Hiihdon MM-kilpailut 2015

Hiihdon MM-kilpailut järjestetään Falunissa 18.2-1.3. 2015.

Vuonna 2015

HS: Iivo Niskasta ei rangaista juomatölkkijupakasta

Urheilu 7.4.2015

Suomen hiihtoliitto ei anna rangaistusta Iivo Niskaselle Falunin MM-kisojen juomatölkkijupakasta, kertoo Helsingin Sanomat.

Norjan hiihdon kultapoikaa odottaa jalkapantarangaistus

Urheilu 1.3.2015

Petter Northug sai viime syksynä 50 vuorokauden vankeusrangaistuksen humalassa ajetusta kolarista.

Presidentti Niinistö hiihti "Törkeän pahoinpitelyn mäen"

Urheilu 1.3.2015

Presidentti Sauli Niinistö otti sunnuntaina tuntumaa Falunin MM-latuihin.- Silloin aamupäivän aikana oli vielä mukavammat kelit, presidentti kertoi...

Heikkinen antoi kaikkensa päätöskisassa - tuupertui maahan media-alueella

Urheilu 1.3.2015

Matti Heikkinen tuupertui maahan media-alueella Falunin MM-kisoissa sunnuntaina.

Northug survoi hurjan loppukirin ja voitti kuninkuusmatkan

Urheilu 1.3.2015

Norjan Petter Northug voitti 50 kilometrin perinteisen kisan Falunin MM-kisojen päätöspäivänä.

Hakola pääsee varamiehenä MM-Falunin päätösmatkalle

Urheilu 1.3.2015

Vielä eilen alkuillasta hiihtäjä Ristomatti Hakola oli varamiehen roolissa Falunin MM-hiihtojen 50 kilometrille.

Suomi oli joukkuemäessä 9:s, Norja voitti

Urheilu 28.2.2015

Norja on voittanut joukkuemäessä kultaa hiihdon MM-kisoissa Falunissa.

Johaug kiitti isoisäänsä hiihto-opista - "Nautin ylämäistä"

Urheilu 28.2.2015

Norjalaishiihtäjä Therese Johaug saa kiittää isoisänsä opetuksia, kun hän on noussut naishiihdon eliittiin.

Härtull ja Herola pinnistivät neljänneksi yhdistetyn parisprintissä

Urheilu 28.2.2015

Jim Härtull ja Ilkka Herola ovat sijoittuneet neljänneksi MM-hiihdoissa yhdistetyn parisprintissä Falunissa.

Naisten 30 kilometristä tuli Johaugin ylivoimainen näytös, Niskanen neljäs

Urheilu 28.2.2015

Kerttu Niskanen on sijoittunut Falunin MM-hiihdoissa 30 kilometrillä neljänneksi.

Suomalaiset onnistuivat yhdistetyn parisprintin mäkiosuudella

Urheilu 28.2.2015

Jim Härtull ja Ilkka Herola starttaavat kuudentena yhdistetyn parisprintin hiihto-osuudelle Falunin MM-kisoissa.

Mieshiihtäjät valittiin MM-Falunin päätöslajiin

Urheilu 28.2.2015

Iivo Niskanen, Sami Jauhojärvi, Matti Heikkinen ja Lari Lehtonen edustavat Suomea Falunin MM-kisojen päätöslajissa 50 kilometrin hiihdossa.

Kerttu Niskanen uskoo vauhdinpitoon Falunin päämatkallaan

Urheilu 28.2.2015

Hiihtäjä Kerttu Niskanen on joutunut odottamaan päämatkaansa Falunin MM-hiihtojen viimeistä edelliseen päivään asti.

Asikainen ja Larinto mukaan joukkuemäkeen - Harri Olli jäi sivuun

Urheilu 27.2.2015

Janne Ahonen, Jarkko Määttä, Lauri Asikainen ja Ville Larinto muodostavat Suomen miehistön Falunin MM-hiihtojen joukkuemäessä.

Heikkisen suksiongelma on mysteeri - "Äärimmäisen turhauttavaa"

Urheilu 27.2.2015

Mikä siinä on, että saman suksifirman välineillä kaksi ranskalaista juhlii viestin MM-pronssia, mutta Matti Heikkiselle niitä ei saada toimimaan?

Norja vei miesten viestikullan - Suomi putosi kahdeksanneksi

Urheilu 27.2.2015

Norja on voittanut ankkurinsa Petter Northugin johdolla 4x10 kilometrin viestin Falunin MM-kisoissa.

Roposen hiihtoura jatkuu ensi kaudella

Urheilu 27.2.2015

Oulun Hiihtoseuran Riitta-Liisa Roposen ei tarvitse puntaroida keväällä, jatkaako hän hiihtouraansa vai ei.

Miesten hiihtoviesti Falunin ainoa laji tänään

Urheilu 27.2.2015

Maastohiihdon miesten 4x10 kilometrin viesti on ainoa kilpailulaji tänään Falunin MM-kisoissa.

Harri Olli ei jaksanut

Urheilu 26.2.2015

Jarkko Määttä ponnisti Janne Ahosen seuraksi toiselle kierrokselle Falunin MM-kilpailujen suurmäen toiselle kierrokselle.

Viestimitali varmisti päävalmentajan ja huollon uskottavuuden

Urheilu 26.2.2015

Naisten viestimitali sai maastohiihdon päävalmentajan Reijo Jylhän huoahtamaan helpotuksesta Falunissa.

Niskanen vastasi tölkkikohuun paperipussiin verhotulla tölkillä

Urheilu 26.2.2015

Iivo Niskanen ei malttanut olla sohaisematta ampiaispesään, kun hän marssi tänään aamulla Suomen miesten viestijoukkueen ennakkoinfoon.

Hiihtäjät valittu miesten MM-viestiin

Urheilu 26.2.2015

Miesten 4x10 kilometrin MM-viestin kokoonpano on valittu.

Suomella mitalisauma Falunin naisten viestissä

Urheilu 26.2.2015

Suomen naisten viestijoukkue taistelee tänään mitalista Falunin MM-kisoissa.

Päävalmentaja kaipasi uusia ajatuksia, huolto arvioi olevansa kilpailukyinen

Urheilu 25.2.2015

Yksikään suomalainen mieshiihtäjä ei keskiviikkona syyttänyt suksiaan siitä, että ero kärkeen kasvoi parin minuutin tuntumaan.

Ruotsi juhli miesten 15 kilometrillä, suomalaisten kisasta tuli pannukakku

Urheilu 25.2.2015

Ruotsin Johan Olsson voitti kotiyleisön riemuksi vapaan hiihtotavan maailmanmestaruuden 15 kilometrillä Falunissa.

Norja ja Ruotsi leikkivät kuurupiiloa Falunissa

Urheilu 25.2.2015

Ruotsin ja Norjan valmennusjohto pihtaili naisten viestivalintoja viime tinkaan keskiviikkona.

Saarinen avaa viestin, Pärmäkoski ankkurina - joukkue valittiin suljetulla lippuäänestyksellä

Urheilu 25.2.2015

Suomen naisten viestijoukkue julkistettiin tiistaina aamupäivällä.

Lääkekuurista huolimatta Harri Olli lähtee suurmäkeen

Urheilu 25.2.2015

Harri Olli lähtee antibioottikuurista huolimatta suurmäen karsintaan Falunin MM-kilpailuissa tänään.

Mieshiihtäjille luvassa helpompi suksivalinta kuin naisille

Urheilu 25.2.2015

Falunin sääennusteet lupaavat tälle päivälle pilvistä keliä, mutta 15 kilometrin kisan hiihtävillä miehillä saattaa käydä tuuri.

Kalla hiihti suvereeniin MM-kultaan, Niskanen 8:s

Urheilu 24.2.2015

Ruotsin Charlotte Kalla on voittanut naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan MM-kultaa Falunissa. Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena kahdeksas.

Koko mäkimiehistö mukana MM-suurmäen avausharjoituksessa

Urheilu 23.2.2015

Suomen MM-joukkueen kaikki viisi mäkihyppääjää olivat maanantai-iltana mukana Falunin suurmäen ensimmäisissä harjoituksissa.

Norjalaisia varoitettu jo kahdesti iltaharjoittelusta MM-Falunissa

Urheilu 23.2.2015

Norjan hiihtomaajoukkue on saanut kaksi varoitusta Falunin MM-hiihdoissa illalla harjoittelusta.

Niskanen ei koe rikkovansa mainossääntöjä Falunissa

Urheilu 23.2.2015

Iivo Niskasen manageri Hannu Koivusalo vakuuttaa suojattinsa sitoutuneen pelisääntöihin, joita Hiihtoliiton urheilijasopimus edellyttää.

Niskasella kovat menohalut, Roponen starttaa päämatkalleen

Urheilu 23.2.2015

Kerttu Niskanen ei pelkää kuluttavansa voimiaan loppuun ennen torstain viestiä ja ensi lauantaina hiihdettävää päämatkaansa, maastohiihdon 30 kilometrin...

Suomi putosi toiselta kierrokselta sekajoukkuemäessä

Urheilu 22.2.2015

Suomalaisten mäkihyppääjien ensiesiintyminen MM-hiihtojen sekajoukkuekilpailussa jäi yhteen hyppykierrokseen Falunissa.

Suomi tekee tänään mäkihypyn MM-historiaa

Urheilu 22.2.2015

Suomalaiset mäkihyppääjät tekevät tänään mäkihypyn MM-historiaa Falunissa.

Saksa otti yhdistetyn MM-joukkuekultaa, Suomi yhdeksäs

Urheilu 22.2.2015

Suomi on sijoittunut yhdeksänneksi yhdistetyn MM-joukkuekisassa Falunissa. Maailmanmestaruuden vei selvällä erolla Saksa. Hopeaa otti Norja ja pronssia Ranska.

Suomi yhdistetyn joukkuekisassa yhdeksänneksi

Urheilu 22.2.2015

Suomi on sijoittunut yhdeksänneksi yhdistetyn MM-joukkuekisassa Falunissa. Maailmanmestaruuden vei selvällä erolla Saksa. Hopeaa otti Norja ja pronssia Ranska.

Lisää aiheesta Hiihdon MM-kilpailut 2015

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

268 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Kylläpä sattui orpoon Rinteen maininta peruskoulun vastustamisesta kuuskymmentä luvulla. Ansio Suomen nousulle ja vakiin... Lue lisää...
elli persley

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut