Elektrobit

Vuonna 2017

Elektrobit aikoo palkata kymmeniä ohjelmoijia Ouluun

Talous 18.5.2017

Auto-ohjelmistojen tekijöille on muutamassa vuodessa syntynyt kysyntää Oulun seudulla.

Vuonna 2015

Elektrobitistä tuli Bittium

Oulu 2.7.2015

Langattomaan tietoliikenteeseen keskittyvä sekä auto-ohjelmistoja tuottava oululainen Elektrobit Oyj on nyt nimeltään Bittium Oyj.

Elektrobit tekee jättikaupat – myy Automotive-liiketoimintansa Saksaan

Talous 19.5.2015

Oululainen tietotekniikka-alan yritys Elektrobit myy Automotive-liiketoimintansa autoalan jättiyritys Continental AG:lle.

Elektrobitille jättisopimus - yhtiö kehittää laitteita Meksikoon

Talous 2.5.2015

Elektrobit ja Meksikon viestintä- ja liikenneministeriö ovat tehneet sopimuksen, jonka arvo on noin 19,5 miljoonaa euroa.

Elektrobitistä syntyy Ouluun uusi Bittium-pörssiyhtiö

Talous 20.2.2015

Pörssiyhtiö Elektrobit Oyj (EB) aikoo erottaa yhtiön Wireless-sektorin erilliseksi Bittium Oyj:ksi ja listata sen pörssiin.

Elektrobit jakautumassa kahtia - uutta yhtiötä haetaan pörssiin

Talous 19.2.2015

Oulussa pääpaikkaansa pitävä Elektrobit kertoi torstaiaamuna, että se on jakautumassa kahteen yhtiöön. Yhtiö kertoi myös liikevaihtonsa ja -voittonsa kasvaneen vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Elektrobit osti tietoturvaosaamista

Talous 2.1.2015

Oululainen tietotekniikkayritys Elektrobit on ostanut tietoturvaratkaisuja kehittävän yhtiön.

Vuonna 2014

Elektrobit irtisanoo enintään 19 - yhtiö keskittää toimintojaan Ouluun

Talous 17.12.2014

Oululaisen informaatioteknologiakonserni Elektrobitin yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Elektrobitille miljoonatilaus Puolustusvoimilta

Talous 15.7.2014

Elektrobit on saanut 6,8 miljoonan euron arvoisen tilauksen Puolustusvoimilta langattoman runkoverkon tuotteista.

Elektrobit lomauttaa jopa 90 - tavoitteena vajaan miljoonan euron säästöt

Talous 15.5.2014

Oululainen Elektrobit tiedottaa, että yhtiö lomauttaa enintään 90 henkilöä tilapäisesti ja tavoittelee noin 0,8 miljoonan euron säästöjä Wireless-liiketoimintasegmentissä

Hulkko myi EB:tä vajaalla neljällä miljoonalla eurolla

Talous 13.5.2014

Elektrobit tiedotti myöhään maanantai-iltana, että yhtiön suurimman omistajan Juha Hulkon omistusyhtiössä oli laskenut alle 20 prosentin liputusrajan.

Elektrobitille tulossa lomautuksia myös Ouluun

Kotimaa 30.4.2014

Oululainen Elektrobit on aloittanut yhteistoimintaneuvottelut enintään 90 henkilön tilapäisestä lomauttamisesta.

Elektrobitille riittää kysyntää - yhteistyökumppaneina Audi ja Adidas

Talous 17.1.2014

Oululainen Elektrobitin osaamiselle tuntuu riittävän kysyntää. Yhtiö on kehittänyt urheiluvälinevalmistaja Adidakselle urheilukellon.

Vuonna 2013

Elektrobitin omistajilla onnenpäivä - positiivinen tulosvaroitus ja pääomanpalatus

Kotimaa 17.12.2013

Elektrobit nostaa vuoden 2013 liiketulosohjausta ennakoitua paremman viimeisen vuosineljänneksen johdosta.

Miljoonakauppa - Sipilä luopui Elektrobit-omistuksestaan

Talous 16.9.2013

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja hänen perustamansa sijoitusyhtiö Fortel Invest ovat luopuneet Elektrobit-omistuksesta kokonaan.

Elektrobit tekee viestintätekniikkaa sodankäyntiin

Talous 16.9.2013

Elektrobitin keihäänkärki on niin sanottu taktinen runkoverkko.

Elektrobit lomauttaa enintään 150 työntekijää

Talous 22.8.2013

Elektroniikan ohjelmisto- ja laitevalmistaja Elektrobit lomauttaa enintään 150 henkilöä langattoman liiketoiminnan yksiköstä.

Arvopaperi: Sipilä myi reilusti Elektrobitin osakkeita

Talous 9.8.2013

Juha Sipilän omistama sijoitusyhtiö Fortel Invest on myynyt Elektrobitin osakkeita lähes 300 000 eurolla.

Lisää aiheesta Elektrobit

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

272 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Kun päähenkilömme hallituskausi päättyy voimme tehdä yhteenvedon henkilömme ammattitaidosta, ja se ei ole raponen, on se... Lue lisää...
oppositio odottaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.6.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut