat kuvat vievät Muhokselle, jonne vedettiin puhelinlinjaa 1930-luvun lopussa. Oulun ja Muhoksen välinen maantie on ollut korjauksen alla useaan otteeseen.

Kuvagalleria

Oululaisessa kukkakaupassa riitti vipinää - ihanat äidit vanhoissa kuvissa

Oulu 14.5.

Kalevan vanhoista kuvista voi katsella, miltä äidit näyttivät vuosikymmeniä sitten. Yhteistä tälle ajalle on se, että äitejä haluttiin muistaa kukkasin.

Kuvagalleria

Kempele vanhoissa kuvissa - vehmas puutarhurikoulu, oma hyppyrimäki ja nostalginen ostoskeskus

Oulu 7.5.

Kalevan vanhat kuvat Kempeleestä näyttävät menneen maailman elämää.

Mainos
Mainos

Huhtikuussa

Kuvagalleria

Vanhat baarit ja pubit pohjoisessa - tunnelmakuvat kertovat rentoutumispaikoista vuosia sitten

Oulu 30.4.

Kalevan vanhat kuvat vievät katsomaan kylien baareja Pohjois-Suomessa. Mukana on myös tunnelmapaloja oululaispubeista ja -baareista.

Kuvagalleria

Arvokkaita presidenttivieraita Oulussa vanhoissa kuvissa - vastassa oli koko kaupunki

Oulu 9.4.

Kalevan vanhat kuvat näyttävät menneen maailman loistetta, kuinka presidentit P. E. Svinhufvud ja Kyösti Kallio vierailivat Oulussa 1930-luvulla.

Kuvagalleria

Vilkas saari Oulun ytimessä - Raatissa on urheiltu ja vietetty monenlaista juhlaa

Oulu 2.4.

Raatinsaari on noussut tapetille uusien asuinrakennusten kaavailujen vuoksi. Kalevan vanhat kuvat näyttävät Raatin värikkään historian.

Maaliskuussa

Kuvagalleria

Oulun Linnanmaa rakentui vaihe vaiheelta - Kasvitieteellisen puutarhan ja eläinmuseon alkuaikoja

Oulu 26.3.

Oulun yliopiston monelle tutun eläinmuseon vuokrasopimus päättyy tammikuussa 2018 ja museon kokoelmat siirtyvät muualle. Kalevan vanhat kuvat näyttävät ajan, jolloin eläinmuseo kiilteli uutuuttaan.

Kuvagalleria

Sulkemiskohu sai muistelemaan: Miltä Oulun Isokatu näyttikään muutama vuosi sitten?

Oulu 19.3.

Näin tasa-arvon päivänä Kalevan vanhat kuvat kertaavat, millainen Oulun Isokatu oli muutamia vuosia sitten.

Kuvagalleria

Vanhat kuvat: Jäällä liikkuivat niin Hailuodon ensimmäiset leikkuupuimurit kuin maratonluistelijatkin

Pohjois-Suomi 12.3.

Merenjäällä on liikuttu pohjoisessa niin poroilla, hevosilla kuin monenlaisilla koneillakin.

Kuvagalleria

Vanhat moottorikelkat ovat olleet monessa mukana - talvikalalla, rajavalvonnassa ja kisailussa

Pohjois-Suomi 5.3.

Kalevan vanhoissa kuvissa keskitytään moottorikelkkoihin, jotka ovat olleet pohjoisessa apuna niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Helmikuussa

Kuvagalleria

Myllytullissa rakennettiin innolla 90-luvulla - uudenkarhea asuinalue nousi kruununmakasiinin ympäristöön

Oulu 12.2.

Oulun Myllytullin asuintalot on rakennettu vanhalle teollisuusalueelle. Alue haluttiin osaksi kaupungin keskustaa, kun teollisuuslaitokset lakastuivat.

Kuvagalleria

"Yes we can", huusivat Barack ja Michelle Obama teekkareiden laskiaismäessä vuosia sitten

Oulu 28.2.

Teekkareiden laskiaismäessä Raksilassa on laskettu monenmoisilla vempaimilla vuosien varrella ja otettu kantaa ajankohtaisiin asioihin.

Vuonna 2016

Kuvagalleria

Vanhoissa kuvissa avautuu erilainen Tuira - sorakatuja, puutaloja ja vanhoja siltoja

Oulu 27.8.2016

Tuiran kaupunginosa on kiinteä osa Oulun kaupunkia. Vuosikymmenten varrella Tuira on kasvanut ja kehittynyt kaupungin keskustan kyljessä.

Vuonna 2013

Kuvagalleria

Oulun lentokone kaapattiin vuonna 1978

Oulu 17.1.2013

Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus sai alkunsa Oulusta syksyllä 1978. Oululainen Aarno Lamminparras kaappasi aseella uhaten Oulusta Helsinkiin matkalla olleen Finnairin Super Caravellen. Kaappauksen lunnaiksi Lamminparras vaati Finnairilta 675 000 markkaa. Kone lensi Suomen ja Euroopan ilmatilassa yli 12 tuntia ennen tilanteen laukeamista. Poliisi pidätti Lamminpartaan. Tuomioksi tuli seitsemän vuotta ja yksi kuukausi vankeutta, josta Lamminparras kärsi ensikertalaisena puolet. Kaappaajan katsottiin toimineen täyttä ymmärrystä vailla. Lunnasrahat saatiin takaisin.

Lisää aiheesta Kalevan vanhat kuvat

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Uusi alkoholilaki lisää juomista?

118 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Palvelusetelit tukemaan eläkeläisten hyvinvointia

Y selittää asian väärin ja unohtaa että eläkemaksuja kerätään kokoajan ja eläkekassan voitot sen kun kasvaa. Eläkevastu... Lue lisää...
Vai onko

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

28.6.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut